Eilen en saanut aikaiseksi hevosen selkään kiipeämistä. Taistelin uhkaavaa migreeniä vastaan lähes koko päivän. Särkylääkkeiden ja jyväpussin voimin pääsin voitolle ja migreeni ei päässyt "päälle", mutta sen verran ehti tehdä tuhoaan, että eipä minusta juuri mihinkään järkevään toimintaan ollut. Voi harmi, en sadepäivän kunniaksi voinut siivota...
Mutta tänään. Kerkesimpäs ratsastamaan ennen kuin sadejumalat antoivat palaa. Tuuli oli kyllä kova jo ratsastamaan lähtiessä, mutta sade alkoi vasta kun palasin toisen hevosen ratsastuksen jälkeen kotia. Lenkille en ehtinyt, ei voinut siihen asti enää sateen kanssa odottaa. Nyt siellä onkin melkoinen myrsky menossa. Ja minä sisällä sohvannurkassa. Puuttuu vain kupillinen kahvia. Kukahan keittäis?
Hevoset oli aamun nurmikonleikkaajina ja siitä sitten nappasin ensin mukaan Lennin. Mietin pitkään ja hartaasti, että lähdenkö maastoon, vai tyydynkö menemään kentällä, kun tuuli oli niin kova. Päädyin siihen, että ei se niin kova ole, että se pikkuhevosen mukanaan veisi. Noin kuvainnollisesti.
Varustetta niskaan ja menoksi. Ei hetkauttanut pikkumiestä trampoliinin lepattavat varoituslappuset, ei itsekseen liikuskelevat natisevat portit, ei edes edestä vauhdilla vipeltänyt orava. On se vain niin mahtava maastokaveri. Jos hevonen oli jälleen ihan täydellinen paketti, niin muuten vastustikin. Satula oli kallellaan oikealle ja en sitä saanut suoristettua sitten millään. Ei auttanut kuin kesken reissun kiivetä alas ja suoristaa satulaa. Löydettiin kannonnokka, josta pääsin kiipeämään uudelleen selkään. (normaalistikin koroketta käytän kyllä selkäännoustessa, mutta nyt kun selkä on taas kipuillut, niin ei ollut toivoakaan päästä selkään ilman) Ja nyt se satula oli sitten vasemmalle kallellaan. Siitä se oikeni ihan kohtuudella, mutta totesin, että juu ei tuota satulahuopaa (Eurohunterin? pad) enää tämän satulan alle. Ei hyvä. Satula on kuitenkin ollut hyvä huovan kanssa ja tuo huopa on ollut hyvä (Piskolla) käytössä, mutta näköjään tämä yhdistelmä ei vain toiminut.
Lenni meni niin kivasti maastossa, että loppumatkasta hyppäsin alas kävelemään ja sillä palkitsin pikkuhevosen hienon työskentelyn.
Piskon kanssa käytiin olemassa, fiilistelemässä ja hengailemassa. Huopasatulan laitoin selkään ja nakkasin hevoselle pitkät ohjat ja nappasin harjasta kiinni. Sit mentiin käymään pieni maastokävely. Ihan muutamaan kertaan ollaan tuolla maastossa koluttu, kun eipä juuri vanhukselle tarvinut kertoa mistä mennään. Virtaa oli niin mahottomasti, mutta malttoi silti kävellä. Innostuipa tuolla huutelemaankin taas pitkästä aikaa kesken maastolenkin. Takaisin tullessa hevonen pysähtyi portille automaattisesti ja odotti, että tulen alas. Päästin sen pihalle siksi aikaa, että sain portin kiinni. Sitten vain totesin, että tuuhan talliin, alkaa satamaan ja hevonen kävelee talliin. Helppoa. Joskus se osaa olla kuin ihmisen mieli tuo hevonen.
Hikeen ei kumpikaan tulllut, mutta vanhuksen loimittelin ulos sadeloimella, kun ei tuonne pihattoon mene. Nuori sai mennä nakuna ulos, kun se osaa hyödyntää tuota pihaton suojaa.
Nämä täydelliset maastot olisivat olleetkin liian täydellisiä, jollei jotain murhettakin olisi ollut mukana. Valitettavaksi harmituksekseni minun on ehkä nyt todettava, että minun selän kipuilun aiheuttaja on todennäköisesti tuo Hilbarin satula. Sillä kävin tänäänkin ratsastamassa ja tämä alaselän kipu on jotakin ihan jäätävää. Pitää nyt suosiolla käyttää Dygguria ja Barefootia vähän aikaa ja kun tämä selkä tästä toipuu niin kokeilla sitten kestääkö tämä selkä tuota Hilbaria satunnaisesti vai onko siitä luovuttava kokonaan. Huoh! Harmittaa niinkuin pientä oravaa, jonka hammas on poikki ja käpy jäässä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti