Rapsakkata maastoilua

Lähin käymään eilen "tuulettumassa" Lennin kanssa. Tuulesta ei niin tietoa, mutta rapsakka 22 asteen pakkanen kyllä piti huolen jonkinmoisesta raikastumisesta.
Maastoiltiin tuossa tutulla maastotiellä ja meni ihan jees. Ei nyt suunnatonta kehumista.
Hevonen kuulosteli tarkkaan hokeista lähteviä kirskahteluja, jotka ilmeisesti vähän kaikuivat tuolta metsästä. Jännää...
Yksi auto tuli vastaan. Kuski kuvitteli ilmeisesti olevansa jollakin EK:lla vauhdista päätellen. Vauhti kyllä hidastui ja hevosen ohitus oli erittäin asiallinen. Arvostan kovasti. Mutta tuolla mutkaisella metsätiellä ois ihan kiva, jos vauhti olisi asiallinen muutenkin. Aina ei ole sitä suoranpätkää siinä aikaa hidastaa vauhtia. Hevonen ei paljoa autoon reagoinut, eli asiallinen ohitus siltäkin osin.

Tapailtiin vähän tölttiä, mutta ei meinannut oikein töltti nyt tällä kertaa irrota. Tai tölttiä kyllä, mutta ei niin hyvää kuin olisin halunnut. En sitten jaksanut asian kanssa alkaa oikein hiomaan, annoin hevosen vain höntsätä menemään sitä mitä meni, ajatuksella vain saada eteenpäinpyrkimys pysymään ja hevonen liikkumaan. Se olikin ihan hyvä ratkaisu, loppumatkasta saatiin jo oikein hyvä tölttipätkä viriteltyä, siihen asti, kunnes joku ampui. Ei meitä! Mutta jossain lähistöllä. Hevonen kyllä vain hätkähti, ei siinä mitään, mutta siinä meni sitten askeleet ja pasmat sekaisin sen verran molemmilla, että ei enää kovin hyvää tölttiä saatu aikaiseksi. Luulin, että nuo metsästyskaudet päättyivät jo...

Vähän tuli hiki hevoselle ja pienen hetken arvoin, että otanko molemmat hevoset sisälle vai loimittelenko ulos (ois sitä sisällekin kyllä joutunut loimittamaan). Päädyin peittelemään 300g fullneck toppaloimella ulos. Tuon loimen saapuessa (vaihdossa) naureskelin, että saa nähdä onko tuolle koskaan mitään käyttöä. On niin paksu ja muhkea loimi. Mutta on sitä vain tässä tullut käytettyä. Piskolla se on ollut, kun pakkaslukemat on lähennelleet jotain 24 asteen lukemia ja nyt Lennillä sitten lenkillä hikoamisen jälkeen kun pakkanen 20 asteen yli.

Joululahja

Joulu meni ja olin ollut kiltisti  ja sain kuin sainkin toivomani uudet talvikengät. Sen kyllä tiesinkin jo etukäteen, kun olin niitä itse testaamassa ja valitsemassa, mutta joka tapauksessa.

Laatikossahan ne tietty vielä on, kuka niitä nyt raskii käyttöön ottaa!!

Uusille talvikengille ois kyllä ilmoja pidellyt. Pakkanen on huidellut 20 asteen paremmalla (vaiko sittenkin pahemmalla puolella?). 24 astetta on ollut semmonen peruslukema tässä joulusta lähtien. Aattona kävin Lennin kanssa vähän köpöttelemässä, muutan en ole sen kummemmin hevosen selkään kerennyt (saati nyt sitten niin kamalasti houkutellutkaan, tuon pakkasen takia).

Silloin aattona treenailtiin vähän tuota selkäännousupenkin vieressä oloa. Nuorukainen on vähän minun omasta laiskuudesta johtuen päässyt siinä lenuamaan ympäriinsä. Aina on muka niin kauhea kiire ratsastamaan, että siihen ei ole jaksanut kiinnittää huomiota, vaan aina on ollut kiire selkään ja lenkille. Nyt sitten kiinnitettiin enemmän huomiota siihen ja johan onnistui taas paikallaan seisominen.
Köpöttelyt suoritettiin ilman satulaa ja hackamorella. Mulla onkin tuolla ollut lyhyemmät hackamorevarret jo pidemmän aikaa olemassa, mutta vasta nyt päästiin niitä testaamaan. Lyhyet nuo edellisetkin olivat joo, mutta nämä vielä vähän lyhyemmillä varsilla ja täytyy myöntää, että huomattavasti myös paremmat tuolle herkälle hevoselle. Totesimpa vain, että vaikka noissa ei leveyssuunnassa kovin suurta eroa ole, niin meinasi nuo nahkaosat jäädä lyhkäisiksi... Hevonenhan toimii myös sidepulleilla, mutta nekin alkaa jäädä naftiksi ja jos nyt maastoon lähdetään, niin mieluummin nuo hackamoret silloin laitan...

On siis vissiin todettava, että jos tuo hevonen ei muualta ole kasvanut, niin ainakin päästään.. Pitää ottaa tarkempaa tutkailua noille sidepulleille, että vieläkö me ne saadaan viriteltyä sopiviksi vai pitääkö niistä ajatella luopuvansa...

Hyvää Joulua!

Meinasin tälle päivälle jonkun hienon joulukuvan käydä ottamassa. Mutta sitten siellä on rapsakat 23 astetta pakkasta, joten tämä parin päivän takainen kuva saa kelvata. Lenni on taas tehnyt omatoimista lihashuoltoaan ja hommannut lumihunnun päällensä.

Hyvää Joulua!

Lumisessa maastossa tölttäily on parasta

Niin vähän kuin talvesta tykkään noin ylipäätään, niin nyt on ollut kyllä ihan loistavat kelit!! Vihdoin ja viimein!

Eilen piti jo pakotin itseni pitämään vapaapäivän hevoselle, kun toissapäivänä hevonen oli jo vähän eteenpäinpuserrettavaa mallia maastossakin.
Tänään olikin sitten taas ihan loistava päivä ja loistava maastoreissu! Käynti lumisessa talvimaisemassa on niin lepoa sielulle. Töltissä alkaa löytyä jo tosi hyviä pätkiä, joissa hevonen etenee itse, pysyy askellajissa ja jopa vähän liikettäkin alkaa olla. Ja ratsastaja saa nautiskella. Laukannostoja ollaan jonkinverran treenailtu ja treenikertoihin nähden aika hyvällä onnistumisprosentillakin. Laukka ei kovin hyvin pysy yllä, mutta se puoli kehittynee tässä samalla treenaillessa, kun saadaan hevoselle kuntoa ja voimaa lisää.

Ratsastaja (siis minä) testasi itseään, että vieläkö pääsee selkään ilman koroketta. Tuolilta tai joltain muulta korokkeelta tulee noustua melkein aina, niin ihan vain noin tekniikan tarkistus tulee tehtyä aina välillä. Ja pääsihän sinne, joskin täytyy myöntää, että noin toppavaatteissa ja mulle heikommalta puolelta oli melkoista ähellystä... Onneksi ei ollut yleisöä... Ja onneksi on niin matalan mallin hevonen...

Stübbenin ekat testailut

Stübbenia olen käyny pariin otteeseen testailemassa ja kyllä se aika kivasti tuonne selkään istahtaa. Edellisessä Stübbenin (Focus) testauksessa ongelmiksi nousi pituus ja takaosan kaarevuus. Tässä Elegantissa pituus selkeästi lyhyempi ja sen puolesta ok, aavistuksen verran satula jää takaosasta irti paikalla ollessa ilman ratsastajaa (ja ahneen ponin ollessa jatkuvasti pää alhaalla heinänkorsia hamuamassa..). Ratsastajan kanssa istuu nätisti koko pituudeltaan kyllä, mutta pitää vielä tutkailla tuota rungon kaarevuutta. Satula oli toisella testauksella ilman huopaa selässä ja jäljet satulassa olivat koko satulan matkalla. Mutta täytyy vielä saada otettua semmonen hikilenkki, että näkisi jäljet selässäkin.

Varauduin jo siihen, että tähän ei webbersejä saa tapeltua paikalleen millään konstilla. Sen Focuksen kanssahan sitä testasin ja ei onnistunut. Tähän Elegantiin kuitenkin webbersit sujahtivat paikalleen ihan kivuttomasti, vaikka tässäkin sellaiset "vanhanmalliset" jalustinkoukut ovat.

Toisena päivänä käytiin pieni mutka maastossa, mutta tarttui niin järkyttävät tilsat ja ratsastajalla oli tietysti puutteellinen varustautuminen, että ei ollut kaviokoukku matkassa, että jouduttiin jättämään lenkki varsin lyhyeksi. Lenni meni kyllä kivasti, vaikka joutui kävelemään tosi varovasti.
Toisena päivänä koitin käydä tuolla kentällä ja siellä oli niin liukasta, että ei oikein tullut mitään. Sen verran oli lumikerrosta päällä, että hokit eivät kovin hyvin pitäneet. Kävin sitten vielä tuossa tiellä vetämässä pienet jäätöltit, siinä piti sitten jo hokitkin. Lennillä oli vähän virtaa, nakkoi päätään ja olis halunnut mennä lujempaa, mutta eihän tuossa jäisellä tiellä uskaltanut mitään sen suurempia kiihyttelyitä tehdä. :/

Stübbenin alla hevonen liikkui kivasti ja mielellään, että sen puolesta vaikutti hyvältä. Lenni jopa meni korvat hörössä ja päristellen. Ratsastajan fiilis satulasta on, että tuntuu tukevalta. Istuin on laakea tässäkin, mutta asento on hyvä ja mieleinen. Jospa tässä nyt ois potentiaalia meidän "edullisemmaksi vaellussatulaksi" noihin maastorymyämisiin, vaikka ei nyt varsinaisesti sellainen olekaan.
Mutta siis aika hyvältä vaikuttaa alustavasti, pitää vain vielä vähän testailla lisää.

Nyt on tullut lunta ja on vähän pakkasta, että nyt ois täydellinen keli. Ratsastamaan, ratsastamaan!

Ja Lennillä on uus (käytetty) pyhäriimu. Ei me niin kauheesti näitten merkkien perrään olla, mutta tämä vain sattui olemaan niin nätin värinen. Lennin pää alkaa olla pikkasen haastavan kokoinen. Cob kokoisissa monesti turpaosa on ahtaansorttinen ja full kokoisissa sitten taas poskiremmit on sen verran pitkät, että turpaosa tulee nenään. Jospa se tuosta vielä pikkasen kasvais...

Stübben

"Ehkä jos joskus vastaan kävelee se huippuhyvä ja edullinen issikkasatula Benni´s Harmony Elegant tai minusta älyttömän kaunis koulusatula Juventus (joka sattuisi olemaan sopivaa kokoa ja sattuisi passaamaan hevoselle tai sattuisi olemaan satulan alle sopiva hevonen jne..)."

Niin menin kirjoittelemaan ja niin siinä kävi, että siinä se on

Pesty, puunattu ja rasva laitettu pintaan imeytymään, siksi kiiltelee

Stübbenin Benni´s Harmony Elegant. 17"/xw. On se nätti ja vielä nätin ruskeakin kaiken lisäksi.
En tiiä, miten tässä näin pääsi käymään, mutta satula tuli tekemään ainakin välilaskun, katsotaan, että passaako Lennille niin hyvin kuin kuvittelen.
On selkeästi lyhyempi, kuin mitä aiemmin testaamani issikka-Stübben (Focus 18"/xw) ja toppaukset päättyvät tuonne takakaaren "alle".

Luistinrata ja nilkkoihin asti loskaa

Eilen oli luistinrata, tänään on nilkkoihin asti loskaa. Sen viikon takaisen yhden hyvän päivän jälkeen onkin ollut suunnilleen vuorotellen tätä. Haluaisin sanoa, että p*skaa.. Ei me sitten mitään olla tehtykään.

Noh, mutta eilen kävin hakemassa Lennille pidemmät hokat (lyhyillä kierteillä). Ne lyhyet hokat olivat kuluneetkin jo aika nysiksi. Meinasin samanlaiset laittaa, mutta pidemmät, mutta sitten siellä Agrissa pähkäillessä otin kuitenkin sellaisia "keskikokoisia" jäähokkeja. Kun kerta näyttää, että jäätä riittää, niin varustaudutaan sitten siihen. Uusi hokkiavain pelitti kivasti, muutamat hokit olivat vähän lujemmassa, mutta vain yhden rystysen sain revittyä auki niiden kanssa taistellessa...

Ja Piskolle, noh yritystä oli pitää ilman takakenkiä ja lumisena talvena ois onnistunutkin, mutta syämestä otti niin kovin kun kattelin vanhusta tuolla luistelemassa ja seisoa möllistelemässä, niin hain takakengät ja naputtelin vanhukselle kengät taaksekin. Vanhus meni kenkien laiton jälkeen ulos samalla lailla varovasti, kuin aiemmin ja jäi heti oven jälkeen möllistelemään, sitten tuli selvä ahaa-elämys, että takajalat pitääkin ja sitten vanhus lähti kävelemään piiiiiiitkin askelein heinien kimppuun. Kyllä helpotti. Ei ne kengät oikein kiitettävästi suostuneet sinne kavioihin asettumaan. Huomaa selkeästi sen, että teen tuota kengityshommaa ihan liian harvoin. Vuolu niinkin onnistuu ja irtokengän lyöminen, mutta kyllä mielelläni kengittäjälle kuitenkin tuosta työstä maksan. Ihan näppärä taito kuitenkin, että jos on jotain probleemia ja kengittäjää ei nyt ihan heti paikalle saa, niin ei tarvi jäädä sormi suuhun. Mutta vanhuksella kengät nyt kelvollisesti jalassa ja kengittäjä sitten paikkailee minun jäljet. (Otan osaa ja pyydän anteeksi...)

Jos Herra Hiirellä oli onneton kohtalo, niin hra Hiiren monella kaverillakin on ollut viimeaikoina. Meidän hiiri-koirat on ilmeisesti tulossa vanhaksi, kun tuntuu tuo hevosenkakan syöminen kiinnostavan enemmän. Vilahtelevia häntiä alkoi näkyä sen verran paljon, että päätin sitten suosiolla loukuttaa tallia vähän. Tai oikeastaan aika paljon. Oisko tässä nyt kolmatta viikkoa olleet loukut pyytämässä ja uhriluku on tällä hetkellä 17. YÄK! Kyllähän sen tietää, että niitä tuolla talliolosuhteissa on, mutta yäk.

Totesinpa eilen illalla iltatallia tehdessä ja ottaessa hevoset sisälle, että on oikeastaan aika tyydyttävää tuomosen vettä-kuin-saavista-kaataen -päivän jälkeen kuoria loimen alta kuiva hevonen. Vanhushan se on tietysti loimen alla päivän testannut loimen vesitiiviyttä. Niin kamala ollut tämä syksy, että loimi on saanut olla päällä enemmän kuin laki sallii. Varmaan osittain siitä syystä vanhuksen karva ei minusta ole kovin paksu, joten varmaan saadaan loimittelua jatkaa läpi talven. Kuivilla pakkasillakin varmaan saadaan laitella loimea jo jossain 10-15 asteen hujakoilla (normaalisti vasta lähemmäs 20 asteen pakkasilla on toppaloimea vedetty päälle), jollei tuo karva tuosta koe jotain ihmepaksuuntumista.
Lennin kanssa en oikeastaan tiedä nyt näillä keleillä, että mikä ois paras vaihtoehto. Säänkestohan noilla issikoilla on aivan loistava ja tuo karva on valtava. Eilisen kokopäivän vesisateen jäljiltä karva oli päältä märkä ja alta kuiva, niinkuin kuuluukin. Illalla kuivasin hikiviilalla, mutta ei se yön aikana siltikään ehdi kokonaan tuo karva kuivua (on se silti edelleen sieltä alta kuiva). Plussakeleillä ei oikein kovin paksua loimea voi laittaa. Mutta olisiko parempi vuoreton sadeloimi, että pysyisi kuivana vai ilman loimea, jolloin nyt päälyskarva saattaa olla kosteaa monta päivää. Nyt kaikki issikanomistajat naureskelee, että mitään loimia laiteta ja niin se meilläkin "nakuna" on pihalla ollut ja en edes tätä miettisi, jollei tuolla hevosella nyt sattuisi olemaan taipumusta tuohon "iholla reagointiin".

Vision vs. Myler

Meillähän on tuossa nyt käytössä sekä Vision kuolain, että Myler. Molemmista nyt jonkin verran käyttökokemusta, niin nyt pääsevät vähän vertailuun.

Vision kuolaimenhan tilasin ensin. Se on siis tuo oliivipäinen 14mm versio.
Lennin levoton suu rauhoittui tällä älyttömän hyvin. Hämmästys oli aika suuri, kun kyllä tähän mennessä on jokaisia kuolaimia suussa mäljätty, useimmiten myös purtu. Vakuuttuneena tästä visionin ihmeestä katselin sitten puoliaktiivisesti toista samanlaisella suuosalla olevaa kuolainta. Suitsihamsterilla kun on noita suitsia aika monet, niin niitä olisi näppärämpi käyttää, kun niissä olisi kuolaimet valmiina kiinni. ;)
Mietin jo toista samanlaista kuolainta, mutta sitten sattui tuo Myler silmään, niin se sitten matkasi meille. Kuolaimet on samankokoisia ja suuosa on aikalailla samanlainen. Myler on jonkinverran ohuempi, 10mm kenties. Ja oisko siinä pikkasen "terävämmät" nuo taitokset tuossa suuosassa. Ja tietysti selvimpänä erona tuo D-rengas.
Mylerillä Lennin suu samoin yhtä rauhallinen, kuin visionilla ja hevonen on rento ja on "kuolaimella" (sen mitä nuori hevonen nyt jaksaa itseään kantaa kuolaimella).

Visionit ovat pääasiassa olleet käytössä kentällä ja Mylerit maastossa. Molemmilla hevonen toimii oikein mallikkaasti ja voi sanoa, että yhtä hyvin.
Sinällään Myler ja Vision vaikuttaisivat olevan varsin tasaväkiset. Omaksi ja väittäisin, että hevosenkin suosikiksi on kuitenkin vähän noussut tuo Myler. Voi olla, että vain kuvittelen tai pohjaan mielipiteeni tavallaan "epäreiluun" fiilispohjaiseen vertailuun (Myler käytössä maastossa, jossa yleensä kivaa, vision kentällä, jossa välillä junnataankin...). Mutta aivan kuin tuo Myler ohuempana kuolaimena mahtuisi paremmin tuonne pieneen ja matalaan suuhun ja se vaikuttaisi hevostakin miellyttävän.
Mutta joka tapauksessa, kumpikin kuolain on meillä toimiva ja kumpikin kuolain on käytössä jatkossakin.

Uusi hokkiavain

Jälleen sarjassamme, mitä kummallista hevosharrastaja saa puolisoltaan lahjaksi. Minä sain hokkihylsyn ja räikän! Mahtavaa!

Sehän kiilteleekin. :)

Kävin testaamassa ja olisin itseasiassa vaihtanutkin hokkeja, mutta Lennin kengissä oli lyhytkantaiset hokit ja mulla löytyi vain pitkäkantaisia, niin en uskaltanut sitten niitä pitkäkantaisia vääntää. Ja en jaksanut enää siihen aikaan illalla alkaa tutkimaan, että kestääkö niihin pitkäkantaiset laittaa.
Mutta siis hyvältä vaikutti ja ainakin ne pari hokkia sain irti helposti. Yleensä meidän kengittäjän jäljiltä hokit on niin lujassa, että en niitä ole irti saanut. Tosin siihen saattaa kyllä vaikuttaa sekin, että väänsin edellisen hokkiavaimen pyöreäksi...

Talvi

Vähän lisää lunta, jee! Vähän vesi- ja räntäsadetta, buu! ja pikkasen pakkasta, jee! Ja ennen kaikkea tästä tullut yhdistelmä; alta kymmenen sentin hanki, joka tarttui jäiseen alustaan, ei tierat tartu ja hokat pitää. Jee!! Wohoo! Meillä on ratsastuskeli!

Suuntasin maastoon, kun kävin ensin kuulostelemassa ja katselemassa, että ei näy eikä kuulu, että siellä trafiikkia (metsästäjiä) olisi.
Ennen harjausta ja satulointia kävin Lennin lihaksiston päälisin puolin läpi. En löytänyt mitään suurempia jumikohtia tai muutakaan ongelmantynkää. Tuli vain mieleen, että jos tuo välillä haluttomuus liikkua ja alamäkiin mennessä riehaantuminen liittyisi johonkin lihasjumiin. Mutta ei löytynyt mitään hälyttävää. (Tosin en ole kyllä hierojakaan, mutta omaan jonkinmoista näppituntumaa kuitenkin asiaan.) Satunnaisen liikkumishaluttomuuden syyksi veikkaisin sitä, että ollaan jouduttu tyytymään kävelyyn niin pitkään kun on ollut niin liukasta ja kävely on vain kertakaikkisen tylsää. (minunkin mielestä)
Alamäkiriuhaantumisiin ja ritoloihin veikkaan syyksi sitä, että alamäkeen kulkeminen on raskasta, vaatii lihaksistolta ja tasapainolta paljon ja ärsyttää. Itse kyllä pyrin tasapainottamaan ja auttamaan alamäissä parhaani mukaan, mutta nuorihan tuo hevonen on vielä ja kehittymiskohteita niin paljon.

Noh, mutta siis maastoon. Laiskasti kävellen edettiin aukiolle, jossa oli joku oikein paha ääninen varis/korppi, jolla oli asiaa vaikka ja kuinka. Sitä ihmeteltiin aikamme ja jatkettiin matkaa. Lenni oli niin kamalan laiskan oloinen, ei halunnut oikeastaan liikkua juuri ollenkaan ilman semmosta jatkuvaa eteenratsastamista. Puuh! Päästiin aukion alkupätkän ohi (joka kerää vettä ja on yleensä jäinen), niin aloin pyytämään reilummin eteen. Ei se kaakkimus meinannut liikkua ollenkaan, mutta kun sai kakkosvaihteen silmään, niin alkoi liikettäkin löytyä. Tarjoili ensinä tölttiä vain lyhyitä pätkiä ja sai vakuutella tosissaan, että nyt voi kyllä mennä pitempääkin pätkää. Tölttäiltiin vähän, otettiin yksi pätkä käyntiä vähän vaikeammassa maastossa ja lähdettiin takaisin päin. Sitten löytyikin jo virtaa tölttäillä pidempääkin matkaa. Jostain mielenjuolahduksesta käänsin takaisin "pois kotoapäin" ja pyysin laukkaa. Ja sehän nousi. Herkästi kyllä tipahti passille, mutta joka kerta pyydettäessä nousi laukka. Muutama nosto+ pari laukka-askelta onnistuttiin tekemään ja yksi vähän pidempi laukkapätkä. Aika hyvin. On tosi kiva, että nämä laukat onnistuu näin nostoina näin helposti. "ajamallahan" tätä ei oikein laukkaan saisikaan, menee vain passia. Ja jos Lennillä muutkin askellajit on tasaisia, niin niin on myös laukka. Tästä on hyvä jatkaa. Pysyis vain nämä kelit, että päästään treenaamaan ja etenemään muutenkin kuin pelkässä käynnissä, kun hevonen näyttää siihen kyllästyvän. Eteenpäinpyrkimys oli nimittäin selkeästi eri luokkaa noiden kiihdyttelyjen jälkeen, kuin mitä ennen niitä.

Ratsastuksen jälkeen Lennin omatoiminen lihashuolto

Ei, meillä ei ollut sumua, meillä oli läähää kameran (puhelimen) linssissä.

Ja heinää nassuun

Karvaponi...

Ja Piskolle kans

Varustekatsaukseen sen verran, että toppatakki on loistava ja nuo ratsastushousut on pikkupakkasilla (oisko ollut 3 astetta) lämpimät ilman pitkiäkalsareita... Ainakin yhdistettynä tuohon toppatakkiin. Ne ovat jopa ihan ihmismäisen näköiset vetimet, mutta tyylin rikon sitten noilla korjaillulla työsaappailla ja keltaisella huomiovärillä varustetuilla työkintailla. Ja tietysti maastoon lähtiessä heijastinliivillä. :D Noo ei niitä ole sen tyylin takia hankittukaan vaan toimivuuden ja se, että takki ja housut on ihmismäisen näköiset on vain kivaa plussaa. Sisälle tullessa naureskelin, että on helppo tarkistaa, että onko pohkeet olleet kiinni kyljissä? Näyttäisivät olleen...

Hantaaki

Tuli jälleen todettua, että köyhän ei oikeastaan kannattaisi ostaa halpaa...
Tuo käytetty "kauhukahva" satulaan tuli ja soljet siinä oli melkoisen ruosteessa. En nyt tietystikään uutta odottanutkaan, mutta silti tuo ruosteisuus yllätti. Kaiketi olisivat vielä kestäneet käytössä, mutta päädyin kuitenkin vaihtamaan ne. Että onni onnettomuudessa, että jos köyhä sattuu halpaa ostamaan, niin köyhä on sen verran näppärä käsistään, että tämmönenkin onnistuu.

Nuo vaihtosoljetkaan eivät uudet ole, löytyivät allekirjoittaneen varastoista, mutta ruosteettomat kuitenkin.
Tästä maksoin siis 5e postikuluineen. Hööksin sivuilta saman hantaakin (kädensija, ruots. handtag-> hantaaki) hinnan vilkaisin ennen kuin tuon ostin ja se oli 19e, eli kohtuu edullinen tuo käytetty oli. Paitsi että sitten surffailin Hööksin ruotsin sivuilla (Haaparannan Hööks se meidän lähi-Hööks) ja totesin saman hantaakin hinnaksi 59kr eli päivän kruununkurssilla 6,35e... Sanoisinko, että ohhoh!!
Noo, mutta nyt on hantaaki, ihan siistikin vaihdettuine solkineen ja hamanolkäsittelyn jälkeen ja tulipa opeteltua leiffien ompelutekniikkaa. Olenkin aina miettinyt miten ne käsin ommellessa saadaan ommeltua...

Tietokoneeton päivä

Joulukuun toisen päivän ohjelmistossa tietokoneeton päivä. Kone itesessään on kyllä tuossa pöydällä, mutta se on kiinni. Siihen jumittaa kiinni niin helposti, niin en ole sitä aukaissut tälle päivälle. Sinällään hölynpölyä, kun näitä laitteita, joilla pääsee nettiin on niin monenlaisia nykypäivänä. Mutta jos näihin muihin ei jumittais niin helposti,kun eivät ole niin näppäriä käyttää. Yritystä siis on.

Suunnitelmissa oli Lennin ratsastus maastossa, mutta siellä patsasteli yksi punalakkinen ja -paitainen ja sitten meni vihaisesti autoja kera punalakkisten, niin totesin siellä olevan sen verran tuota trafiikkia, että parempi, kun ei mennä sekaan pyörimään.
Yritin taas käydä juttelemassa ja tiedustelemassa lupatilannetta, mutta eihän noiden nykymetsästäjien perään kerkeä. Hetken ne seisoa möllöttää tuolla ja sitten hyppäävät autoon ja kaasuttavat muualle.

Noh, mutta ei siis maastoon. Harjailin hevosen, laitoin satulan ja testasin pari rintaremmiä. Juu ei. Hevonen on vaan sen mallinen, että ei sitä rintaremmiä saa järkevästi asettumaan. Myös länkkärintaremmi jäi ihmeelliseen asentoon ja ei yltänyt satulaan (eli ainakin lännensatulassa renkaat selvästi eri kohdassa). Eipä sitten. Mie luovutan. Myynnissä siis yksi full kokoinen rintaremmimartignaali. Ja löysin edullisen käytetyn kauhukahvan satulaan. On meillä semmonen turparemmiviritys ollutkin, mutta se on pikkasen harjassa kiinni, niin vähennetään remmien määrää (turparemmi kaksinkerroin, kauhukahvassa vain yksi remmi jossa kiinnitys kummallakin puolella. Mietin jo, että tekisinkö itse, mutta tuli niin edullinen vastaan, että ei maksanut vaivaa.
Suitset päähän ja menoksi siis. Sillä välin kun hevosen laitoin kuntoon, niin oli alkanut sataa lunta ihan taivaan täydeltä. Käytiin kentällä kävelemässä ja katsomassa kunto. Liukasta alla, nuoskalumi päällä. Jippii. Hirveät tilsat ja sit jäätä alla. Ei hyvin mee. Lähin kuitenkin kokeilemaan. Mutta hevonenpa pakeni alta, kun yritin selkään nousta. Treenattiin siis aluksi korokkeen viereen tuloa ja sitten vielä paikallaan seisomista, kun selkään noustaan. Sitten vain höntsäiltiin vähän. Kenttä oli liukas, hevonen säpsyili, minkä arvasinkin, kun oli vähän haluton liikkumaan ja otipa vielä alamäkeen mennessä pienet ritolat. Kiitos tuon Di-flexin siellä pysyy kyydissä kuitenki melko hyvin liimattuna.
Lenni liikkui kuitenkin ihan kivasti, vastasi apuihin ja oli pehmeä ja kevyt. Kävin nakkaamassa raipan pois ja tuolla aidan reunassa olevalla pätkällä mentiin muutaman kerran edestakaisin. Tallillepäin pyysin vähän reippautta enemmän. Ekoilla kerroilla meni tölttiä, viimeisellä kerralla laukkaa. Hupsista. Vahingossa laukattiin. Kehuin siitä ja lopetin.

Joulu on kohta taas..

Olen miettinyt pääni puhki jotain joulukalenteri-ideaa tänne, mutta ei sytytä, niin ei. Mutta ei revitä stressiä siitä.

Muutamia varusteita pesin ja sitten rasvailin tuolla Hamanolilla kokeeksi. Tuon Di-Flexin ensimmäisenä. Tulihan siitä siisti ja semmonen mattakiilto tuli pintaan. Huomenna testaamaan satulaa, jollei sada puukkoja.
Myös Piskon lännensuitset otin pesuun ja rasvaukseen. Niitä ei varmaan ole käytetty edellisen rasvauksen jälkeen ollenkaan. Pitäis varmaan raskia luopua niistä, kun eivät ne seinällä roikuttamalla parane, mutta olkoot vielä. Nyt ne on taas pesty ja puunattu.
Myös Barefootin roudasin sisälle, jos senkin puunais välillä. Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi tilata siihen sen nahkaisen tie strap:in, jos sitä vaikka noiden nahkaisten hihnojen kanssa sitten testais. En ole kyllä kovin varma noista omista lonkista, että antaako ne vieläkään periksi... Mutta ei revitä stressiä siitäkään.

Sen sijaan pientä stressiä voidaan repiä siitä, että näyttää siltä, että Lenni ei kestä pellavalimaa... Semmosta pientä testiä olen tässä asian tiimoilta tehnyt ja kyllä näyttäis siltä, että kun saa limaa, niin kutittaa. Syöttömäärähän ei ole iso, mutta  näyttää reaktiot tulevan yllättävän pienestäkin määrästä. Noo, se selittää viime talven pienen kutinan kyllä sitten, jos pellavakaan ei passaa. Mutta nyt on ongelmana, että mihin ihmeeseen saan tuon kivennäisen ympättyä, että hevonen suostuis sen syömään...

Satulakato

Meillä kävi tällä viikolla satula"kato", kun molemmat (Wintec ja Hilbar) myynnissä olevat satulat löysivät uuden kodin.

Eihän me vielä satulattomia olla. Jäihän meille vielä Di-Flex (joka on pääasiassa käytössä), Barefoot (joka ei ole ollut nyt käytössä, kun ratsastajan lonkat ei kestä. Tosin en ole pitkän aikaan kokeillut.) ja sitten lisäksi tuo itsetehty huopasatula (jota on käytetty satunnaisesti köpötellessä)

Ja tietysti tytöllä on oma satula. Johon muuten askartelin viikolla omista vanhoista webberseistä minimittaiset webbersit, kun muuten ei meinannut semmosia löytyä. Mutta tätä ei lasketa. ;)

Vaikka tuo Di-flex on aivan loistava satula, niin silti salaa haaveilen vielä Stübbenin satulasta. En tiedä mikä pakkomielle se on. Stübbenin satulat vain sopii omalle kropalle hyvin ja ne ovat jotenkin vain kertakaikkisen kauniita satuloita.
Ainahan saa haaveilla. Ehkä jos joskus vastaan kävelee se huippuhyvä ja edullinen issikkasatula Benni´s Harmony Elegant tai minusta älyttömän kaunis koulusatula Juventus (joka sattuisi olemaan sopivaa kokoa ja sattuisi passaamaan hevoselle tai sattuisi olemaan satulan alle sopiva hevonen jne..). Tai sitten rikastun niin kovin, että listalle pompsahtaa Portos tai Adventure...

Noh, mutta sitten lännensatuloihin, kun ihmisen pitää olla niin hankala tapaus, että haluaa harrastaa hevosellaan myös lännenratsastusta.
Vaikka meiltä tuo Barefoot löytyy, niin puoliaktiivisesti olen aina katsellut rungollista lännensatulaa. Semmosen löytäminen tuohon selkään voi olla missio impossible, mutta pitää kuitenkin kaikki mahdollisuudet hyödyntää, jos pystyy jotain vaihtoehtoa sovittamaan.
Yksi lännensatula tuossa kävi kokeiltavana ja juu ei. Ei passaa.

Satulan leveys olis ehkä riittänyt. Lenni on kyllä leveä, mutta ei ihan järjettömän leveä. Leveydeksi Lennille riittää ehkä 7"-7,5". Leveys ei kuitenkaan kerro kaikkea. Lisäksi sitten vaikuttaa runkopalkkien kulma. Tässä satulassa runkopalkkien kulma selvästi liian jyrkkä tälle hevoselle. Hevonen vaan on rungoltaan sylinterimäinen (ja itseasiassa ilmeisesti se juuri on ihanteellinen tälle rodulle). Tässä satulassa haflinger runko. Arabian runko ei myöskään passannut. Quarter runko oli aikanaan jees, mutta hevonen levinnyt siitä, joten full quarter tai jopa x-full quarter vois olla se mitä etsitään. Yhtä x-full quarter rungollista olen testannut ja se oli itseasiassa aika jees leveydeltään ja malliltaan.
Ja sitten tämä satula on pikkasen turhan pitkä. Kokonaispituus 63cm. Aika lähellä ollaan jo kuitenkin sinällään, että tämän mittainen satula olisi voinut mennä tämmösenä round skirt:inä, jos muilta osiltaan ois passannut. Mutta silti tietysti mieluummin himpun verran lyhyemmän satulan selässä näkisin.

Ja jokseenkin asiaan liittyen. Pitkällisen harkinnan jälkeen raskin investoida tätä, ainakin mainospuheiden perusteella suunnilleen maailman parasta hoitoainetta nahalle. Vielä en ole testannut, että onko tässä eroa noihin käyttämiini perusrasvoihin. Mutta ainakin tätä kehutaan riittoisaksi, mikä on pelkkää plussaa mulle, joka on valjasrasvan suurkuluttaja. Tai ainakin se tuntuu siltä.

Liukkaat on kelit...

Lennin kanssa on käyty maastoilemassa, vaikka liukasta on. Kävelyhommia pääasiassa ja siltikin vähän hirvittää välillä.

Tänään oli sitten erikoinen mahdollisuus, että mies oli kotosalla. Patistin miehen sitten sen verran autoilemaan, että saatiin Lennin kanssa parit autonohitukset tuolla meidän maastotiellä tehtyä. On siellä muutamat autot tullut vastaan, mutta aina olen ehtinyt jalkautua kävelemään. Siellä autoja kulkee, mutta harvakseltaan, niin halusin semmosen varmistelu kierroksen tehdä, nyt kun oli mahdollisuus. Tie on nimittäin kapea ja autot menee hyvin läheltä.
Eihän se Lenni autosta puhunut mitään. Muuten oli kyllä vähän sätkyilypäivä. Tuli varmaan suurin säikähdysreaktio ikänä, kun sen verran hypähti sivulle päin, että mullakin selässä nytkähti pahan tuntuisesti. Sitten säpsähti muutamaan otteeseen takkia raapivaa oksaa, mutta ne oli tosiaankin vain paikallaan säpsähdyksiä. Vähän tuli päännakkelua ja pientä takapuolen nostelua tuolla aukiolla mennessä. Kävely oli tylsää, ois halunnut mennä lujempaa tai sitten olla paikallaan.

Toivottais vähän pakkasta. Näillä nollakeleillä Lenni on koko ajan pikkasen hikinen ja liikuttaessa luonnollisesti hikoaa entistä enemmän.
Ja mulla tuo toppatakki on pikkasen turhan lämmin näille keleille, mutta ei haluais lyhyempääkään takkia laittaa, kun tuo selän suojaus on niin kiva..

Elämää vanhushevosen kanssa

Tänä syksynä on poistunut vihreille niityille paljon hevosia. Tai en oikeastaan tiedä onko niitä niin paljon vai kiinnitänkö niihin vain enemmän huomiota. Mutta kaveripiirissä ja monessa seuraamassani blogissa on lähtenyt hevosia taivaslaitumille ihan älytön määrä.

Tämä ei ole mikään kannanotto niitä poistuneita hevosia kohtaan, jokaisen kohdalla on varmasti tehty ainoa ja oikea päätös. Mutta tämä vain koskettaa itseä entistä enemmän, kun pihassa on tuo vanhusruuna. Ei Piskoa olla vielä kuoppaamassa, mutta jonkinlaista pesäeroa ja valmistautumista ja jotain suunnitelmaa sitä tulee tehtyä jo ennakkoon.

Olen jo useampana syksynä miettinyt, että kaivetaanko kuoppa valmiiksi, mutta vielä on jätetty kaivamatta. Siinä vaiheessa kun tulee sen aika, niin jonkinmoista konevoimaa tarvitaan joka tapauksessa, joten sama sitten vasta kuoppaakin kaivaa.

Piskolle on jo alunperinkin luvattu eläkepesti niin pitkäksi aikaa, kun herra voimissaan porskuttaa. Piskohan oli tullessaan toipilas, jonka tulevaisuus oli epävarma, joten tämä "kuoppausvalmius" on tiedostettu jo alusta lähtien. Sinällään siis semmosessa jatkuvassa kunnonseurailussa ei ole mitään uutta. Sitä on tehty jo kohta 13 vuotta.

Pisko toipui siihen kuntoon, että on tämmösessä harrastekäytössä kestänyt oikein hyvin ja edelleen näyttää porskuttavan. Eilenkin oli semmonen vauhtilaukka tuolla aidassa, että vähän jo hirvitti katsoa. Lennin kehuttiin (?) saaneen vaikutteita vanhasta tarhakaveristaan, kun Lenni on niin rauhallinen... En kehdannut sanoa, että Lenni taitaa olla näistä oikeasti vaan se rauhallisempi tapaus..

Ratsuhommien loppumisen jälkeen Pisko on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Ei noin hoidon suhteen, mutta näin liikutuksien osalta. Vähän ollaan tosiaan tehty maastakäsin juttuja ja käyty maastakäsin käppäilemässä, mutta ei mitään suurempia. Muutaman kerran olen Piskolta kysäissyt, että lähetkö töihin. Pisko on yleensä miettinyt hetken ja lähtenyt pois. Ei hän lähe, hän on eläkkeellä.
Jonkin verran vietetään laatuaikaa harjaillen ja puunaillen, mutta kun Pisko ei hirveästi tykkää tuosta lääppimisestä.. Sietää kyllä ja joskus ihan pikkasen saattaa tykätäkin.

Näyttää vanhus kuitenkin olevan ihan tyytyväinen eläkeläispestiinsä. Syö, lepäilee, välillä juoksuttaa tuota nuorukaista. Ja osaa vaatia palvelua... Klo 20 (jostain syystä tietää myös kellonsiirrosta aiheutuvan viiveen/ennakon ja vaatii palvelua aina tasan klo 20) alkaen illalla joka kerta kun pihalla liikkuu joku herra tulee portille huuutamaan henkilökuntaa ja vaatimaan palvelua. On iltatalliaika. Päivällä kun aamuheinät on syöty ja alkaa tulla uudelleen nälkä, tulee portille ja huutaa henkilökuntaa ja vaatii palvelua. Aamulla aamutalliin mennessä tietää herran reaktiosta, että kuinka myöhässä olet ja kuinka kauan aikaa on yöheinien loppumisesta. Jos olet ajoissa, niin kuuluu hörinää, jos olet myöhässä, niin kuuluu sitä kovempi hirnunta, mitä enemmän olet myöhässä...

Piskossa on siis pilkettä silmäkulmassa ja persoonaa pienessä paketissa enemmän kuin tarvisikaan. Olen vitsaillutkin, että Pisko varmaan vielä viimeisinä homminaankin aiheuttaa harmaita hiuksia ja heittää lusikan nurkkaan ns. saappaat jalassa ja varmaan tuonne karsinaan, josta ruhoa on mahdoton saada ulos ilman isomman luokan seinänpurkamisia yms. No joo, vähän turhan julmaa leikinlaskua. Toivotaan vanhukselle vielä pitkää ikää ja terveyttä, jotta saa olla hoitamassa tuota eläkehevosen ja seuraruunan tehtävää pitkän työuran jälkeen.

Pisko ohjasajossa

Pisko on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle näin blogin suhteen. Piskon kanssa ollaan pääasiassa vain vähän käppäilty narunnokassa ja jotain pientä maastakäsin, eipä noista viitsi sen kummemmin raportoida. Tylsistyy itekkin lukemaan niitä. Sitä ohjasajoa olen suunnitellut, mutta en ole saanu aikaiseksi. Nyt sitten päätin testata.

Sitä vois äkkiseltään kuvitella, että ex-ravurille ohjasajo olis ihan selvää kauraa... Mutta ei se vain niin yksinkertaista ollutkaan. Vanhuksen ensimmäinen reaktio ohjasajoon oli semmonen WHAAT!?! Silmät pyörähteli ja niin pyörähteli koko hevonen. Etsikö sitten niitä puuttuvia kärryjä...

Pienellä patistamisella seuraava reaktio oli, että "haista sinä ihan itte kuule. Minä olen aikuinen hevonen, minä en tämmösiä varsojen hommia tee!" Vielä pientä patistusta ja reaktio vaihtui "joojoo":hon ja raskaaseen huokaisuun.
Kyllä se vanhus sitten vähän tykkäsikin. "Putosi" kuolaimelle ja pörhälsi menemään, teki käännöksissä itekseen väistöjä ja oli selvästi itseensä tyytyväinen.
On siinä hevosella ilmeitä.

Maastorymyämistä

Lennartin kanssa käytiin maastossa rymyämässä taas. Pikkuherralla oli vähän virtaskaa. Tuo meidän pitkäaikainen kompastuskivikohta, junaradan ylitys (joka on nyt mennyt ihan rutiinilla), aiheutti semmosen ylityksen jälkeisen pienimuotoisen riehaantumisen. Lennin riehaantuminen piti sisällään päänviskomisen- tasajalkapomppukoikkaloikkasen- pukin- ja tosi siistin laukannoston. Siistiä! Jos ei ois ollu niin pirun liukasta, niin oisin pyytäny jatkamaan laukassa...

Muttako on liukasta. Pahimmoilleen sen verran vähän pakkasta, että vähäinen lumi tieraantui kavioihin ja sitten niin liukas, että ei oo tosikaan. Mettiä pitkin ois voinut rymytä, mutta jotenkin siihen ei löytynyt inspiraatiota. Pienen köpöttelyn jälkeen tulin alas ja kävelin loppumatkan. Tultiin rytinäreittiä pitkin ja katsoin, että siitä itseasiassa lähtee uusi ja tutkimaton polku metsään. Pitää käydä sitä rymyämässä huomenna. Ja itseasiassa varmaan tuota junaradan reunaa, tai ei oikeastaan reunaakaan vaan tuota jonkinmoista kaadettua puuvyöhykettä pitkin vois käydä kans käppäilemässä ja kattomassa mitä sieltä löytyy.

Ja lopuksi marinaa. Olen yrittäny löytää tuomosen kivan (edullisen) rintaremmin, jonka saisin kiinni satulaan, johon saisin kaulan yli remmin, joka toimisi "kauhukahvana" meillä on tuo kauhukahva satulassa kiinni, mutta haluaisin sen vähän eteenpäin ja ei se rintaremmikän tuolla metsärytinöissä haittaisi, mutta hiisi vie. Tämä on nyt toinen rintaremmi, kokoa FULL, jota tuolle testaan ja tältä se näyttää. Ei ihan yllä ei...

Tässä hevosella pää alhaalla, että jos pään nostaisi, niin tuo saattaisi mennä kiinni, mutta silti se soi päällä. Ja silloin tuo kuristaa hevosen, jos se laskee päätään....
Onko estesatuloiden etuosan D-renkaat jotenki eri kohdassa? Onko minun hevonen jotenki massiivinen etuosastaan, kun full koko ei riitä? Onko ihan turha toivo löytää tälle rintaremmi askellajisatulaan? Onko näitä enkkurintaremmejä koossa x-full?
Krooh, jos ei vaivais enää päätään tämmösellä, vaan pitäis sen "kauhukahvan" siinä satulassa. Tai sitten testais miten tuo western rintaremmi tuohon istuis. Siinä kuitenkin riittävästi kokoa minun pikkumöhkölle.

Käyntiä askel kerrallaan

Kävin eilen taas satula-asioissa yhden issikanomistajan luona ja jälleen ihmettelen kuinka paljon minusta lähtee tekstiä liittyen satuloihin.
Joka tapauksessa siellä oli issikka, jolle passasi selkään samat satulat kuin Lennille, joskin 17" este Wintec oli vähän turhan pitkä. Pitäis melkein katsoa vähän tarkemmin sitä Lenninkin selässä, että oisko se kuitenkin Lennillekin vähän pitkän puoleinen. Tosin hevonen liikkuu sen alla hyvin (ja esim sen liian pitkän Thorowgoodin alla tosi huonosti) ja sitä käytetään todella harvoin ja sen lisäksi se on tuossa tyrkyllä uuteen kotiin, kun en mie vain ossaa istua estesatulassa.

Lenniä kävin eilen ratsastamassa kentällä. Lennin suhtautuminen tähän ideaan vaikutti olevan EVMVK (ei vois muuten vähempää kiinnostaa) ja minun "alkurutiinien" aikana hevonen yritti lähteä livohkaan ja säikkyä ja kerkesin jo miettiä, että nonnii, saa nähä...  Mutta ihan pienellä motivoinnilla hevonen toimi alla täydellisesti, kevyesti ja pehmeästi pelkällä istunnalla. Kentällä oli paikkapaikoin jää alla ja vähän lunta (jee!) siinä päällä, joten lopputulos oli semmonen tiera kaviossa ja siihen alle liukasta, että ei nyt ihan paras yhdistelmä. Mutta tehtiin kuitenkin käännöksiä, väistöjä ja pysähdyksiä. Lisäksi mentiin käyntiä askel kerrallaan ratsastaen. On muuten yllättävän vaikeaa. Saada hevonen etenemään hitaasti, mutta energisesti, vain askel kerrallaan, mutta jatkuvasti edeten, ilman pysähdyksiä, niin herkkänä ja keskittyneenä, että se odottaa ratsastajalta ohjeet jokaiseen askeleeseen.

Nyt oli tarkoitus lähteä ratsastamaan, mutta tässä olen. Olin jo lähdössä, mutta eilen pestyt ratsastushousut oli vielä märät ja se tappoi innostuksen aika totaalisesti. Tekosyitä, tekosyitä.. Aijai!
Mutta onneksi tässä valmiissa maailmassa ei keskeneräisenkään hevosen kanssa ole kiirettä.

Uusi toppatakki

Niin tosiaan investoin itselleni pitkän ratsastustoppatakin. Tuli tarve. Herkkä alaselkä rankaisee heti, jos saa kylmää, niin sehän on perusteltu tarve. Takin itseasiassa investoin jo pari viikkoa sitten, mutta takki on ollut brodeerattavana. Eikä sillä, että toppatakille ois nyt varsinaisesti tänä aikana ollut tarvettakaan. Mutta hyvä, että takki nyt on.

Kun sain tiedon, että takki on brodeerattu, kävin sen vartavasten hakemassa, jotta saan tämän edustustakin päälle viikonlopun tapahtumaan.

Minun kultainen unelma, kuten brodeerausfirman mies asian ilmaisi. Takki on siis Hööksin Parka Padova ja siihen tehty meidän Sihy:n paikalliskerhon logo brodeeraus. Takkiin sointuvasti kultaisella langalla. Takissa siis kullanväriset napit ja on tuossa kauluksen karvassakin jotain kullanhohtoa. Kultainen unelma siis. Kerhon logo on minun piirtämä, niin vähän oma lehmä ojassa, kun brodeerauksen halusin. Toisaalta taas myös takille oli tarve nyt ja ei välttämättä siinä vaiheessa, kun kerholle muuten ollaan takkeja teettämässä.

Harkitsin takkia ostaessa itseasiassa vaihtoehdoksi myös sellaista ratsastushametta. Yhtä kävin testaamassakin, mutta kiitos lyhytläntäisyyden hame oli niin pitkä, että en kokenut sitä kovin mieleisäksi. Ja se vetoketju mietityttää, että raapiiko se satulaa. Päädyin sitten kuitenkin kokeillessa tähän pitkään takkiin. Takki yltää mulla polviin asti, takana on napit ja edessä oleva vetoketju alkaa sen verran korkeammalta, että ei varmaankaan tule satulaa rappaamaan. Ei sitä tiedä jos joskus löytyy sopivampi hame, joka itseä miellyttää, mutta toistaiseksi pitkä takki vei voiton.

Issikka-teemapäivää

Lennin kanssa käytiin edustustehtävissä muiden mukana ravinuorten issikka-teemapäivässä.
Lyhyen matkan takia me lähdettiin kävelymiehinä tapahtumapaikalle, raviradalle. Pyörä- ja autotie ovat ihan jees, mutta itse tuo ravirata vähän jännitti. Vähän piti pysähdellä katsomaan ja arvioimaan tilannetta. Sitten vielä omistaja veti lipat kesken kaiken, kun lumen alla olikin peilijää. Hevosella tietty nastat alla, omistajalla ei. Jumituttiin juttelemaan siihen toviksi, kunnes alkoi tapahtua. Muutkin issikat ulos kopeista, satulaa ja ratsastajia selkään, "ponit" jonoon ja menoksi. Lennin lisäksi paikalla siis neljä muuta issikkaa. Pikkusen matkaa taluttelin Lenniä, mutta näytti menevän kivasti, niin uskalsin löysätä. Kivastihan tuo näytti jonon mukana pötkyttelevän, joskin virtaa tuntui olevan ja edessä oleva kaveri liikkui Lennin mielestä ärsyttävän hitaasti.

Parin ratsastajan alla Lenni kävi liikkumassa. Sitten Lenni jäi ilman ratsastajaa ja muut issikat katosivat katosten taakse. Siitä sitten Lennin kierrokset nousivat ja sisäinen villihevonen pääsi valloilleen. Suomeksi sanottuna siis Lenni tassahteli rauhattomana ja laitoin sen sitten ympyrälle liikkumaan ja pikkusen tuli niskojen nakkelua ja hypähtelyä. Siinä vaiheessa sitten totesin, että joo nyt on villihevospuoli esitelty, että nyt ei ainakaan kukaan halua ratsastaa ja, että lähdetään kotiapäin. Tarkoituskin oli lähteä vähän aiemmin, että minä ehdin tapahtuman jälkeiseen kokoukseen. Vähän aikaa siinä kuitenkin kaverin Frami-issikan kanssa seisoskeltiin ja sitten yksi ravihevonen esitteli karkaustaitonsa ja odoteltiin että karkulainen saatiin kiinni ennen kuin lähdettiin. Frami (ratsastajineen) kävi saattamassa meidät pois varikkoalueelta suurempia villiintymisiä vältellen ja lähdettiin talsimaan kotia kohti. Oltiin kuulemman vedetty mukaamme kaikki muutkin issikat ja ne eivät olleet meinanneet palata takaisin, mutta sitä en kyllä itse huomannut. Keskittyminen oli täysin omassa hevosessa ja olin selvästi onnistunut sulkemaan ulkoiset häiriötekijät täysin pois (kiitos Anna Andersenin luentojen). :D
Mutta siis kaikki issikat ois halunneet tulla meille. Kukapa meille ei haluais tulla. :D

Meidän pitäisi ehkä käydä enemmän tämmöisissä hulinoissa. Muutenhan Lenni on rauhallinen ja peloton, mutta jostain syystä tämmönen hulinatapahtuna nostaa tämmönen levottomuuden esille. Ja se on sinällään jännää, että valmennuksissakin on hulinaa ja hälinää, mutta ei Lenni niissä ole samalla lailla levoton.
Toisaalta taas sitten on kiva, että hevosesta löytyy virtavakin puoli ja siitä huolimatta pysyy kevyenä ja hanskassa koko ajan. Tänäänkään tuossa riehaantumishetkessä se ei kertaakaan painanut narulle, reagoi kevyesti kaikkeen pyydettyyn. Mutta siltikään en pääse itse siitä tunteesta, että minua harmittaa. Vertaan omaa hevostani muihin, jotka olivat noh, kohtuullisen rauhassa. Ja minua harmittaa.
Koitan vakuuttaa itselleni, että minun nelivuotiaan hevoseni ei tarvi olla pystyynkuollut ja olen ihan kelvollinen hevosenkäsittelijä, kun minulla on herkkä ja toimiva hevonen.

Kotimatkalla raviradalta kun poistuttiin niin hevonen rauhoittui ja kun päästiin pyörätielle hevonen oli jo niin rento, että pää viisti maata. Että kyllä se sitten yksinään pyörätiellä! on, noh pystyynkuollut. Kotona riisuin varusteet ja loimittelin vähän, kun hikihän tuosta riehumisesta tuli. Sitten heinien ja Piskon kanssa ulos. Pisko olikin jo pahalla päällä, kun hänet oli jätetty yksin...

Kaikkea

Piskoa olen katellut nyt, että sillä näkyy "kylkiluut" pörrökarvasta huolimatta. Kuvaakin yritin ottaa, mutta ei nuo juovat oikein erotu. Kävin kuitenkin kokeilemassa kylkeä ja joo, kylkiluut tuntuu, mutta ei tuo kyllä laihakaan ole.

No vähän näkyy "juovat" (ja talvikarvan hilseily...)

Mittanauha siis käteen ja tarkistin Piskon painon olevan kiitettävät 455kg. Näyttää vielä pysyvän äijä lihoissa heinällä. Väkirehumäärähän on siis ruhtinaalliset 0,5litraa täysrehua...

Lennin painon tarkastelin tietysti kans ja sinne kohdalle sitten lukemat 390kg. Pikkasen turhan pyöreä on, mutta ei niin hirveitä, että tarvis stressata. Odotellaan lumia, niin aletaan hankitreenauksia tekemään.

No sitten mietin, että revinkö tästä stressiä vai en. Lenni ei rappaa enää niinkuin allergeeneistä aiheutuvan kutinan aikana (pakonomaisesti kokoajan), jolloi tuloksena karvojen poishankautuminen.
Sen verran kuitenkin kutkuttaa, että takamuksesta on usein karvat pystyssä. Vai kutkuttaako? Hevosethan saattavat oppia ei toivottuja käyttäytymismalleja (imppaus, kutominen, kuoputus jne). Voiko tämä nyt olla tämän hevosen kohdalla tällainen? Kun on kutittanut ties kuinka pitkään, niin voikait se rapsutus jäädä tavaksi?
Olen myös pohtinut mahdollisuutta, että voisiko tämä talvikarva aiheuttaa kutinaa. Karva on kuitenkin tiivis ja paksu ja ilmat ei välttämättä vielä niin kylmät ja iho hilseileekin ja ja ja... Klippausta talveksi olen miettinyt, jos karva on kutinan aiheuttaja, mutta vielä olen jättänyt tekemättä. Ehkä sitten kun liikutetaankin enemmän.

Kutittanu on (ja talvikarva hilseilee)

Joka tapauksessa ollaan päästy pitkälle ja tilanne on hyvällä mallilla. Pari talvea taaksepäin hätä oli kuitenkin tämän näköinen...

"talvi-ihottumainen" hevonen?? (todellisuudessa siis ruoka-aine allergikko)

Noh mutta. Lennin kanssa käytiin maastoilemassa. Hevonen oli bueno, mutta maastoreitit kerrassaan kehnot. Ihan pikkasen sais lunta tulla kyllä.
Käytiin myös pyörätiellä palloilemassa. Tosin taluttaen vain. Meillä ois huomenna tapahtuma päivä ja meidän pitäis sinne suoriutua tuosta pyörätietä pitkin. Ja sehän nyt ei oo mikään ongelma. Pyöräilijät lepattavien pussien kanssa, mopot, autot, rekat, ajoharjoitteluradan häppeningit, you name it, ihan helppo nakki. Mutta se se ärsyttää, kun ei saa ojasta syyä jäistä ruohoa!! :D

Sitten vielä lopuksi siihen ikuisuuskysymykseen, kun hevoselta riisuin varusteet ja kokeilin, että pieni kosteus karvassa on, että loimittaako vai ei. Pakkasta 6 asteen kieppeissä, ei tuulta. Laitoin ulos ilman loimea ja vähän reilumman heinäläjän ja lämpimän veden kera. Näytti käyvän oikein nautinnollisesti piehtaroimassa ja suuntasi syömään.

Ja vielä ps: en tykkää talvesta! Tää vaatteiden päällelappaminen on ihan kamalaa ja sitten olet kuin michelin ukko ja koitat vääntäytyä selkään sen kaiken toppauksen kanssa.

Pps: Rikastuin 0,15e maastolenkillä... Kyllä ihmiset osaa olla melko sikoja...

Natural slow feeding

Se on tämä slow feeding nyt kovasti pinnalla. Ja hyvä niin. Sinällään ajatuksissa mennään aivan oikeaan suuntaan, kun lähtökohtana pohditaan hevosen luonnonmukaista syömistä ja ruuan tarvetta. Tässä yhteiskunnassahan ihmisten lisäksi lihoo myös hevoset. Hevoset saa liian hyvää ravintoa, liian harvoin liian paljon ja liian helpolla verrattuna siihen, mihin niiden elimistö on alunperin suunniteltu.

Ehkä evoluutio kehittää tulevaisuuteen sen hevosen, joka syö vain muutaman kerran päivässä ja paljon kerrallaan. Siihen asti taistellaan lihavuuden lisäksi monien muidenkin ongelmien kanssa, jotka liittyvät ruokintaan. Hiekansyöntien ja mahahaavojen määrät tuntuvat räjähtäneen käsiin (mikä liittynee osaltaan tutkimisen lisääntymiseen ja sitä kautta vahvistettuihin diagnooseihin.).

Omat hevoset ovat olleet tässä suhteessa kohtuullisen ongelmattomia. Pyöreitähän nuo herkästi ovat, kun ovat varsin hyviä ruuan käyttäjiä, mutta muita ongelmia ei ole ollut. Meillä hevoset saavat heinää periaatteessa kolmesti päivässä (eli kertoja on selkeästi vähän), mutta käytännössä heinää on tarjolla melkein jatkuvasti. Usein (työpäivinä) kun olen aamulla 6 jälkeen laittanut hevoset ulos, niin vielä klo 16 näkyvät ropuavan viimeisiä korsia maasta ja sitten saavat jo lisää. Pitävät välillä taukoa syömisessä, vanhus paremmin ja nuori huonommin, mutta pitävät kuitenkin.
Kaikesta huolimatta olen tietysti valistuneena hevosenomistajana miettinyt slow feeding asioita omalle kohdalle. Meillä on olemassa yksi tiheäsilmäinen heinäverkko. Se nyt oikeastaan hankittu lähinnä kuljetuksia ajatellen, kaksi issikkaa vetäisee isompisilmäisen verkon tyhjäksi alta 100km kuljetuksen (joista suuri osa varisee lattialle), kun taas pienisilmäinen pitää pintansa 250km ihan kivasti. Tämän sijoittamista tuonne aitaukseenkin olen miettinyt, mutta taas toisaalta heinien tunkeminen verkkoon, joka pysyy paikallaan, vähentää meidän hevosten liikkumista selkeästi.

Päädyin sitten mietteissäni kehittelemään tämmösen oman sf-tekniikan, jonka nimesin mielessäni natural slow feeding:iksi. Tämän mukaillessa sitä luonnollisinta hevosen ruokintaa. Syödäkseen hevosen tulee kulkea ja kierrellä, kuten vapaana ollessaan. Kaikessa yksinkertaisuudessa siis vain levitän heinät pitkin aitausta. Toki ymmärrän ne paikat, joissa on hiekkatarhat, joissa halutaan heinät syöttää alustalta, hiekansyönnin estämiseksi, mutta meillä nyt sattuu olevan tällainen oivallinen aitaus tähän. Tämän vielä lanseeran ja minusta tulee miljonääri. Tai sitten ei... ;)

Aamuheinien natural slow feeding ja syksyn ankeus

Kadonneen kengän mysteeri

Tai siinä kengän katoamisessa sinällään mitään mystistä ole. Pisko on vain puottanut toisen takakengän. Mutta jos haluat neiti 3v:n mukaan etsimään kenkää ja vielä siten, että mielenkiinto asiaan kestää yli 10 sekuntia, niin asiasta on parempi tehdä ratkaistava mysteeri.
Tytön kanssa etsittiin vajaan tunnin verran ja itse kävin vielä kiertelemässä, mutta eihän sitä löytynyt.
Noo, aika pienethän nuo todennäköisyydet olikin. Piskon kengät taitaa olla kokoa 1 tai 2, eli alle 10x10cm? ja luonnollisesti harmaa väriltään tuolla syksyn harmaudessa. Etsittävällä alueella kokoa kuitenkin rapeat 0,8 hehtaaria ja vasta satoi lunta ja vettä eli kenkä voi olla hautautuneena johonkin jäätyneeseen lätäkköön.

(Matematiikkatuokio: 0,01neliön kokoista esinettä etsitään 8000neliön alueelta, jolloin todennäköisyys löytymiseen on 0,000125%. Alue, jolta kengän voi huomata on isompi, mikä parantaisi todennäköisyyttä, mutta olosuhteet taas puolestaan laskevat todennäköisyyttä, niin pysytään tässä lukemassa. Todennäköisyys kengän löytymiseen olisi ollut kuitenkin huomattavasti suurempi, kuin päävoiton voittamiseen lotossa...)

Psyykkisen valmentautumisen luento käyty, mutta siitä sitten oma postauksensa. Ajattelin koittaa kasata omia ajatuksia vähän paremmin yhteen näistä luennoista.

Lennin kanssa käytiin yhtenä päivänä pikaisesti köpöttelemässä. Pitkästä aikaa ilman satulaa ja päähän nakkasin sidepullit. Oma istunta (ja itsetunto) on kyllä saanut kivan boostauksen tuosta satulasta ja asento pysyi hyvänä ilman satulaakin. Liukas se on kyllä vieläkin keskeltä tuo hevonen. ;)
Oli kiva huomata hevosesta, että kun oma asento oli kunnossa, niin hevonen kulki erinomaisesti. Heti kun tasapainossa tapahtui heilahduksia, niin hevonen pysähtyi. Lisäksi hevonen kulki rennosti ja ns. kuolaimella myös tuolla sidepullilla. Tosin pitäisi hieman hienosäätöä tehdä. Ylempi leukaremmi on turhan tiukka.

Maastoja taas, varustehöpinöitä ja Herra Hiiren onneton kohtalo

Mahtavia maastoja takana. Hevonen menee hyvin ja toimii hienosti. Maastot vain edelleen kovaa ja koppuraa. Käyntiä siis pääasiassa ja silloin tällöin hyvän paikan löytyessä tölttipätkiä.

Hokkakengät tuli kyllä tarpeeseen, on tosi liukasta ja ilman kenkiä ois kyllä jäänyt ratsastamatta. Välillä meinaa kenkienkin kanssa olla liukasta. Ehkä korkeammat nastat olis ok, nythän päädyin matalampiin, kun ajattelin, että ensimmäinen kenkäys ja heti nastat alle...

Lenni rytisteli yhtenä päivänä tuolla maastossa pienen koivun kanssa siten, että koivu jäi minun jalan ja satulan väliin. Syämestä riipasi tuon meidän satulan puolesta ja kieltämättä joutilaampi maastosatula ois siinä hetkessä lämmittänyt kovasti sydäntä.
Tämmönen kävi tekemässäkin välilaskun, mutta kuten kuvasta näkyy, jatkoi matkaansa saman tien.

Päädyimme siis siihen, että aina voi silmät pitää auki, jos joku tämmönen tulee vastaan, mutta rymistellään nyt Di-flexillä ja sitten joskus tulevaisuudessa, jos tulee tarve ja rikastutaan, niin laitetaan sitten uudempi Tölthesterin satula.

Itselleni investoin käytettynä talviratsastushousut. Ei toppahousut, eikä softshell, mutta tuollaiset ratsastushousut jonkinmoisella fleecevuorivirityksellä ja ilmeisesti pintakerroskin on jokseenki kosteutta hylkivää. Eilen suoritin ensimmäisen testauksen ja vaikuttivat lämpimiltä. Eivät varmaan kovilla pakkasilla riitä, mutta pienille pakkasille oikein mainiot. (tosin tulossa on pitkä toppatakki ratsastukseen, että sen kanssa saattaa sitten ohkaisemmat housutkin palvella kovemmilla pakkasilla).
Ainoa miinuspiste housuille lankeaa vyötärön mataluudesta takaa. En ole vielä vanha, en varmasti ole!, mutta sen verran ikää ja mukavuudenhalua on kertynyt, että selkä on saatava suojattua kylmillä keleillä, muuten on tuloksena issias ja alaselkäkipuiluja.
Nykyinen toppatakkini on turhan lyhyt ja siihen vielä housujen matala vyötärö, niin illan vietinkin sitten Back on Track selkätuen kanssa. Tällä reseptillä selkä vaikuttaisi tänään olevan ihan ok, mutta ei ehkä kovin monesti nyt tuolla yhdistelmällä riskeerata.

Herra hevosten talviruokintakausi sai melkein täydennystä pellavalimasta. Tosiaankin vain melkein. Turvotin jo ensimmäiset limat valmiiksi sisältä löytyvästä pellavarouheenjämästä ja lähdin sitä tallista hakemaan lisää. Pellavarouhepussin sisältävä tynnyri oli jostain ihmeen syystä raollaan ja sisälle kurkistus vahvisti pahimman pelon. Herra hiiri oli suunnannut hakemaan ruokaa tynnyristä ja oli heittänyt lusikan nurkkaan sinne säkkiin. Pellavarouhepussi siis suuntaa tiensä roskiin. Onneksi siinä ei enää paljoa ollutkaan.
Ruokatynnyrit palvelevat tarkoituksessaan hyvin, jos vain muistaa pitää ne kannet kiinni...

Satularintamalla sekä Wintec ja Hilbar lähtevät sovitukseen, että jospa oltais kohta puoliin muutamaa satulaa köyhempi.

Lauantaina ohjelmistossa jälleen psyykkisen valmentautumisen luento. Sinne siis.

Marraskuu

"Ohi syyskyyn
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan 
päivät niinkuin varisparvi raahautuu

Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu"

-Miljoonasade-

Okei, okei. Kliseistä, mutta kuvaa hyvin fiilistä. Marraskuu toi mukanaan jälleen lumisateen ja sitä seuranneen vesisateen ja sitä seuranneen pikkupakkasen. Eli kovaa, liukasta koppuraa. Jipii..
Ratsastusinto laski yhtä nopeasti, kuin mielialakin tämän kelin takia. Huomenna pakotan itseni hevosen selkään, kyllä se ratsastusinto sieltä löytyy. Lenni on aina niin hyvän tuulen hevonen.

Maastossa taas ja joululahjatoiveita

Käytiin Lennin kanssa tänäänkin maastoilemassa. Ei näitä mahdollisuuksia valoisan aikana niin hirveästi ole, että raskisi jättää käyttämättä. :)
Käytiin vähän uusia maastoja tutkimassa ja mentiin koko pätkä tietä, jossa olisi voinut liikennettä tulla vastaan. Sinällään oli vähän jännempää, mutta oikein mallikkaasti meni. Oli vähän pakkasta, niin tie oli paikoin jäässä. Pari lyhyttä tölttipätkää otettiin ja jälleen mentiin käyntiä myös vapain ohjin. Nostettiin siis vaikeustasoa ratsastajalle, kun uusissa maastoissakin vaadin itseltäni tämmöstä luottamusta hevoseen. :D

Fb:n ihmeellisessä maailmassa kyseltiin paljonko ja miten nelivuotiailla issikoilla ratsastetaan.
Sinne sitten vastailin, että maksimissaan 4 krt viikossa ollaan käyty. Kentällä käydessä mennään maksimissaan noin puolituntia, yleensä vain sen aikaa, että hevonen tuntuu hyvältä. Maastohöntsäilyt saattaa olla noin tunnin mittaisia, joista aika useasti kävelen itse osan. Satunnaisesti raskaampia päiviä (esim. valmennustunnit), mutta aika kevyttä pääasiassa.
Yritetään kovasti olla käymättä kentällä kahta tai useampaa päivää peräkkäin, kun nuoren keskittymiskyky ja mielenkiinto ei vain riitä. Jos kentälle meno on ainoa vaihtoehto, niin saatetaan jättää ratsastus väliin kokonaan tai tehdä jotain muuta.
Ollaan pyritty säännöllisesti käymään valmentajan silmän alla hakemassa palautetta meidän edistymisestä ja ohjeita etenemiseen.
Mutta siis mennään paljon fiiliksellä, hevosta kuunnellen, rennolla otteella, hyvillä mielin ja nautiskellen.

Yleensähän en juuri kelloa katsele ratsastaessa, fiilis on tärkeämpi. Tästä kuitenkin intoutuneena vilkaisin kelloa maastoon lähtiessä ja takaisin tullessa, että osuuko nuo minun arviot suunnilleekaan oikeaan.
Tämänpäivän maastoreissu kesti kokonaisuudessaan 40 minuuttia, josta 10 minuuttia kävelin itse. Aika sopiva tämmöseksi uuden maaston reissuksi, joka kuitenkin vaatii fyysisen liikunnan lisäksi myös aivojen käyttöä nuorukaiselta
Kovasti yritän kirjoitella kaikki ratsastukset blogiin, ihan vain itselle muistiin, mutta ei niitä kaikkia tule kirjattua, että en nyt blogikirjoitusten pohjalta pysty tuota viikkokertamäärää tarkistamaan. Mutta tarkastellaan nyt esimerkiksi tätä viikkoa. Tällä viikolla on ratsastusta ollut kaksi kertaa, eilen ja tänään. Kumpanakin päivänä maastoiltu. Viikonloppuna katsotaan tilanne, että kuinka paljon noita punalakkeja on liikkeellä. Jos liikkujia vielä on, niin vaihtoehtona on kenttä. Ja ei kahta päivää kentällä, niin ratsastuksia tulee tälle viikolle vielä yksi. Jos päästään edes toisena päivänä maastoon, niin tälle viikolle voi tulla vielä 2 ratsastuspäivää, jolloin ollaan siinä 4 viikkoratsastuksen määrässä.
Sitten voi tietty vielä nipottaa siitä, että ratsastukset voisivat sijoittua vähän tasaisemmin viikolle, mutta siihen asettaa sitten omat rajoituksensa muu elämänsisältö.

Toisten mielestä tehdään liikaa, toisten mielestä liian vähän. Tämä on ikuisuusaihe issikoiden kanssa, että missä vaiheessa aloitetaan ratsastus ja minkäverran ratsastetaan. Koitan pitää pääni ja luottaa itseeni ja tekemiseeni ja fiilikseeni tämän nuoren kanssa. Juuri tuolla maastoillessa mietin, että tämä nelivuotias reagoi kivasti pelkälle istunnalle ja on ohjattavissa ja ratsastettavissa yksinään tuolla uudessa maastossa. Kuinka onnellinen olenkaan tämmösestä hevosesta ja ehkä jonkun pienen siivun tästä kunniasta voin suora itsellenikin.

Ja sitten asiasta toiseen.
Rakas Joulupukki! Tarvisin parit parit kenkiä.

Vastahan nämä kengät on ostettu! Siis ihan muutama vuosi sitten, eiku onhan siitä jo kohta 10 vuotta.. Hupsista! Olen siis tunnollisesti käyttänyt näitä joka vuosi, kumpiakin omana "kautenaan" ja tässä on tulos. Pitkään ovat kestäneet kovaa käyttöä. Talvisaappaiden tyylikkäät teippiviritykset on uusittu 7 kertaa ja kesäkengissä on menossa toiset pohjalliset, jotka on nyt siis kävelty ihan puhki.

Syksyistä maastoilua

Jos nyt syksystä en tykkää, niin kyllä ainakin tänään kelpasi tänä syyskelikin. Kaunis auringonpaiste oli ja Lennin kanssa käytiin maastossa nautiskelemassa. Lunta kävi viikonloppuna maassa reilusti ja maastoreiteillä oli aika märkää, mutta muuten ihan kelpo keli.

Alkuviikosta käytin Di-flexin sisällä pestävänä ja rasvattavana. Perfektionisti katsoi oikein hyvässä valossa, että aivanko satulassa ois nahan värissä pientä patinaa, niin ajattelin sitten kokeeksi mustalla rasvalla rasvata. Emmie tiiä vaikuttiko se asiaan mitenkään. En vissiin enää tarpeeksi hyvässä valossa katsonut, tai sitten näin alunperinkin harhoja satulaa tiiratessani. Noh, perfektionistin ongelmat sikseen. Tulipa satula siis kuitenkin pestyä ja puunattua ja rasvattua. Di-Flexiä en olekaan pessyt, enkä rasvannut ollenkaan.
Tänään ensimmäisellä ratsastuksella puunauksen jälkeen sen sitten myös huomasi. Satulaan kivutessani satula "imaisikin" housujen (keino)mokkapaikat tiiviisti kiinni satulaan. Aika jännä efekti. Olen kyllä kuullut, että on olemassa satulaliimaa, mutta tämä oli kyllä ihan perusnahkarasva, jota käytin. Näissä Tölthesterin satuloissa nahka onkin kyllä "hyvän pidon omaava, kestävä pintanahka", mutta näköjään ihan tuolla nahanhoidolla on merkitystä asiaan.
Niin, että jos postaus tai pari taaksepäin moitin satulan tukevuuden tunnetta, niin ei ollut sen kanssa enää ongelmaa. :D

Lennin kanssa käytiin siis koluamassa tuolla maastoreittejä ja vähän haeskelemassa reittejä, joita pitkin mennä uppoamatta kovin syvälle. Vähän meni kierrellessä ja rämpiessä. Yksi valkoinen pupujussikka syöksyi Lennin edestä kohti uutta piiloa. Rytinäreitti oli kuiva ja sieltä mentiin ja siinä mietin kuinka paljon Lenni on kehittynyt tasapainonsa kanssa. Aukion alkupätkä oli veden vallassa, mutta kun siitä päästiin alkoi kuiva "baana", jota pitkin käytiin sitten tölttäilemässä.
Takaisinpäin meidän tölttipätkää tultiin käyntiä vapain ohjin! Ei kuulosta kovin vaikealta ja kummoiselta, mutta tällä asialla on aivan älyttömän suuri arvo meidän yhteistyössä. Kun yhdistetään minun traumatausta ja nuori, vähän ratsastettu hevonen ja maastoreitit, niin tämä on suorastaan kiitettävä suoritus. Uskaltanen jopa väittää, että tämä on vaativa tehtävä monelle vanhemmallekin hevoselle ja monelle vähemmän itseään loukanneelle ratsastajalle.
Loppumatkasta vastaan tuli tuttu kuski kuorma-autolla ja kun hevonen ei kuorma-autoa noteerannut sen kummemmin, niin pyysin kuskia tööttäämäänkin. Siedätetään kunnolla silloin kun on siihen järkevä mahdollisuus. :) Ja tosiaan eihän hevonen sitä tööttäystäkään kyljen värähdystä enempää hätkähtänyt. On sillä hyvät hermot.

Vieraissa maastoissa

Vieraissa käyty maastoilemassa. Olipas niin mukavaa. Sain valita kahdesta hevosesta. Tarjolla olisi ollut helppoakin helpompi ruuna ja äärettömän kiltti, mutta hieman ratsastajaa testaava laumanjohtajaluonteinen tamma. Vaikka helppous kuulosti oikein hyvältä, niin silti jostain syystä tuo tamma houkutteli enemmän ja siihen päädyin. Mikähän ihme minua vaivaa?

Kiivettiin selkään ja lähdettiin liikkeelle. Alkumaasto meni ihan pienen pätkän tienreunaa ja jonkinmoisen asutusrykelmän läpi, sitten päästiin paremmin maastoihin. Mentiin käyntiä, tölttiä ja laukkapätkiä. Ensimmäinen laukkapätkä mentiin tamman kanssa reipasta ravia. Kummallakin oli hieman hakusessa tuo laukkahomma. Ravi oli sinällään hauskaa, kun se tuntui juuri samalta, kuin mitä Piskolla. Tuli oikein nostalginen olo. Raviahan en ole päässyt pitkään aikaan ratsastamaan, kun tuo Lennartti ei juurikaan ravaa... Päästiin kuitenkin seuraavilla pätkillä laukkaamaan ja kyllähän se laukkakin tuntui vain niin hyvältä pitkästä aikaa. Tamma oli aika hidas laukkaaja ja oltiinkin hyvän matkaa aina jäljessä muista, mutta tamma ei hätkähtänyt vaikka jäikin muista. Oli hyvä saada vähän omaan kroppaan tuntumaa tuosta laukasta taas. Johan se meinasikin olla ruosteessa.
Tamman töltti oli vähän hakemisessa. Tämän maaston vetäjä sanoikin ja mainitsi myös tamman olevan helposti passitahtinen. Noo, vähän olisin siitä passitahtisuudesta voinut olla erimieltä, mutta tosiaankin se töltti oli kyllä hakusessa. Alun tölttäilyt oli vähän räpeltämistä, kun hain tuntumaa hevoseen, että mites tämä nyt toimii. Töltti kulki ihan hyvin semmosella pää ylös-selkä alas tekniikalla, mutta kun se ei oikeastaan mulle kelpaa ja en halua hevosta niin ratsastaa. Käyntipätkillä vähän taivuttelin ja hain tammaa liikkumaan eteen ja alas ja lopun tölttipätkillä tamma kulkikin oikein kivasti hidasta tölttiä. Vauhdin kasvaessa ei enää siihen pystynyt.

Tammalla oli jokin Supreme/Mustang/ vastaava vaellussatula ja täytyy myöntää,että onhan nuo vaellussatulat kyllä tehty istuttaviksi pidempääkin matkaa. Tuollaisen kun löytäisi oikein edullisena ja tarpeeksi leveänä ja lyhyenä, niin voisin Lennille kakkos (eiku kolmos vai moneskosenytolikaan...)satulaksi.

Oli kivaa, rentouttavaa ja mukavaa. Päästä välillä ratsastamaan muutakin hevosta kuin omaansa. Ja ei kyllä edes jännittänyt, vaikka normaalisti vähän jännitän vieraiden hevosten selässä aluksi.

Ja jälleen kerran, kuten jokaisen reissun jälkeen hyvin monella, olisin tuon tamman voinut pakata autoon matkaan ja tuoda kotiin. Johan tuollainen 17v. tamma olisi voinut lähteä vaellushommista eläkekotiin? Eikö?

Jos nyt jotain tuolta maastolta katkerana kaipaan, niin ne laukkamäet ois aivan mahtavia. Meillä ei oikein ole yhtään tarjolla ja ne ois kyllä aivan loistavia, varsinkin tuon nuoren kanssa, kun vasta aloitellaan näitä laukkatreenejä. Noh, mutta odottelemme lumia, se antaa samalla tavoin sopivaa vastusta (ja ratsastajalla on pehmeämpi alusta tippua selästä. ;) ).
----
Kotona hevoset (ja koirat) olivat hyvässä hoidossa ja yhtenä päivänä oli "eläintarhanhoitaja" käynyt Lennin kanssa köpöttelemässä. Oli kuulemman mennyt oikein kivasti, mitä nyt oli mennyt aika läheltä aitaa välillä. Niin, ei tuo nuori ole vielä oikein urautunut, että osaisi kulkea "uralla". Ja itseasiassa itsekin kentällä hyvin vähän ratsastan ns. uraa pitkin. Meillä ei kentällä hirveän pitkällisiä tuusistella, että kun sinne mennään niin tehdään paljon ympyröitä, väistöjä jne, että ei me hirveästi sitä uraa kulutella.

Kuolaimet ja maastoilua

Nuo vision kuolaimet on olleet tovin käytössä ja vaikuttavat olevan hevoselle mieluisat. (Lennillä on himputin kallis kuolainmaku...) Olen sitten puoliaktiivisesti metsästänyt toisia samanlaisella suuosalla olevia kuolaimia.
Nyt sitten löytyi käytettynä samanlaisella suuosalla olevat kuolaimet. Merkkinä tällä kertaa Myler ja renkaina D:t. Jos tuonne maastoon laitettais nämä D-renkaiset. En nyt tiedä onko näillä niin suurta eroa noihin oliivimallisiin, mutta tämmösenä nyt sattui löytymään tällä kertaa.

Nyt pääsee siis Myler ja Vision testiin keskenään, että mitä eroja näistä löytyy, vai löytyykö ollenkaan.

Ensimmäinen testi käytiin tekemässä ja Lenni hyväksyi nämä ihan yhtä hyvin, kuin Visionin. Muutenkaan en ainakaan näin ensitestaamisella eroa huomannut, mutta jatkamme testaamista.

Satulaakin muistin sen verran, että maastoilun jälkeen nappasin kuvan selän jäljistä. Ilman huopaa ja liukuestevyöllä ollaan nyt tätä pidetty. Pysyy tällä yhdistelmällä kivasti ja hyvältähän nuo jäljet näyttää.
Ratsastaja (eli minä) moittii tai oikeastaan mainitsee sen verran, että kun tuota Stübbenia pääsi tuossa välissä testaamaan ja ennen tätä tuota Hilbaria käytettiin, niin ne oli, jännä kyllä, tukevamman tuntuisia. Di-Flex on hyvä istua ja ratsastaa ja se on lähellä hevosta ja kaikinpuolin hyvä, mutta silti nuo toiset tuntui tukevammalta. Se ehkä vaatii vähän totuttelua ja enemmän ratsastusta. Nythän ollaan menty sen, mitä on keretty ja voitu.

Maastossa tosiaan käytiin koluamassa, kun kerrankin päästiin päiväsaikaan keskellä viikkoa. Aluksi kävin maastakäsin ohjasratsastusta tekemässä, kun oli nuo mylerit, niin testasin, tuleeko niistä jonkinmoista erinlaista reaktiota. Samalla treenailtiin noita junaradan ylityksiä, kun niissä on nyt ollut pientä probleemaa. Kovaa ja liukkaanpuoleista on joka paikassa, mutta ei niin pahasti, että jotain ei voisi tehdä. Tai no, ne laukan treenaamiset olen suosiolla ajatellut jättää siihen että tulee vähän lunta. On pehmeämpi ratsastajalla lentää selästä. :D
Mutta siis maastakäsin työskentelyn jälkeen selkään ja menoksi. Junarata ylittyi mallikkaasti. Lenni käveli reippaasti. Tarkoitus oli käydä vain pientä mutkaa, mutta hups huomasin yhtäkkiä, että oltiin aukiolla asti. Piskon huuto kuului sinne asti. Kipakka pakkaskeli ja unohdin herra vanhanherran aitaukseen (kun oli tarkoitus käydä vain pientä mutkaa).. Käveleskeltiin ja yhtäkkiä puskasta lehahti metso. Lenni hätkähti hieman ja pysähtyi katsomaan. Sitten vain jatkettiin matkaa tuosta ihmetyksestä huolimatta. Vähän tölttiä tapailtiin ja aukion toisessa laidassa käännyttiin takaisin. Sitten tulikin semmonen tuulenpuuska, joka tarttui Lennin harjaan ja hevonen tuntui lähtevän lentoon. Lenni on ymmärtänyt ihan väärin tämän harja hulmuten tölttäämisen. Eikö sitä pitäisi töltätä niin, että harja hulmuaa, eikä töltätä sen takia, että tuuli hulmuttaa harjaa? Kaveri kyllä tuossa kerkesi kommentoimaan, että eikö se ole ihan sama kummin päin, kunhan vain harja hulmuaa töltätessä...
Meillä oli pientä haparointia vauhdin suhteen. Välillä Lenni meinasi mennä turhankin lujaa ja välillä taas hyytyi ihan kokonaan. Shokkihoitoa ratsastaa yhtäkkiä tällaista hevosta, jota joutuu maastossa oikeasti ratsastamaan eteenpäin. Myös kotia päin. Piskoahan ei ole koskaan tarvinut... Pisko on aina menny itte ja lujjaa!

Ratsastusta ja räntää

Lauantaina käytiin illanpimeydessä kentällä. Lenni liikkui kevyesti ja pehmeästi ja oli niin uskomattoman kivan tuntuinen, kuin vain hevonen voi olla ratsastaa. Toisaalta taas sitten estesatulalla ja lyhyillä jalustimilla ratsastus ei ollut hyvä idea. Hevonen kyllä siis liikkui satulan alla aivan loistavasti ja oma asento oli ihan jees ja kaikki hyvin, mutta sisälle tullessa huomasin, että tuo minun jalka kipuilee taas. Johan se monta viikkoa olikin vaivaamatta.

Sunnuntaina sitten nakkasin Di-flexin selkään ja kävin sillä ratsastamassa. Jalka ei siitä ja pitkistä jalustimista oireillut läheskään niin pahasti. Toki edellisen päivän ratsastus sen kipeytti siten, että on tuntuva, mutta pitkillä jalustimilla ratsastus ei pahentanut tilannetta.
Mutta toinen ratsastus peräkkäisenä päivänä kentällä ei ollut hyvä idea. Lenni oli vähän tahmea ja vähän säpsy ja vähän plaah. Meni kyllä pienellä motivoinnilla ihan jees, mutta ei niin huippukivasti, kuin edellisenä päivänä.

Maastoonkaan ei kuitenkaan vielä uskalla, ainakaan viikonloppuna. Hirvimiehet pörräsi tuossa ihan lähellä ja ilmeisesti saivatkin jotain. Yritin käydä kyselemässä, että paljonko heillä vielä lupia jäljellä, mutta en ehtinyt, kun lähtivät sitten vauhdilla ilmeisesti saaliin kimppuun.

Lauantaina keräsin pois kesän pikkuaidan ja nostin vesisaavit sisälle. Sunnuntaina ennen ratsastusta siinä iloisessa räntäsateessa korjasin aitoja ja pihattolatoa ja lapioin p*skaa ja mietin pitkään ja hartaasti, että miksi ihmeessä ihmisen pitää pitää hevosia. Jotain todella koukuttavaa tässä ilmeisesti on.

Piskon mielestä "räntää vaakatasossa" ei ole tarpeeksi huono ilma, jotta kannattaisi mennä latoon suojaan. Laitoin metsästykseen yhden vuorellisen sadeloimen lisää valikoimaan.

Ilmottauduin mukaan Anna Andersenin luennolle ensi kuun alussa. Valmennukseen ei tällä kertaa lähdetä. Saatiin tilannepäivitys viimeksi, niin eipä me hirveitä olla tässä keretty.

Varasin myös itselleni tulevalle viikonlopulle 2h issikkamaaston. Jes! Nyt on ohjelmaa.

Talviruokintakausi tulee

Pisko on talviruokintakautensa aloitellut. Herra on viikonpäivät saanut Racing Senior rehua. Määrissä liikutaan tällä hetkellä parin desin luokassa. Pitää vielä vähän lisätä määrää ja sitten täytyy seurata herran mahanympäryksen tilannetta. Jos (ja todennäköisesti kun) ei päästä siihen määrään, että saisi täysrehusta kivennäiset, niin täytyy lisätä sitten kivennäistä lisäksi.
Herra myös varmaan alkaa saamaan pellavalimaa ja jos vaikka inkivääriäkin taas talvikausi syöteltäis.

Pikkuherra on sitten vaikeampi tapaus. Kävin pitkän mietinnän, että testaanko kauran ennen kuin aloitan muuta. Viime talvelle en tuota kauraa ehtinyt testata. Päätin sitten sillä kauralla aloitella. Pikkuherra on siis nyt kolme päivää syönyt kauraa ja hyvältä vaikuttaa, ei ole näkynyt oireiluja. Lennihän ei lisäenergiaa tarvi tällä hetkellä, että sen puolesta kaura ei olennainen. Halusin vain testata, että kestääkö sitä ja nyt on tiedossa tulevaisuuden varalle, että vaikuttaisi kestävän. Nyt sitten varmaankin aloitellaan kivennäisruokinta pikkuhiljaa turvalliseksi todetuilla vaihtoehdoilla. Pellavalima varmaankin ensimmäisenä. Pellavalima on tällähetkellä ainoa, jonka olen keksinyt, mihin tuon jauhokivennäisen saa sekoitettua (jos ei nyt oteta lukuun sitä yhtä testiä, jolloin sekoitin jauhon omenaraasteeseen). Ideoita otetaan vastaan.
Taidan myös purkillisen Black horsen Sinkkiä hakea. Karva ei ihan parhaimman laatuista, niin tuota tueksi. Oli aiemmin avuksi kovasti ja on jo sopivaksi todettu. Myönnän kyllä olevani vähän myöhässä tämän kanssa tähän talvikarvankasvatukseen, mutta jos vaikka parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Ainakin sitten kesäkarvaan...

Samaan ruokintahässäkkään osui myös ensimmäisen tämän vuotisen heinäpaalun avaaminen. Jännityksellä odotin, että mitähän sieltä tulee, kun heinäntoimittaja varoitteli että suurin osa on heikompilaatuista ja kohtuu kosteaa. Koville pakkasille toi sitten muutaman kuivemman ja parempilaatuisen paalin syötettäväksi. Semmosesta "heikompilaatuisesta" aloitettiin ja kyllä taas heinäntoimittaja aliarvioi heiniään. Ei kyllä heikkolaatuisuudesta tai liiasta kosteudesta ollut tietoakaan. Aivan mahtavaa heinää. En sitten tiedä mitä supertavaraa hän on noihin "parempiin" paaluihin pakannut.
Heinien kanssa siis kävi niin, että saatiin 3/4 normaalista heinämäärästä nyt. Katotaan miten pärjätään. Noiden ylivuotisten kanssa meni näin pitkään, niin hyvin mahollisesti pärjätään näillä. Jos ei pärjätä, niin etsitään sitten jostain lisää.

Tynkämaasto

Jos edellisessä postauksessa mietin, että miten saa maltettua mielensä, että ratsastusmäärä pysyy viikkotasolla järkevänä nuorelle hevoselle, niin ei ollut sitten sen kanssa ongelmaa, kun oli niin paljon muuta ohjelmaa loppuviikosta, että ei oikein ehtinyt.

Lauantaina sitten kun ois kerennyt, niin satoi taivaan täydeltä kaikkea mahdollista, niin tyydyin vain illalla käymään satuloimassa hevosen sisällä ja siinä istuskelin selässä. No okei, treenattiin me sidepullien kanssa sen verran, että tehtiin vähän käännöksiä ja taivutuksia. Selässäistuskelumietinnän aiheena satulan etukaari. Että annanko olla senhetkisen kaaren vai vaihdanko pykälän verran kapeamman paikalleen. Satula istui tuolla paikallaan olevalla kaarella nätisti selkään, mutta liitutestillä ja perstuntumalla päädyin siihen, että ehkä aavistuksen verran satula on etukenossa. Ei paljon, mutta ehkä sen verran, että painopiste on aavistuksen liian edessä. Eli vaihdetaan kokeeksi kapeampi kaari ja katotaan tilanne sen kanssa. Illalla sitten yhteistyössä miehen kanssa vaihdettiin kaari. Viikonlopun laatuaikaa... ;)

Sunnuntaina tein sitten heti aamupäivästä hyökkäyksen hevosen selkään. Satula selkään ja sen tutkimusta ensalkuun. Satula istui ihan nätisti selkään edelleen. Näillä kaarillahan siis leveyseroa käsittääkseni sentin verran, että ei niin älyttömistä muutoksista puhuta, mutta kyllä se heti satulan asennossa näkyi. Optimaalisin olisi ehkä se näiden puoliväli, mutta se mennee jo vähän millinviilaukseksi.
Noh, mutta suitset päähän ja menoksi. Maastoon ei varsinaisesti uskallettu lähteä, kun sinne suhahteli niin monta autoa, joista vilkkui oransseja lakkeja... Mutta mentiin kuitenkin tuota maastotien alkua edes takaisin. Samalla tuli tehtyä useampia junaradanylityksiä treeniksi. Vähän vänkäystä, mutta muuten meni hyvin. Aluksi vain höntsäiltiin enimpia vauhteja vähemmäksi. Sitten tehtiin taivutuksia ja väistöjä (aina vaan taivutuksia ja väistöjä :P). Väistöjen jälkeen kokeilin vielä hetken tölttäillä ja sitten suunnattiin kotia.
Satula tuntui hyvältä, hevonen tuntui hyvältä. Hyvä mieli.

Kiireellä ratsastamaan

Eilen iltamyöhällä suuntasin puolijuoksua talliin ja äkkiä nuorukaiselle varusteet päälle ja selkään. Luulin, että en ratsastamaan ehdi ollenkaan, mutta kun sitten tulikin mahdollisuus, niin äkkiä on mentävä, ettei tule mitään esteitä. Illat on valitettavasti jo säkkipimeitä. En tykkää. Mutta ei anneta sen häiritä.

Di-Flexin selkään nakkasin ja tällä kertaa liukuestealustan ja -vyön kera. Ja satula kyllä kieltämättä pysyi paremmin paikallaan. Ei tosin mielestäni vieläkään niin hyvin kuin Frami. Voisiko sitten tuo leveämpi kaari tehdä osansa? Satula kyllä istuu selässä paremmin kuin kapeammalla kaarella, mutta ehkä hevonen on siinä rajoilla tuon kaaren kanssa, että pitäisikö olla kapeampi vai ei. Katsotaan mihin suuntaan tuo lähtee tuosta muuttumaan. Pitää vielä ilman alustaa testata, jos satula olisi vielä parempi ilman alustaa, kuin tuolla liukuesteellä. Tämä ei tosin perfektionistille se mieluisin vaihtoehto, kun satula sotkeutuu. ;)

Kentälle siis suunnattiin. Ihan lyhyesti käytiin väistöt läpi ja taivutukset ympyrällä molempiin suuntiin. Tosi se on, että hevonen taipuu paremmin oikealle kuin vasemmalle. Ja ihan vasta tilanne oli toisinpäin ja sitä työstin maastakäsin venytyksillä. Työskenneltiin kyllä molemmin puolin, mutta näköjään tämä on tilanne nyt. Siitä siis lähdetään. Oikealle taivuttelin ja väistätin ensin ja vasemmalle sen jälkeen ja kun oli vasemmalle hyvä, kehuin ja lopetin.

Hevonen liikkui hyvin ja rentona ja pyöreänä. Satula siis vaikuttaa hevoselle mieleiseltä. Huonosti sopivan satulan kanssahan tää ei liikkunu mihinkään. Ratsastaja vielä vähän totuttelee satulaan, kun on penkki perssiin alla vaihtunut niin tiuhaan tässä kun on satuloita testattu. Mutta onhan tuo Di-Flex ihan älyttömän pehmoinen istua.
Loppuviikkoa odotellaan. Sitten maastoon. Eiköhän tuo innokkain hirvenmetsästyspiikki ollut jo, joten huomiovaatetta päälle ja tuohon lähireitille. Miten sitä nyt saa itsensä hillittyä niin, että pysytään kuitenkin nuorelle hevoselle kohtuullisessa viikkoratsastusmäärässä?