Flunssa alkaa hellittää pikkuhiljaa ja ollaan päästy taas liikkeelle. Ollaan kuljettu lenkkeilemässä tuossa maastossa, pääasiassa maastakäsin. Ratsastaja haluaa liikuttaa itseäänkin ja aika asettaa aina rajoitteensa tässäkin valmiissa maailmassa, niin mikäs sen parempaa, kun liikuttaa sekä itsensä, että hevonen samalla. Hevosen liikutus kuitenkin on pääasiassa käyntivoittoista vielä.
Eilen kuitenkin yhdistettiin kaksi asiaa ja puolet lenkistä mentiin ratsain ja puolet käveltiin maastakäsin. Nuorukainen meni älyttömän hyvin ratsain. Vähän laiskanpulskea se kyllä on...
Maastakäsin menee kuin vanha tekijä, sitä ollaankin tehty paljon. Loppulenkistä mentiin "rytinäreittiä" pitkin ja loppumatkasta siinä nuorukainen onnistui saamaan toisen etujalkansa kaulanarusta läpi. En edes tiedä miten tämä onnistuu, mutta sai varmaan kaulanarun kaulalta jonnekin niskaan ja laski päänsä jotenkin sopivasti. Vähän nuorukainen hypähteli ja selvästi moitti tätä varsin hankalaa asentoa. Rauhoittelin seisomaan paikalleen ja availin remmin ja päästin pinteestä. Nuori näytti helpottuneelta ja oli sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kiittelin itseäni siitä, että maastakäsin treenataan tämmösiäkin tilanteita varten. Ja nuori käyttäytyi järkevästi ja itse pysyn yleensä aina hyvin rauhallisena.
Noh, tästä opitaan seuraavaa kertaa varten, että jos pidetään kaulanarua kaulalla taluttaessa, se on hyvä varmistaa jotenkin pysymään siellä kaulalla, ettei päätä laskiessa valu niskaan.
Kotia tullessa koitettiin tähdätä siihen aikaan, että oltais päästy tutustumaan junan ohimenoon, mutta ei tullut junaa ei. Pitkään ois saanut odotella.
Tähän maastoiluun taidetaan nyt panostaa siihen asti, että alkaa hirvenmetsästys. Sitten saa punalakit juoksennella hetken metsissä ennen kuin mennään sinne sekaan.
Edelleen kaipailen Hilbaria takaisin, vaikka Dyggurkin tuntui maastoillessa ihan hyvältä. Mutta kerran kun pääsi kokeilemaan sitä runkosatulan tukevuutta, niin kyllä sitä tuon nuoren kanssa kaipaa. Sitten kun on enemmän kilometrejä ja ikää alla, niin nuo joustorunkoiset ja rungottomat on ihan hyviä vaihtoehtoja.
Pitkä oli Hilbarin toppausreissu, kohta tulee kaksi kuukautta täyteen reissua. Saa nähdä koska sen sieltä saa, vai saako ollenkaan. Pariin otteeseen sitä olen kysellyt ja pitänee alkaa kohta enemmän häiriköimään. Ärsyttävää, että joutuu alkamaan riesaksi. Helpoimmalla luulisi yrittäjän pääsevän, kun vastaisi siihen ensimmäiseen kyselyyn, niin niitä kyselyjä samasta asiasta ei tulisi miljoonaa ja yhtä. Ei kait se kohta auta, kuin lähteä itse hakemaan satulansa takaisin. Harmittavaa, että tämän perän satulasepät ovat niin kaukana, että ainoa vaihtoehto on lähettää postitse. Alan vahvasti kallistua siihen suuntaan, että meidän seuraava satula on paneelitopattu. Tai sitten täytyy itse alkaa opiskelemaan toppaustaito(kin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti