Maastokävelyä ja maastoilua

Flunssa alkaa hellittää pikkuhiljaa ja ollaan päästy taas liikkeelle. Ollaan kuljettu lenkkeilemässä tuossa maastossa, pääasiassa maastakäsin. Ratsastaja haluaa liikuttaa itseäänkin ja aika asettaa aina rajoitteensa tässäkin valmiissa maailmassa, niin mikäs sen parempaa, kun liikuttaa sekä itsensä, että hevonen samalla. Hevosen liikutus kuitenkin on pääasiassa käyntivoittoista vielä.

Eilen kuitenkin yhdistettiin kaksi asiaa ja puolet lenkistä mentiin ratsain ja puolet käveltiin maastakäsin. Nuorukainen meni älyttömän hyvin ratsain. Vähän laiskanpulskea se kyllä on...
Maastakäsin menee kuin vanha tekijä, sitä ollaankin tehty paljon. Loppulenkistä mentiin "rytinäreittiä" pitkin ja loppumatkasta siinä nuorukainen onnistui saamaan toisen etujalkansa kaulanarusta läpi. En edes tiedä miten tämä onnistuu, mutta sai varmaan kaulanarun kaulalta jonnekin niskaan ja laski päänsä jotenkin sopivasti. Vähän nuorukainen hypähteli ja selvästi moitti tätä varsin hankalaa asentoa. Rauhoittelin seisomaan paikalleen ja availin remmin ja päästin pinteestä. Nuori näytti helpottuneelta ja oli sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kiittelin itseäni siitä, että maastakäsin treenataan tämmösiäkin tilanteita varten. Ja nuori käyttäytyi järkevästi ja itse pysyn yleensä aina hyvin rauhallisena.
Noh, tästä opitaan seuraavaa kertaa varten, että jos pidetään kaulanarua kaulalla taluttaessa, se on hyvä varmistaa jotenkin pysymään siellä kaulalla, ettei päätä laskiessa valu niskaan.

Kotia tullessa koitettiin tähdätä siihen aikaan, että oltais päästy tutustumaan junan ohimenoon, mutta ei tullut junaa ei. Pitkään ois saanut odotella.

Tähän maastoiluun taidetaan nyt panostaa siihen asti, että alkaa hirvenmetsästys. Sitten saa punalakit juoksennella hetken metsissä ennen kuin mennään sinne sekaan.

Edelleen kaipailen Hilbaria takaisin, vaikka Dyggurkin tuntui maastoillessa ihan hyvältä. Mutta kerran kun pääsi kokeilemaan sitä runkosatulan tukevuutta, niin kyllä sitä tuon nuoren kanssa kaipaa. Sitten kun on enemmän kilometrejä ja ikää alla, niin nuo joustorunkoiset ja rungottomat on ihan hyviä vaihtoehtoja.
Pitkä oli Hilbarin toppausreissu, kohta tulee kaksi kuukautta täyteen reissua. Saa nähdä koska sen sieltä saa, vai saako ollenkaan. Pariin otteeseen sitä olen kysellyt ja pitänee alkaa kohta enemmän häiriköimään. Ärsyttävää, että joutuu alkamaan riesaksi. Helpoimmalla luulisi yrittäjän pääsevän, kun vastaisi siihen ensimmäiseen kyselyyn, niin niitä kyselyjä samasta asiasta ei tulisi miljoonaa ja yhtä. Ei kait se kohta auta, kuin lähteä itse hakemaan satulansa takaisin. Harmittavaa, että tämän perän satulasepät ovat niin kaukana, että ainoa vaihtoehto on lähettää postitse. Alan vahvasti kallistua siihen suuntaan, että meidän seuraava satula on paneelitopattu. Tai sitten täytyy itse alkaa opiskelemaan toppaustaito(kin).

Stocksatulan testausta ja muuta jaappausta

Vihdoin ja viimein saatiin Stock satulaan ne länkkätyyliset jalustinhihnat. Illalla lähdin sitten sitä testaamaan tällä kokoonpanolla. Piskon työnsin suoraan karsinaan, edellisestä ryykäyksestä oppineena. Lennin otin sisälle harjailtavaksi. Katsoin, että meidän aitaus on veden vallassa, kiitos koko viikon sateelle ja vedin jo semmosen masentuneen toteamuksen, että testataan vain tässä sisällä. Vähän aikaa kun olin harjaillut tulin hyvälle mielelle tuosta aiemmin tehdystä päätöksestä, alkoi nimittäin sataa ihan taivaan täydeltä. :D Satulan laittelin selkään ja vähän suitsentynkää päähän. Yritin ottaa kuvaa, mutta pimeys saapuu jo iltaisin. Kiipesin selkään ja fiilistelin. Satula tuntui hyvältä, oli heti "oikeamman" tuntuinen, kun oli lännenjalustimet. Hieman jäi kuitenkin sellainen fiilis, että on kuitenkin liian enkkusatulamainen. Jos se on se päälimmäiseksi jäävä tunne, niin sitten tätä on vähän turha pitää tällä satulakapasiteetilla. Mutta pitää nyt vielä testailla. Jos tämmönen satula kiinnostaa, niin kannattaa seurailla ja ehkä olla jopa yhteyksissä

Kun sinne selkään asti kiipesin, niin pitihän se vähän hevosta kiusatakin. Vaikka latoon on räjäytetty heinäpaali levälleen, niin tilaa oli semmosen lännenratsastusneliön verran. Innostuimpa sitten tekemään käännöstä siinä. Hevosen mielestä ihan paska idea, hän olisi halunnut syödä. Tosin suopui ajatukseen, kun joka suunnalla oli naaman edessä heinää. En yrittänytkään semmosta kertakäännöstä, vaan pilkoin pienempiin osiin. Etuosa kääntyi oikealle neck rein:illä (ja istunnalla ja pohkeella) hyvin, vasemmalle ei huonostikaan. Hevonen jopa protestoi vasemmalle kääntymistä kuopimalla etujalkaa. Siinäpä saa kiukutella, käännöstä treenataan. Oikeasta reaktiosta sai välittömästi kehut ja oli tyytyväinen tilanteeseen. Nyt kun mietin, niin se on tuo valtava harjapehko tuossa oikean ohjan ja kaulan välillä, että pitäis vissiin ehkä letitellä sitä, kun tämmösiä treenataan. Ei sillä, etteikö hevonen ohjaa tuntisi harjan läpi, mutta onhan se tuossa paksuudessa melkonen pehmuste. Takapää kääntyi pohkeesta ihan välittömästi. Eli kivasti kääntyy hevonen ei voi moittia. Ihan kiva ois ollut päästä ratsastamaan vähän eteen tämän "hinkuttamisen" jälkeen mutta aina ei voi voittaa ja ehkä nuori kestää tämän näin lyhyen treenin ilmankin. Viikonlopun aikana jos päästäisiin vähän maastoilemaan.

Painomittanauhaa taas vilautin kummankin hevosen kohdalla. Lennin paksuuntuminen oli tiedossa, paino 385kg. Piskon paino oli laskenut ja oli nyt 425kg. Taian hakea muhanhakureissulla täysrehuakin jo..
Samalla mittailin myös hevosten korkeuksia ja kummastakin hevosesta oli mittanauhan mukaan kadonnut 4cm korkeudesta verrattuna edelliseen mittailuun. Ei kovin tarkka tuo mittanauhamittailu... Mutta siis olennaisinta, että Lennin säkäkorkeus jossain 140cm hujakoilla ja Pisko on jonkin verran isompi, johonkin 145-150cm haarukkaan. Pisko on ehkä tosissaan himpun verran kutistunut vanhemmuuttaan, kun hokkakengässä sain mittailtua säkäkorkeudeksi 144cm. Ennen on kuitenkin peruskengällä mitattu 148cm. :D Mutta sama se, siinä haarukassa kuitenkin.

Pikainen käppäily

Ei taas mikään kuningasidea, mutta laitetaan vaikka sen piikkiin, että pää on täynnä räkää. Lähin illalla talliin ja päätin käydä pikkumutkan hevosen selässä. Nakkasin Lennille vain suitset ja uuden "kaulanarun" *. Lennin kanssa lähdettiin tuonne aitaan ja tässä vaiheessa Pisko päätti olla sikahevonen ja ryykäsi talliin. Pää on ilmeisesti todellakin täynnä räkää, kun en kerennyt reagoida mitään. Noh, mutta ei siinä mitään. Jätin Lennin seisomaan ulos suitset päässä ja kävin Piskon ohjaamassa karsinaan. Olkoot siellä yksinään, sikahevonen, jos ei kelpaa kaverin kanssa olla ulkona. Piskosta onkin tullut välillä vähän ärsyttävä, kun ratsastaa Lenniä. Se on niin kaverin perään, että kulkee perässä ja tulee eteen. Pisko huomasi tulleensa viilatuksi linssiin ja alkoi huudella kaveria. Jätin sinne ja lähdin Lennin luo. Herra nuori hevonen seisoi kiltisti pihalla odottamassa. Pojot sille.

Kiipeilin selkään ja jälleen kerran jouduin toteamaan, että etupää ei pure ja takapää ei potki, mutta keskeltä on kyllä pirskatin liukas. En tiedä onko se tuo tasaisen pyöreä malli, minun kangaspaikkaiset housut vai kesäkarva vai kaiken yhdistelmä, mikä tekee tuon todella vaikeaksi pysyä selässä ilman mitään. Olen kuitenkin paljon ratsastanut ilman satulaa ja myös tämmösiä pyöreitä, mutta mikä ihme tekee tästä niin hankalan tuntuisen? Noh, silkalla sinnillä päätin, että käydään kuitenkin mutka käppäilemässä silläkin uhalla, että luisun alas. Käppäily meni hyvin siihen asti, että jouduin pikkasen enemmän tukeutumaan pohkeilla hevoseen, johon pohkeille herkkä hevonen alkoi poukkoilla kuin kumipallo. Aloin itsekseni naureskelemaan tuota kumipalloilua ja hevonen totesi, että mikähän nyt mättää ja pysähtyi seisomaan silkasta hämmästyksestä. Ihme kyllä pysyin selässä naureskelusta ja liukkaasta selästä huolimatta. Vähän vielä käppäiltiin tämän jälkeen ja hyödynsin hevosen herkkyyttä ja kaulanarun kanssa otettiin väistöjä ja peruutuksia. Meni kyllä kivasti tuon poukkoilun jälkeen. Ensikerralla vain muistetaan laittaa edes huopasatula selkään.

* Niin tämä kaulanaruasia. Pitkään mietin teenkö narusta itse kaulanarun vai tilaanko tuollaisen köysinarun vai innostuisinko tilaamaan jopa ihan nahkaisen cordeon. Tässä arvonta-aikana käytettiin jalustinhihnaa, johon vaihdoin erinlaisen soljen. Noh, tämä on ollut oikein mainio kapistus. Jämäkkä, pysyy kaulalla vaikka ei pidä kiinni, ihan kiva pitää kädessä, vaikka onkin leveä. Mutta tuo meidän versio on vain ollut aika lyhyt (tai hevosen kaula on paksu ja "lapaosa" pitkä, jolloin remmi jää kauas). Olen koittanut löytää pidemmän jalustinhihnan käytettynä. Sitä en löytänyt, niin kun löysin kohtuuhintaiset uudet niin ne ostin. Eilen testattiin tuota pidempää hihnaa ja se on kyllä ihan just eikä melkein. Ja siinähän on vielä säätömahdollisuus kaiken lisäksi. Nyt vain pitäisi raskia heti "tuhota" tuota ja vaihtaa siihen solki.

Yhtenä aamuna kävin laittamassa hevosia ulos ja kun menin talliin, Lenni pötkötteli karsinassaan. Sain käydä vieressä rapsuttelemassa ja heppa vain pötkötteli rauhassa. Otin tämän suurena luottamuksenosoituksena. Kiitos siitä pikkuheppa!

Voi räkä

Sitten kun saat kaiken muilta osin kuntoon, niin sitten se iskee se syksyn ensimmäinen räkätauti. Kurkku on karhea, nieleminen vaikeaa ja räkä valuu. Rään valumisen mukana myös motivaatio valuu pohjalukemiin. Lisäksi vielä vähän paljon vesisadetta, niin avot, on hyvä paikka syysmasennukselle. Olen kesäihminen ja piste. Jos nyt yrittää jotain positiivista kaivaa, niin hevonen on terve.

Samalla tässä mietiskelen, että ilmottaudunko ratsastajan psyykkinen valmennus -luennolle. Syksyn valmennuskalenteri näyttää hyyvin tyhjää, niin tuo olisi edes jotain tapahtumaa. (toisaalta tuo valmennusten puute tässä hetkessä ei haittaa, koska tuntuu, että tarvitaan vain ihan hillitön määrä ihan perustason työtä, jota voidaan tehdä keskenämme.)

Ohimennen kokeilin jälleen kysellä yhtä ammattilaista käymään meillä ajo-opetuksen, ratsutuksen ja ehkä myös tuntien merkeissä. Saa nähdä onnistuuko tällä kertaa.

Keräilen myös tilausta nahanompelutarvikkeista, että pääsis vähän paremmin korjailemaan purkautuvia tikkauksia varusteista yms ja ehkä tekemään jotain uuttakin.

Mutta eka tätä räkää.

Ratsastamaan, jee!

Projektisarja ratsastajan kuntoutus hevosen kesälomanjäljiltä alkaa olla hyvällä mallilla. Yhtenä iltana laittelin Dyggurin Lennille selkään ja kävin selässä istumassa ja toteamassa, että olo alkaa olla ihan asiallinen. Antaahan ne lonkat periksi, kun tarpeeksi tappelee. prkl! :)

Eilen illalla kävin siten ratsastamassa ja sanat ei riitä hehkuttamaan hevosta ja ratsastusta ja fiilistä ja kaikkea!
Mahtavaa! Upeaa! Täydellistä!
Tästä huolimatta taidetaan jatkaa vähän Lennillä tämmöstä keveämpää linjaa hetki. Minusta vaikuttaa, että jostain suunnasta tuo hevonen on päättänyt taas kasvaa.. Siis muutenkin, kuin vain mahanympärykseltä. (ainakin yhdet cob kokoiset suitset ei mahtuneet päähän. En tiedä olivatko pientä kokoa vai onko tuo pää paksu.) Ja ratsastajan kuntoutukseen voi vielä panostaa kyllä. Että jatketaan paljolla maastakäsin työskentelyllä ja vähän vähemmällä ratsastelulla.

Täytyy samaan syssyyn hehkuttaa tuota Vision kuolainta, että se on ollut kyllä erinomainen kuolain tuolle nuorelle. Suu ja pää on olleet tosi rauhalliset tuon kuolaimen kanssa. Remonttiturpiksella, kinetonilla ja ilman turparemmiäkin. Pitää vielä omaksi ilokseen tuota enkkuturpista testata. Ne yhdet suitset ois minun henk koht lempparit.

Kuumetta

Kuumetta on. Pahoja nämä taudit. Kyseessä ponikuume!
Tämä on varmaan jonkinmoista henkistä kriisiä, kun yritän totutella ajatukseen Piskon eläkeläisyydestä. Ja samalla valmistautumista siihen tosiasiaan, että Pisko on vanha ja tilalle tulee jossain välissä joku toinen hevonen.

Taistelen oikeastaan kahdenlaista ponikuumetta vastaan.
Toinen ponikuume on semmosen isomman ponin kuume. Joko sellaisen valmiin, jolla pääsee heti ratsatelemaan tai vaihtoehtoisesti varsa kasvamaan Lennin rinnalle. Issikka kenties? vaiko piensuokki? ehkä jopa eestiläinen? Issikat houkuttelee eniten, mutta toisaalta houkuttelee tuo lännenratsastus, johon kolmikäyntinen olisi ehkä helpompi. Toisaalta taas ne kolme puhdasta askellajia löytyy varmasti issikastakin. Nelikäyntinen, ravivahva issikka tähän hommaan helpoin. Toisaalta sitten taas se passin ratsastaminen tulevaisuudessa houkuttelee.

Toinen ponikuume on sellaisen pienen ponin kuume. Sellaisen, jolla tyttö pääsisi talutuksessa ratsastelemaan. Ja äiti ajamaan. Toisaalta taas sitten meidän ajomaastot on talvisin vähän kehnot (sanoo hän, joka asuu lähellä ravirataa...).

Kovasti olen tässä miettinyt, että kokeilisinko syksyksi etsiä ylläpitohevosta. Kovasti haluttaisi tehdä enemmän hevosten kanssa. Lumeen tuloon asti/ vuoden vaihteeseen olisi mahdollista pitää. Toisaalta taas sitten painaa tuo heinätilanne-ennuste.
Toisaalta ja toisaalta. Jossittelua vaikka muille jakaa. Mutta kuume on.

Harmaita hiuksia heinistä

Kesähelteistä alettu vasta toipua, niin hevosenomistaja alkaa miettiä jo syksyä ja heiniä hevosille. (ne jotka tekevät ne itse aloittavat tämän pohtimisen toki huomattavasti aiemmin..)

Meidän pitkäaikaiselle heinäntoimittajalle soittelin ja sain vähän masentavan arvion, että meille olisi tarjolla puolet siitä määrästä, mitä tarvitaan. Auts! Vielä oli siinä vaiheessa hommat kesken, että tilanne jäi vielä vähän avoimeksi. Pidetään siis peukkuja. Ja sanoi kyllä sitten lopuksi, että huonompilaatuista ehkä sitten jonkin verran tarjolla. Siihen on sitten varmaan tyydyttävä, jos ei muuten heinää ole. Hevoset tuskin ymmärtävät, jos ehdotan, että söisivät vain puolikkaita annoksia. Lenniltä tosin kestää vähän heinää vähentää, mutta veikkaan, että Pisko tarvii lisää sen vähennyksen edestä. (joskin voi olla, että sen joutuu korvaamaan muulla kuin heinällä, kun ei vanhus määräänsä enempää syö)

Olen koittanut panostaa siihen, että ostan hyvää ja laadukasta heinää. Meidän heinäntoimittaja tietää tämän ja joka vuosi onkin meille ollut tarjolla hyvälaatuista heinää. (Tähän saattaa vaikuttaa osaltaan sekin, että maksan heinät aina heti ja kokonaan. Kun kuulostaa, mitä heinäntoimittajan juttuja kuuntelee, että on niitäkin jotka heinän maksussa vetkuttelevat ja kitsastelevat.)
Tähän mennessä tämä hyvään heinään panostaminen on onnistunut aika hyvin. Lisärehuja ei ole kivennäisen lisäksi paljon tarvittu. Pisko varmaan tarvii ensitalveksi jotain lisää, mutta hyvähän se on, jos hevonen on 26 vuotias ja tähän mennessä pysynyt lihassa pääasiassa "pelkällä heinällä".
Heinäntoimittajan kanssa harrastetaankin ystävällismielistä naljailua; hän haukkuu minun hevoset lihavaksi ja minä haukun hänen heinän liian hyvälaatuiseksi minun hevosille.

Eilen otettiin jälleen uusi heinäpaali sisälle, ylivuotista heinää vielä jäljellä muutama paali. Tämä saattaa helpottaa jonkin verran tuota ensitalven heinäpulaa, jos näillä nyt päästään pitemmälle syksyä. Hyvältä vaikutti onneksi taas tämäkin paali. Räjäytin paalin auki taas pitkin tallia. Tähän aikaan ei säily syömäkelpoisena, jollei heinää levitä ja kääntele, mutta tällä pienehköllä vaivannäöllä toimii. Pienemmän paalit ois näppärämpiä näin pienessä tallissa, mutta niille ei oikein säilytystilaa löydy. Tällä systeemillä siis mennään.

Mutta pidetään peukkuja, että saadaan talven heinät jostain investoitua.

Kiva beba

Nuoren kanssa käytiin iltalenkillä ohjasajon merkeissä. Meni tosi kivasti. Ajattelin, että tämä on parempaa treeniä maastoratsastusta ajatellen (kuin talutus), kun taluttaessa se taluttaja on siinä edessä "ottamassa vastaan" kaikki "pelottavat" jutut ensimmäisenä, mutta tässä nuori joutuu menemään "itse edeltä". En tiedä, onko tällä oikeasti mitään merkitystä, mutta ompa ainakin vaihtelua liikuntaan. Pari kertaa tuli vastaan asioita matkanvarrella, joita nuori sävähti ja jäi katsomaan, mutta muuten käveli reippaasti eteenpäin. On se ihan uskomaton. Kyllä tästä nuoresta maastomopo varmasti saadaan. Rohkeus ja uteliaisuus kohdillaan siihen hommaan. Pitäisi vain autoja ja mopoja saada vastaantulijoiksi, että päästäisiin niihinkin totuttelemaan enemmän.

Jouduin vain toteamaan matkalla, että pikkuratsu yhdistää ohjasavut pohkeiksi. Eli siis pieni ohjantaputtelu oikealle kankulle aiheuttaa kääntymisen vasemmalle ja päinvastoin. Siihen lisätään pikkuhevosen herkkyysaste, niin pariin kertaan oltiin mutkalla, ennen kuin ohjastaja tajusi tämän. Sitten sujuikin ihan loistavasti. Tämähän on ihan näppärä ominaisuus tämmöselle suustaan ja päästään herkälle tapaukselle, kunhan vain ohjastaja sen muistaa..

Mutta kivan näkönen poni se on tästäkin kulmasta. Aika hyvä beba. :D Jos jokin asia menee päin hevon peetä, niin kyllä tätä päin kestää mennäki.

Kaviohommia

Ei alkanut kengittäjää kuulua ja en saanut yhteyttä, kun soittelin, niin tartuin ite toimeen. Tai siis työkaluihin.

Piskon kavion halkeama alkoi näyttää siltä, että nyt tarvii tehdä jotain ja yhtenä iltana kiskaisin kengät pois ja lyhentelin kaviota. Seuraavana aamuna soittelin kengittäjälle ja en saanut kiinni. Päivällä kävin kiskaisemassa takakengätkin pois ja lyhentelin takakavioitakin vähän. Ja sitten illalla kun kengittäjästä ei edelleenkään ollut kuulunut mitään, niin laittelin sitten vähän kaikkia kavioita.
Piskon etukaviot lyhensin ja sain kengät laiteltua jokseenkin kelvollisesti jalkaan. Takaset vuolin ja pikkasen pyöristelin siihen kuosiin, että jätin ilman kenkiä. Piskon etuset ei oikein kestä ilman kenkiä, takaset voi jättää kyllä ilmankin. Lennin kavioita lyhentelin kans. Etuset jäivät vähän kesken, kun loppui kunto. Pitää niitä käydä vähän vielä raspilla muotoilemassa.

Tehtiinkö meille siis oharit. No ei oikeastaan. Ei ollut tarkempaa aikaa sovittu ja sanoin, että ei paniikkia. Ja jos ois tullut ja ollut paniikki, niin oisin sitten koittanut häiriköidä useammin. Mutta kun osaan jotain tehdä noille itsekin, niin ei ollut mikään paniikki.
Olen tässä vuosien varrella n.7 vuotta laitellut omien hevosten kaviot kokonaan itse ja muulloin sitten satunnaisesti. Kun meille tuli hevosia, niin meillä kävi kengittäjä ja samalla harjoittelin itse kavion vuolua Jossain välissä kengittäjä sitten sanoi, että ei hän viitsi enää käydä, kun osaan itsekin. Raskausaikana piti löytää joku käymään kengittämässä, kun itse en enää taipunut ja kun hyvä kengittäjä löytyi, niin siitä lähtien olen sitten mieluummin ulkoistanut tämän homman. Olen kuitenkin sen verran hidas, että pienen lapsen kanssa ei meinaa olla aikaa ja lisäksi Piskon hajavarpaiset etuset koen vähän hankalaksi itselle laittaa ja tuon nuoren olen halunnut ammattilaisella vuolettaa, jotta kasvu pysyy oikeassa suunnassa. Mutta näin satunnaisesti onnistuu kyllä. Tosin tuo kengän naulaaminen on semmonen homma, jota en hallitse edelleenkään siten, kuin haluaisin. Kengättömien kanssa pystyn kohtuudella selviämään.
Meillä on oikeasti ihan huippu kengittäjä. Sovittuna aikana tulee ja on useimmiten vielä hyvissä ajoin paikalla. Osaava ja kertoo mitä tekee (jos haluaa tietää :D). Tällä kertaa oli vain varmasti kiirusta. Laittelin viestiä, että olen tämän tapauksen hoitanut ja siirretään meidän kengitysajankohtaa jonnekin kuukauden päähän. (huomaa varovainen suhtautuminen oman kengityksen ja vuolun kestoon).

Se on vaarallista touhua tuo kengitys, varsinkin näin harvakseltaan tehtynä. Tälläkin kertaa pari pientä naarmua sain aikaseksi. Ja niinkin typerästä asiasta, kuin raspin käytöstä ja keskisormeen. Ei voi aina voittaa. Hanskat ois tietysti voineet olla ihan pop. Mutta tästä sain innostuksen hankkia raspiini kädensijan. (jota en vielä löytänyt mistään. Tosimiehet ei vissiin niitä käytä..) Ja ehkä himpunverran sytyin ajatukselle sellaisesta uudesta hienonmallisesta innovaatioraspista, kuin RidersRasp. Tosin sitten kävin lukemassa, että se ei sovellukaan kavion lyhentämiseen, vaan vain pyöristämiseen, jolloin se ei ehkä ajakaan sitä asiaa, mitä ajattelin. Mutta samalla löysin saman valmistajan toisen innovaation RaspNGo, joka olisi ehkä enemmän ajattelemani. Ensinmainitut on jokapaikasta myyty loppuun (miten niin olen jälkijunassa näissä ideoissa) ja jälkimmäisiä ei ole tarjollakaan kuin jenkkilässä. Sepäs oli sitten hyvä idea.

juoksutusta ja Barefootin virittelyä.

Pitkällisen arvonnan kävin toissa iltana, kun mietin, että mitäpä sitä tekis nuorukaisen kanssa tänään. Alkoi olla jo sellainen olo, että ratsastamaankin voisi mennä, mutta teki mieli testata tuota Barefootiakin. Noh, päätin viritellä Barefootin kaikkine liukumisen estoineen selkään ja käydä istumassa siinä ja sen fiiliksen pohjalta päättää käynkö ratsastamassa vai muuten vain liikuttamassa satula selässä, että näen valuuko se.

Barefootin alle virittelin tuon liukumisen esto padin (jossa oli vielä hintalappukin paikallaan, huomasin tuolla kesken työskentelyn. :) ), rintaremmin ja "lähmä"vyön. Vaikutti siltä, että tällä virittelyllä satula pysyi paikallaan. Jes, jes, jes! Sitten olisikin vuorossa operaatio huovan lyhennys (osa 3), on meinaan aika pitkä..

Kävin sisällä istumassa selässä, kun tuo Barefoot oli valmiiksi viritelty. Totesin, että tässä alkaa taas tosiaan olemaan ratsastuskunnossa, mutta ihan tuohon rungottomaan ei vielä taivu. Siispä alas ja naruriimu ja köysi hevoselle ja aitauksessa käytiin käveleskelemässä. Lopuksi käytiin kentällä juoksutuksessa ottamassa muutama laukannosto ja nehän nousee. Melkein voi sanoa, että napista painaen. Mutta esittipä nuorukainen myös melkoista rodeota siinä sivussa...

Nakkasin myös kokeeksi hevoselle Sprengerin kolmipalan niskahihnalla. Se on muutamalla pikatestauksella ollut ihan jees, niin ajattelin vielä testata työskennellessä. Ja juu ei, ei passaa meille. Semmonen siis myynnissä.

Eilen illalla oli ratsastajan diagnoosina laiskotus maximus ja sen myötä hevoselle lomapäivä. Jospas tänään sitten jotain työskentelyn tynkää.

Näin kuntoutamme ratsastajaa...

Tervetuloa seuraamaan sarjaamme "Näin kuntoutat ratsastajan hevosen kesäloman jäljiltä". Vuorossa osa 5.

(tosin toim. huom., että eihän tämä vaan tuosta kesälomasta johdu, vaan myös sitä edeltäneestä vähäisestä ratsastuksesta.)

Suunnittelin pientä iltaratsastusta, mutta muutin suunnitelmaa myöhäiseksi venyneen ajankohdan vuoksi ihan vain selässä istuskeluun. Lennillehän tämä passaa ihan bueno. Mikä sen parempaa, kuin vain seisoskella ja syödä...

Jalkojen asento alkoi olla ihan jees ja siedettävä. Tästä päässee jo ratsastamaankin kohtuudella. Alaselkä oireilee pikkaisen. Siellä samassa jumissa näyttävät olevan sekä lonkat, että alaselkä. Olen koittanut miettiä hevosta, joka olisi vähän valmiimpi ratsu ja sen verran hyvä hermoinen kaveri, että voisin käydä irroittelemassa tuon oman selän ja jalat, mutta menee tämä varmaan näinkin. Pikkuhiljaa.
Makoilin myös selässä, ihan pitkää pituuttanikin. Ja tietysti halailin hevosta selästä käsin kuin silloin pikkutyttönä. :) Samalla venyteltiin myös hevosta ja tarjosin omenan paloja kummaltakin kyljeltä. Vähän aikaa meni ennen kuin Lenni tajusi, että mikä tämä juttu nyt on, kun tuo tuola selässä käyttäytyy ihan kummallisesti.
Terapeuttista, myös pääkopalle.

Siinä selässä istuskellessa katselin tuota hevosen leveyttä. Tässä on siis hevosen sään kohta (varsinaista säkää tässä ei juurikaan ole, korkeintaan matalaksi voi mainita), jossa on siis kaksi kämmenenleveyttä ihan tasaista. Onhan tämä kätevää, että on pöytä kahvikupille hevosen selässä. :P
(toki hevosella pää alhaalla ja kesälomakiloja, että tästä osa tästä niistä, mutta leveä se on siltikin..)

Barefoot ja Stock

Barefoot aiheuttaa pahasti harmaita hiuksia tuolla taaksepäin valumisellaan. Hirveästi en ole edes jaksanut tätä käyttää, juurikin edellä mainitusta syystä (ja toki vaikuttaa myös hevosen lomailu ja omien lonkkien periksiantamattomuus istua rungottomassa (ja välillä oikein missään satulassa)).. Piskollehan tuo Barefoot passaisi hyvin, mutta Piskon ratsastuskilometrit vain tuli yllättäen täyteen ennen kuin tuota ehdittiin oikein käyttää.Tälle tulevaisuuden toivolle siis pitäisi tämä saada paremmin istumaan.

Rintaremmin siihen kävin tosiaan investoimassa, mutta jotain muutakin on tehtävä, pelkkä rintaremmi ei pelasta tästä tilanteesta. Se kyllä estää valumista, mutta tarkoitus ei ole kuitenkaan, että rintaremmi "ottaa vastaan" kaiken sen valumisen. Alennusmyynneistä mukaan tarttui liukuestepadi, jota ois tarkoitus testata tuohon alle. Liukumista estävä vyö meillä on jo. Lisäksi ajattelin vaihtaa Barefootin nylon vastinhihnat kokeeksi nahkaisiin, jos se toisi vielä lisäjämäkkyyttä vyön kiinnitykseen. Jos nämä viritykset ei tehoa, niin sitten tulee itku ja hammastenkiristys ja en tiedä enää mitä tehdä. Onko se sitten jo pakko myöntää, että tätä nyt vain ei saa tälle hevoselle passaamaan??

Näin jälkikäteen ajateltuna, niin varmaankin osittain tämä ketutus (uteliaisuuden ja tiedonjanon lisäksi) aiheutti sen, että tuli edes tuota Stock satulaa katseltua. Se sitten tuli ihan vahingossa investoitua tuohon testattavaksi, josko olisi "riittävä" ja sopivuudeltaan kelvollinen korvaamaan meidän lännensatulatarvetta.

Näin vähäisillä (kummankin satulan) testailuilla näyttäisi, että Stock tosiaan istuisi paremmin tuonne selkään. Ja onhan se paljon enemmän enkkupenkkimäinen, kuin tuo Barefoot. Onko se riittävä lännenratsastajan mieleen, sitä ei tarina vielä kerro. Lännenjalustimet hihnoineen tuohon tahtoisin ja Barefootin jalustinhihnoja testasin tuohon Stock satulaan, josko niillä olisi saanut selästä käsin. Mutta eihän ne mahdu. Noiden leveys ripustuskohdasta 5cm ja mittailin, että max olisi n. 4cm. Barefootin kapeat hihnat siihen passaisi. Nyt mietinnässä, että investoidako sellaiset, vai mennäänkö enkkujalustimilla ja etsin ruskeat normihihnat.

Eli alunperinkin ajatus on ollut, että vain toinen näistä satuloista jää käyttöön, mutta kumpi, se on vielä arvoitus. Ja voi olla, että en tuosta Barefootista raski luopua, vaikka mikä olisi. Täytyy vain seuraava hevonen ostaa sitten satulan perusteella (ja venytellä, venytellä ja venytellä näitä omia jalkoja ja selkää). ;)

Nuori "terapiahevosena"

Nappasin hevoset sisälle ja työnsin vanhuksen karsinaan ja otin nuoren harjattavaksi. Selvittelin harjan ja hännän, kun kerrankin sattui olemaan aikaa. Vanhus veti kamalaa stressiä ja pyöri ja hyöri karsinassa. Vanhuuenhöperyyttään luulee, että kaveri ei tuu takas. Liekö dementia vaivaa ja ei muista, että kyllä se tulee.

Nakkasin nuorelle suitset päähän ja lähettiin pihalle. Käytiin kävelemässä maastossa vedettömän vesikuopan ääressä, ajatuksena, että tullaan ratsastaen kahlaamaan sinne, mutta ei ollut vettä ei. Sitten tehtiin ohjasratsastaen hieman töitä kotiapäin mennessä ja vähän jatkettiin töitä myös parkkipaikalla. Sitten kiipesin selkään ja hohhoijaa... On tullut tässä viikon sisään selväksi, että mikä on se juttu jolla kroppa pysyy kuosissa... Ja voi elämä tuo hevonen on leveä! Yhtään ei heru armoa sieltäkään. Lonkat kun ei vaan ole auki, niin reisien asettuessa kohtuu siedetävään asentoon niin pohkeet on jossain kymmenen kilometrin päässä. Totesinkin tuossa selässä istuskellessa, että ei me taideta lähteä maastoon käppäilemään, kun en varmaan pysy selässä ensimmäistäkään askelta. Tämän kaiken lisäksi tuntui, että vaikka etupää ei pure, eikä takapää potki, niin keskeltä on kuitenkin liukas. Sileä kesäkarva ja pyöreän mallinen selkä ei tosiaan anna oikein pitoa istunnalle..
Siinä istuskellessa ja hevosta kehuessa päädyttiin kuitenkin sen verran kohtuulliseen olotilaan, että päästiin kävelemään vähän. Nuori sai vuolaita kehuja fiksuudestaan ja hermoistaan tämmösessä "terapiaratsun" työssä. Ei voi kuin olla tyytyväinen hevoseen, että tämän ikäisenä pystyy pitkän loman jälkeen toimimaan suoraan "terapiakäytössä" (selkävaivaiselle) omistajalleen.
Jos mahdollista vielä vuolaammat kehut tuli siitä kun tehtiin peruutukset pelkällä kaulanarulla. Siihen sitten lopeteltiin tämä selästäkäsin työskentely. Maastakäsin otettiin vielä omenan palojen avulla vähän venyttelyä. Tuntuu, että tuo oikea puoli on hevoselle aika paljon jäykempi, niin sitä sitten vähän venytellään.
Sitten vain hyttysmyrkyt päälle ja aitaukseen. Ja vanhus harjattavaksi. Vanhus oli sitä mieltä, että HÄN on todella loukkaantunut ja HÄN saa käyttäytyä kuin pahimmanlaatuinen villiponi. Pienellä työskentelyllä päästiin siihen lopputulokseen, että se HÄN aluksi kirjoitettiin pienin kirjaimin ja sitten vielä siitä termiin se. Vaikka onkin persoona isolla P-kirjaimella, niin kuitenkin vain hevonen, vaikka itse muuta saattaa kuvitellakin...