Jos nyt syksystä en tykkää, niin kyllä ainakin tänään kelpasi tänä syyskelikin. Kaunis auringonpaiste oli ja Lennin kanssa käytiin maastossa nautiskelemassa. Lunta kävi viikonloppuna maassa reilusti ja maastoreiteillä oli aika märkää, mutta muuten ihan kelpo keli.
Alkuviikosta käytin Di-flexin sisällä pestävänä ja rasvattavana. Perfektionisti katsoi oikein hyvässä valossa, että aivanko satulassa ois nahan värissä pientä patinaa, niin ajattelin sitten kokeeksi mustalla rasvalla rasvata. Emmie tiiä vaikuttiko se asiaan mitenkään. En vissiin enää tarpeeksi hyvässä valossa katsonut, tai sitten näin alunperinkin harhoja satulaa tiiratessani. Noh, perfektionistin ongelmat sikseen. Tulipa satula siis kuitenkin pestyä ja puunattua ja rasvattua. Di-Flexiä en olekaan pessyt, enkä rasvannut ollenkaan.
Tänään ensimmäisellä ratsastuksella puunauksen jälkeen sen sitten myös huomasi. Satulaan kivutessani satula "imaisikin" housujen (keino)mokkapaikat tiiviisti kiinni satulaan. Aika jännä efekti. Olen kyllä kuullut, että on olemassa satulaliimaa, mutta tämä oli kyllä ihan perusnahkarasva, jota käytin. Näissä Tölthesterin satuloissa nahka onkin kyllä "hyvän pidon omaava, kestävä pintanahka", mutta näköjään ihan tuolla nahanhoidolla on merkitystä asiaan.
Niin, että jos postaus tai pari taaksepäin moitin satulan tukevuuden tunnetta, niin ei ollut sen kanssa enää ongelmaa. :D
Lennin kanssa käytiin siis koluamassa tuolla maastoreittejä ja vähän haeskelemassa reittejä, joita pitkin mennä uppoamatta kovin syvälle. Vähän meni kierrellessä ja rämpiessä. Yksi valkoinen pupujussikka syöksyi Lennin edestä kohti uutta piiloa. Rytinäreitti oli kuiva ja sieltä mentiin ja siinä mietin kuinka paljon Lenni on kehittynyt tasapainonsa kanssa. Aukion alkupätkä oli veden vallassa, mutta kun siitä päästiin alkoi kuiva "baana", jota pitkin käytiin sitten tölttäilemässä.
Takaisinpäin meidän tölttipätkää tultiin käyntiä vapain ohjin! Ei kuulosta kovin vaikealta ja kummoiselta, mutta tällä asialla on aivan älyttömän suuri arvo meidän yhteistyössä. Kun yhdistetään minun traumatausta ja nuori, vähän ratsastettu hevonen ja maastoreitit, niin tämä on suorastaan kiitettävä suoritus. Uskaltanen jopa väittää, että tämä on vaativa tehtävä monelle vanhemmallekin hevoselle ja monelle vähemmän itseään loukanneelle ratsastajalle.
Loppumatkasta vastaan tuli tuttu kuski kuorma-autolla ja kun hevonen ei kuorma-autoa noteerannut sen kummemmin, niin pyysin kuskia tööttäämäänkin. Siedätetään kunnolla silloin kun on siihen järkevä mahdollisuus. :) Ja tosiaan eihän hevonen sitä tööttäystäkään kyljen värähdystä enempää hätkähtänyt. On sillä hyvät hermot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti