Satulakato

Meillä kävi tällä viikolla satula"kato", kun molemmat (Wintec ja Hilbar) myynnissä olevat satulat löysivät uuden kodin.

Eihän me vielä satulattomia olla. Jäihän meille vielä Di-Flex (joka on pääasiassa käytössä), Barefoot (joka ei ole ollut nyt käytössä, kun ratsastajan lonkat ei kestä. Tosin en ole pitkän aikaan kokeillut.) ja sitten lisäksi tuo itsetehty huopasatula (jota on käytetty satunnaisesti köpötellessä)

Ja tietysti tytöllä on oma satula. Johon muuten askartelin viikolla omista vanhoista webberseistä minimittaiset webbersit, kun muuten ei meinannut semmosia löytyä. Mutta tätä ei lasketa. ;)

Vaikka tuo Di-flex on aivan loistava satula, niin silti salaa haaveilen vielä Stübbenin satulasta. En tiedä mikä pakkomielle se on. Stübbenin satulat vain sopii omalle kropalle hyvin ja ne ovat jotenkin vain kertakaikkisen kauniita satuloita.
Ainahan saa haaveilla. Ehkä jos joskus vastaan kävelee se huippuhyvä ja edullinen issikkasatula Benni´s Harmony Elegant tai minusta älyttömän kaunis koulusatula Juventus (joka sattuisi olemaan sopivaa kokoa ja sattuisi passaamaan hevoselle tai sattuisi olemaan satulan alle sopiva hevonen jne..). Tai sitten rikastun niin kovin, että listalle pompsahtaa Portos tai Adventure...

Noh, mutta sitten lännensatuloihin, kun ihmisen pitää olla niin hankala tapaus, että haluaa harrastaa hevosellaan myös lännenratsastusta.
Vaikka meiltä tuo Barefoot löytyy, niin puoliaktiivisesti olen aina katsellut rungollista lännensatulaa. Semmosen löytäminen tuohon selkään voi olla missio impossible, mutta pitää kuitenkin kaikki mahdollisuudet hyödyntää, jos pystyy jotain vaihtoehtoa sovittamaan.
Yksi lännensatula tuossa kävi kokeiltavana ja juu ei. Ei passaa.

Satulan leveys olis ehkä riittänyt. Lenni on kyllä leveä, mutta ei ihan järjettömän leveä. Leveydeksi Lennille riittää ehkä 7"-7,5". Leveys ei kuitenkaan kerro kaikkea. Lisäksi sitten vaikuttaa runkopalkkien kulma. Tässä satulassa runkopalkkien kulma selvästi liian jyrkkä tälle hevoselle. Hevonen vaan on rungoltaan sylinterimäinen (ja itseasiassa ilmeisesti se juuri on ihanteellinen tälle rodulle). Tässä satulassa haflinger runko. Arabian runko ei myöskään passannut. Quarter runko oli aikanaan jees, mutta hevonen levinnyt siitä, joten full quarter tai jopa x-full quarter vois olla se mitä etsitään. Yhtä x-full quarter rungollista olen testannut ja se oli itseasiassa aika jees leveydeltään ja malliltaan.
Ja sitten tämä satula on pikkasen turhan pitkä. Kokonaispituus 63cm. Aika lähellä ollaan jo kuitenkin sinällään, että tämän mittainen satula olisi voinut mennä tämmösenä round skirt:inä, jos muilta osiltaan ois passannut. Mutta silti tietysti mieluummin himpun verran lyhyemmän satulan selässä näkisin.

Ja jokseenkin asiaan liittyen. Pitkällisen harkinnan jälkeen raskin investoida tätä, ainakin mainospuheiden perusteella suunnilleen maailman parasta hoitoainetta nahalle. Vielä en ole testannut, että onko tässä eroa noihin käyttämiini perusrasvoihin. Mutta ainakin tätä kehutaan riittoisaksi, mikä on pelkkää plussaa mulle, joka on valjasrasvan suurkuluttaja. Tai ainakin se tuntuu siltä.

Liukkaat on kelit...

Lennin kanssa on käyty maastoilemassa, vaikka liukasta on. Kävelyhommia pääasiassa ja siltikin vähän hirvittää välillä.

Tänään oli sitten erikoinen mahdollisuus, että mies oli kotosalla. Patistin miehen sitten sen verran autoilemaan, että saatiin Lennin kanssa parit autonohitukset tuolla meidän maastotiellä tehtyä. On siellä muutamat autot tullut vastaan, mutta aina olen ehtinyt jalkautua kävelemään. Siellä autoja kulkee, mutta harvakseltaan, niin halusin semmosen varmistelu kierroksen tehdä, nyt kun oli mahdollisuus. Tie on nimittäin kapea ja autot menee hyvin läheltä.
Eihän se Lenni autosta puhunut mitään. Muuten oli kyllä vähän sätkyilypäivä. Tuli varmaan suurin säikähdysreaktio ikänä, kun sen verran hypähti sivulle päin, että mullakin selässä nytkähti pahan tuntuisesti. Sitten säpsähti muutamaan otteeseen takkia raapivaa oksaa, mutta ne oli tosiaankin vain paikallaan säpsähdyksiä. Vähän tuli päännakkelua ja pientä takapuolen nostelua tuolla aukiolla mennessä. Kävely oli tylsää, ois halunnut mennä lujempaa tai sitten olla paikallaan.

Toivottais vähän pakkasta. Näillä nollakeleillä Lenni on koko ajan pikkasen hikinen ja liikuttaessa luonnollisesti hikoaa entistä enemmän.
Ja mulla tuo toppatakki on pikkasen turhan lämmin näille keleille, mutta ei haluais lyhyempääkään takkia laittaa, kun tuo selän suojaus on niin kiva..

Elämää vanhushevosen kanssa

Tänä syksynä on poistunut vihreille niityille paljon hevosia. Tai en oikeastaan tiedä onko niitä niin paljon vai kiinnitänkö niihin vain enemmän huomiota. Mutta kaveripiirissä ja monessa seuraamassani blogissa on lähtenyt hevosia taivaslaitumille ihan älytön määrä.

Tämä ei ole mikään kannanotto niitä poistuneita hevosia kohtaan, jokaisen kohdalla on varmasti tehty ainoa ja oikea päätös. Mutta tämä vain koskettaa itseä entistä enemmän, kun pihassa on tuo vanhusruuna. Ei Piskoa olla vielä kuoppaamassa, mutta jonkinlaista pesäeroa ja valmistautumista ja jotain suunnitelmaa sitä tulee tehtyä jo ennakkoon.

Olen jo useampana syksynä miettinyt, että kaivetaanko kuoppa valmiiksi, mutta vielä on jätetty kaivamatta. Siinä vaiheessa kun tulee sen aika, niin jonkinmoista konevoimaa tarvitaan joka tapauksessa, joten sama sitten vasta kuoppaakin kaivaa.

Piskolle on jo alunperinkin luvattu eläkepesti niin pitkäksi aikaa, kun herra voimissaan porskuttaa. Piskohan oli tullessaan toipilas, jonka tulevaisuus oli epävarma, joten tämä "kuoppausvalmius" on tiedostettu jo alusta lähtien. Sinällään siis semmosessa jatkuvassa kunnonseurailussa ei ole mitään uutta. Sitä on tehty jo kohta 13 vuotta.

Pisko toipui siihen kuntoon, että on tämmösessä harrastekäytössä kestänyt oikein hyvin ja edelleen näyttää porskuttavan. Eilenkin oli semmonen vauhtilaukka tuolla aidassa, että vähän jo hirvitti katsoa. Lennin kehuttiin (?) saaneen vaikutteita vanhasta tarhakaveristaan, kun Lenni on niin rauhallinen... En kehdannut sanoa, että Lenni taitaa olla näistä oikeasti vaan se rauhallisempi tapaus..

Ratsuhommien loppumisen jälkeen Pisko on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Ei noin hoidon suhteen, mutta näin liikutuksien osalta. Vähän ollaan tosiaan tehty maastakäsin juttuja ja käyty maastakäsin käppäilemässä, mutta ei mitään suurempia. Muutaman kerran olen Piskolta kysäissyt, että lähetkö töihin. Pisko on yleensä miettinyt hetken ja lähtenyt pois. Ei hän lähe, hän on eläkkeellä.
Jonkin verran vietetään laatuaikaa harjaillen ja puunaillen, mutta kun Pisko ei hirveästi tykkää tuosta lääppimisestä.. Sietää kyllä ja joskus ihan pikkasen saattaa tykätäkin.

Näyttää vanhus kuitenkin olevan ihan tyytyväinen eläkeläispestiinsä. Syö, lepäilee, välillä juoksuttaa tuota nuorukaista. Ja osaa vaatia palvelua... Klo 20 (jostain syystä tietää myös kellonsiirrosta aiheutuvan viiveen/ennakon ja vaatii palvelua aina tasan klo 20) alkaen illalla joka kerta kun pihalla liikkuu joku herra tulee portille huuutamaan henkilökuntaa ja vaatimaan palvelua. On iltatalliaika. Päivällä kun aamuheinät on syöty ja alkaa tulla uudelleen nälkä, tulee portille ja huutaa henkilökuntaa ja vaatii palvelua. Aamulla aamutalliin mennessä tietää herran reaktiosta, että kuinka myöhässä olet ja kuinka kauan aikaa on yöheinien loppumisesta. Jos olet ajoissa, niin kuuluu hörinää, jos olet myöhässä, niin kuuluu sitä kovempi hirnunta, mitä enemmän olet myöhässä...

Piskossa on siis pilkettä silmäkulmassa ja persoonaa pienessä paketissa enemmän kuin tarvisikaan. Olen vitsaillutkin, että Pisko varmaan vielä viimeisinä homminaankin aiheuttaa harmaita hiuksia ja heittää lusikan nurkkaan ns. saappaat jalassa ja varmaan tuonne karsinaan, josta ruhoa on mahdoton saada ulos ilman isomman luokan seinänpurkamisia yms. No joo, vähän turhan julmaa leikinlaskua. Toivotaan vanhukselle vielä pitkää ikää ja terveyttä, jotta saa olla hoitamassa tuota eläkehevosen ja seuraruunan tehtävää pitkän työuran jälkeen.

Pisko ohjasajossa

Pisko on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle näin blogin suhteen. Piskon kanssa ollaan pääasiassa vain vähän käppäilty narunnokassa ja jotain pientä maastakäsin, eipä noista viitsi sen kummemmin raportoida. Tylsistyy itekkin lukemaan niitä. Sitä ohjasajoa olen suunnitellut, mutta en ole saanu aikaiseksi. Nyt sitten päätin testata.

Sitä vois äkkiseltään kuvitella, että ex-ravurille ohjasajo olis ihan selvää kauraa... Mutta ei se vain niin yksinkertaista ollutkaan. Vanhuksen ensimmäinen reaktio ohjasajoon oli semmonen WHAAT!?! Silmät pyörähteli ja niin pyörähteli koko hevonen. Etsikö sitten niitä puuttuvia kärryjä...

Pienellä patistamisella seuraava reaktio oli, että "haista sinä ihan itte kuule. Minä olen aikuinen hevonen, minä en tämmösiä varsojen hommia tee!" Vielä pientä patistusta ja reaktio vaihtui "joojoo":hon ja raskaaseen huokaisuun.
Kyllä se vanhus sitten vähän tykkäsikin. "Putosi" kuolaimelle ja pörhälsi menemään, teki käännöksissä itekseen väistöjä ja oli selvästi itseensä tyytyväinen.
On siinä hevosella ilmeitä.

Maastorymyämistä

Lennartin kanssa käytiin maastossa rymyämässä taas. Pikkuherralla oli vähän virtaskaa. Tuo meidän pitkäaikainen kompastuskivikohta, junaradan ylitys (joka on nyt mennyt ihan rutiinilla), aiheutti semmosen ylityksen jälkeisen pienimuotoisen riehaantumisen. Lennin riehaantuminen piti sisällään päänviskomisen- tasajalkapomppukoikkaloikkasen- pukin- ja tosi siistin laukannoston. Siistiä! Jos ei ois ollu niin pirun liukasta, niin oisin pyytäny jatkamaan laukassa...

Muttako on liukasta. Pahimmoilleen sen verran vähän pakkasta, että vähäinen lumi tieraantui kavioihin ja sitten niin liukas, että ei oo tosikaan. Mettiä pitkin ois voinut rymytä, mutta jotenkin siihen ei löytynyt inspiraatiota. Pienen köpöttelyn jälkeen tulin alas ja kävelin loppumatkan. Tultiin rytinäreittiä pitkin ja katsoin, että siitä itseasiassa lähtee uusi ja tutkimaton polku metsään. Pitää käydä sitä rymyämässä huomenna. Ja itseasiassa varmaan tuota junaradan reunaa, tai ei oikeastaan reunaakaan vaan tuota jonkinmoista kaadettua puuvyöhykettä pitkin vois käydä kans käppäilemässä ja kattomassa mitä sieltä löytyy.

Ja lopuksi marinaa. Olen yrittäny löytää tuomosen kivan (edullisen) rintaremmin, jonka saisin kiinni satulaan, johon saisin kaulan yli remmin, joka toimisi "kauhukahvana" meillä on tuo kauhukahva satulassa kiinni, mutta haluaisin sen vähän eteenpäin ja ei se rintaremmikän tuolla metsärytinöissä haittaisi, mutta hiisi vie. Tämä on nyt toinen rintaremmi, kokoa FULL, jota tuolle testaan ja tältä se näyttää. Ei ihan yllä ei...

Tässä hevosella pää alhaalla, että jos pään nostaisi, niin tuo saattaisi mennä kiinni, mutta silti se soi päällä. Ja silloin tuo kuristaa hevosen, jos se laskee päätään....
Onko estesatuloiden etuosan D-renkaat jotenki eri kohdassa? Onko minun hevonen jotenki massiivinen etuosastaan, kun full koko ei riitä? Onko ihan turha toivo löytää tälle rintaremmi askellajisatulaan? Onko näitä enkkurintaremmejä koossa x-full?
Krooh, jos ei vaivais enää päätään tämmösellä, vaan pitäis sen "kauhukahvan" siinä satulassa. Tai sitten testais miten tuo western rintaremmi tuohon istuis. Siinä kuitenkin riittävästi kokoa minun pikkumöhkölle.

Käyntiä askel kerrallaan

Kävin eilen taas satula-asioissa yhden issikanomistajan luona ja jälleen ihmettelen kuinka paljon minusta lähtee tekstiä liittyen satuloihin.
Joka tapauksessa siellä oli issikka, jolle passasi selkään samat satulat kuin Lennille, joskin 17" este Wintec oli vähän turhan pitkä. Pitäis melkein katsoa vähän tarkemmin sitä Lenninkin selässä, että oisko se kuitenkin Lennillekin vähän pitkän puoleinen. Tosin hevonen liikkuu sen alla hyvin (ja esim sen liian pitkän Thorowgoodin alla tosi huonosti) ja sitä käytetään todella harvoin ja sen lisäksi se on tuossa tyrkyllä uuteen kotiin, kun en mie vain ossaa istua estesatulassa.

Lenniä kävin eilen ratsastamassa kentällä. Lennin suhtautuminen tähän ideaan vaikutti olevan EVMVK (ei vois muuten vähempää kiinnostaa) ja minun "alkurutiinien" aikana hevonen yritti lähteä livohkaan ja säikkyä ja kerkesin jo miettiä, että nonnii, saa nähä...  Mutta ihan pienellä motivoinnilla hevonen toimi alla täydellisesti, kevyesti ja pehmeästi pelkällä istunnalla. Kentällä oli paikkapaikoin jää alla ja vähän lunta (jee!) siinä päällä, joten lopputulos oli semmonen tiera kaviossa ja siihen alle liukasta, että ei nyt ihan paras yhdistelmä. Mutta tehtiin kuitenkin käännöksiä, väistöjä ja pysähdyksiä. Lisäksi mentiin käyntiä askel kerrallaan ratsastaen. On muuten yllättävän vaikeaa. Saada hevonen etenemään hitaasti, mutta energisesti, vain askel kerrallaan, mutta jatkuvasti edeten, ilman pysähdyksiä, niin herkkänä ja keskittyneenä, että se odottaa ratsastajalta ohjeet jokaiseen askeleeseen.

Nyt oli tarkoitus lähteä ratsastamaan, mutta tässä olen. Olin jo lähdössä, mutta eilen pestyt ratsastushousut oli vielä märät ja se tappoi innostuksen aika totaalisesti. Tekosyitä, tekosyitä.. Aijai!
Mutta onneksi tässä valmiissa maailmassa ei keskeneräisenkään hevosen kanssa ole kiirettä.

Uusi toppatakki

Niin tosiaan investoin itselleni pitkän ratsastustoppatakin. Tuli tarve. Herkkä alaselkä rankaisee heti, jos saa kylmää, niin sehän on perusteltu tarve. Takin itseasiassa investoin jo pari viikkoa sitten, mutta takki on ollut brodeerattavana. Eikä sillä, että toppatakille ois nyt varsinaisesti tänä aikana ollut tarvettakaan. Mutta hyvä, että takki nyt on.

Kun sain tiedon, että takki on brodeerattu, kävin sen vartavasten hakemassa, jotta saan tämän edustustakin päälle viikonlopun tapahtumaan.

Minun kultainen unelma, kuten brodeerausfirman mies asian ilmaisi. Takki on siis Hööksin Parka Padova ja siihen tehty meidän Sihy:n paikalliskerhon logo brodeeraus. Takkiin sointuvasti kultaisella langalla. Takissa siis kullanväriset napit ja on tuossa kauluksen karvassakin jotain kullanhohtoa. Kultainen unelma siis. Kerhon logo on minun piirtämä, niin vähän oma lehmä ojassa, kun brodeerauksen halusin. Toisaalta taas myös takille oli tarve nyt ja ei välttämättä siinä vaiheessa, kun kerholle muuten ollaan takkeja teettämässä.

Harkitsin takkia ostaessa itseasiassa vaihtoehdoksi myös sellaista ratsastushametta. Yhtä kävin testaamassakin, mutta kiitos lyhytläntäisyyden hame oli niin pitkä, että en kokenut sitä kovin mieleisäksi. Ja se vetoketju mietityttää, että raapiiko se satulaa. Päädyin sitten kuitenkin kokeillessa tähän pitkään takkiin. Takki yltää mulla polviin asti, takana on napit ja edessä oleva vetoketju alkaa sen verran korkeammalta, että ei varmaankaan tule satulaa rappaamaan. Ei sitä tiedä jos joskus löytyy sopivampi hame, joka itseä miellyttää, mutta toistaiseksi pitkä takki vei voiton.

Issikka-teemapäivää

Lennin kanssa käytiin edustustehtävissä muiden mukana ravinuorten issikka-teemapäivässä.
Lyhyen matkan takia me lähdettiin kävelymiehinä tapahtumapaikalle, raviradalle. Pyörä- ja autotie ovat ihan jees, mutta itse tuo ravirata vähän jännitti. Vähän piti pysähdellä katsomaan ja arvioimaan tilannetta. Sitten vielä omistaja veti lipat kesken kaiken, kun lumen alla olikin peilijää. Hevosella tietty nastat alla, omistajalla ei. Jumituttiin juttelemaan siihen toviksi, kunnes alkoi tapahtua. Muutkin issikat ulos kopeista, satulaa ja ratsastajia selkään, "ponit" jonoon ja menoksi. Lennin lisäksi paikalla siis neljä muuta issikkaa. Pikkusen matkaa taluttelin Lenniä, mutta näytti menevän kivasti, niin uskalsin löysätä. Kivastihan tuo näytti jonon mukana pötkyttelevän, joskin virtaa tuntui olevan ja edessä oleva kaveri liikkui Lennin mielestä ärsyttävän hitaasti.

Parin ratsastajan alla Lenni kävi liikkumassa. Sitten Lenni jäi ilman ratsastajaa ja muut issikat katosivat katosten taakse. Siitä sitten Lennin kierrokset nousivat ja sisäinen villihevonen pääsi valloilleen. Suomeksi sanottuna siis Lenni tassahteli rauhattomana ja laitoin sen sitten ympyrälle liikkumaan ja pikkusen tuli niskojen nakkelua ja hypähtelyä. Siinä vaiheessa sitten totesin, että joo nyt on villihevospuoli esitelty, että nyt ei ainakaan kukaan halua ratsastaa ja, että lähdetään kotiapäin. Tarkoituskin oli lähteä vähän aiemmin, että minä ehdin tapahtuman jälkeiseen kokoukseen. Vähän aikaa siinä kuitenkin kaverin Frami-issikan kanssa seisoskeltiin ja sitten yksi ravihevonen esitteli karkaustaitonsa ja odoteltiin että karkulainen saatiin kiinni ennen kuin lähdettiin. Frami (ratsastajineen) kävi saattamassa meidät pois varikkoalueelta suurempia villiintymisiä vältellen ja lähdettiin talsimaan kotia kohti. Oltiin kuulemman vedetty mukaamme kaikki muutkin issikat ja ne eivät olleet meinanneet palata takaisin, mutta sitä en kyllä itse huomannut. Keskittyminen oli täysin omassa hevosessa ja olin selvästi onnistunut sulkemaan ulkoiset häiriötekijät täysin pois (kiitos Anna Andersenin luentojen). :D
Mutta siis kaikki issikat ois halunneet tulla meille. Kukapa meille ei haluais tulla. :D

Meidän pitäisi ehkä käydä enemmän tämmöisissä hulinoissa. Muutenhan Lenni on rauhallinen ja peloton, mutta jostain syystä tämmönen hulinatapahtuna nostaa tämmönen levottomuuden esille. Ja se on sinällään jännää, että valmennuksissakin on hulinaa ja hälinää, mutta ei Lenni niissä ole samalla lailla levoton.
Toisaalta taas sitten on kiva, että hevosesta löytyy virtavakin puoli ja siitä huolimatta pysyy kevyenä ja hanskassa koko ajan. Tänäänkään tuossa riehaantumishetkessä se ei kertaakaan painanut narulle, reagoi kevyesti kaikkeen pyydettyyn. Mutta siltikään en pääse itse siitä tunteesta, että minua harmittaa. Vertaan omaa hevostani muihin, jotka olivat noh, kohtuullisen rauhassa. Ja minua harmittaa.
Koitan vakuuttaa itselleni, että minun nelivuotiaan hevoseni ei tarvi olla pystyynkuollut ja olen ihan kelvollinen hevosenkäsittelijä, kun minulla on herkkä ja toimiva hevonen.

Kotimatkalla raviradalta kun poistuttiin niin hevonen rauhoittui ja kun päästiin pyörätielle hevonen oli jo niin rento, että pää viisti maata. Että kyllä se sitten yksinään pyörätiellä! on, noh pystyynkuollut. Kotona riisuin varusteet ja loimittelin vähän, kun hikihän tuosta riehumisesta tuli. Sitten heinien ja Piskon kanssa ulos. Pisko olikin jo pahalla päällä, kun hänet oli jätetty yksin...

Kaikkea

Piskoa olen katellut nyt, että sillä näkyy "kylkiluut" pörrökarvasta huolimatta. Kuvaakin yritin ottaa, mutta ei nuo juovat oikein erotu. Kävin kuitenkin kokeilemassa kylkeä ja joo, kylkiluut tuntuu, mutta ei tuo kyllä laihakaan ole.

No vähän näkyy "juovat" (ja talvikarvan hilseily...)

Mittanauha siis käteen ja tarkistin Piskon painon olevan kiitettävät 455kg. Näyttää vielä pysyvän äijä lihoissa heinällä. Väkirehumäärähän on siis ruhtinaalliset 0,5litraa täysrehua...

Lennin painon tarkastelin tietysti kans ja sinne kohdalle sitten lukemat 390kg. Pikkasen turhan pyöreä on, mutta ei niin hirveitä, että tarvis stressata. Odotellaan lumia, niin aletaan hankitreenauksia tekemään.

No sitten mietin, että revinkö tästä stressiä vai en. Lenni ei rappaa enää niinkuin allergeeneistä aiheutuvan kutinan aikana (pakonomaisesti kokoajan), jolloi tuloksena karvojen poishankautuminen.
Sen verran kuitenkin kutkuttaa, että takamuksesta on usein karvat pystyssä. Vai kutkuttaako? Hevosethan saattavat oppia ei toivottuja käyttäytymismalleja (imppaus, kutominen, kuoputus jne). Voiko tämä nyt olla tämän hevosen kohdalla tällainen? Kun on kutittanut ties kuinka pitkään, niin voikait se rapsutus jäädä tavaksi?
Olen myös pohtinut mahdollisuutta, että voisiko tämä talvikarva aiheuttaa kutinaa. Karva on kuitenkin tiivis ja paksu ja ilmat ei välttämättä vielä niin kylmät ja iho hilseileekin ja ja ja... Klippausta talveksi olen miettinyt, jos karva on kutinan aiheuttaja, mutta vielä olen jättänyt tekemättä. Ehkä sitten kun liikutetaankin enemmän.

Kutittanu on (ja talvikarva hilseilee)

Joka tapauksessa ollaan päästy pitkälle ja tilanne on hyvällä mallilla. Pari talvea taaksepäin hätä oli kuitenkin tämän näköinen...

"talvi-ihottumainen" hevonen?? (todellisuudessa siis ruoka-aine allergikko)

Noh mutta. Lennin kanssa käytiin maastoilemassa. Hevonen oli bueno, mutta maastoreitit kerrassaan kehnot. Ihan pikkasen sais lunta tulla kyllä.
Käytiin myös pyörätiellä palloilemassa. Tosin taluttaen vain. Meillä ois huomenna tapahtuma päivä ja meidän pitäis sinne suoriutua tuosta pyörätietä pitkin. Ja sehän nyt ei oo mikään ongelma. Pyöräilijät lepattavien pussien kanssa, mopot, autot, rekat, ajoharjoitteluradan häppeningit, you name it, ihan helppo nakki. Mutta se se ärsyttää, kun ei saa ojasta syyä jäistä ruohoa!! :D

Sitten vielä lopuksi siihen ikuisuuskysymykseen, kun hevoselta riisuin varusteet ja kokeilin, että pieni kosteus karvassa on, että loimittaako vai ei. Pakkasta 6 asteen kieppeissä, ei tuulta. Laitoin ulos ilman loimea ja vähän reilumman heinäläjän ja lämpimän veden kera. Näytti käyvän oikein nautinnollisesti piehtaroimassa ja suuntasi syömään.

Ja vielä ps: en tykkää talvesta! Tää vaatteiden päällelappaminen on ihan kamalaa ja sitten olet kuin michelin ukko ja koitat vääntäytyä selkään sen kaiken toppauksen kanssa.

Pps: Rikastuin 0,15e maastolenkillä... Kyllä ihmiset osaa olla melko sikoja...

Natural slow feeding

Se on tämä slow feeding nyt kovasti pinnalla. Ja hyvä niin. Sinällään ajatuksissa mennään aivan oikeaan suuntaan, kun lähtökohtana pohditaan hevosen luonnonmukaista syömistä ja ruuan tarvetta. Tässä yhteiskunnassahan ihmisten lisäksi lihoo myös hevoset. Hevoset saa liian hyvää ravintoa, liian harvoin liian paljon ja liian helpolla verrattuna siihen, mihin niiden elimistö on alunperin suunniteltu.

Ehkä evoluutio kehittää tulevaisuuteen sen hevosen, joka syö vain muutaman kerran päivässä ja paljon kerrallaan. Siihen asti taistellaan lihavuuden lisäksi monien muidenkin ongelmien kanssa, jotka liittyvät ruokintaan. Hiekansyöntien ja mahahaavojen määrät tuntuvat räjähtäneen käsiin (mikä liittynee osaltaan tutkimisen lisääntymiseen ja sitä kautta vahvistettuihin diagnooseihin.).

Omat hevoset ovat olleet tässä suhteessa kohtuullisen ongelmattomia. Pyöreitähän nuo herkästi ovat, kun ovat varsin hyviä ruuan käyttäjiä, mutta muita ongelmia ei ole ollut. Meillä hevoset saavat heinää periaatteessa kolmesti päivässä (eli kertoja on selkeästi vähän), mutta käytännössä heinää on tarjolla melkein jatkuvasti. Usein (työpäivinä) kun olen aamulla 6 jälkeen laittanut hevoset ulos, niin vielä klo 16 näkyvät ropuavan viimeisiä korsia maasta ja sitten saavat jo lisää. Pitävät välillä taukoa syömisessä, vanhus paremmin ja nuori huonommin, mutta pitävät kuitenkin.
Kaikesta huolimatta olen tietysti valistuneena hevosenomistajana miettinyt slow feeding asioita omalle kohdalle. Meillä on olemassa yksi tiheäsilmäinen heinäverkko. Se nyt oikeastaan hankittu lähinnä kuljetuksia ajatellen, kaksi issikkaa vetäisee isompisilmäisen verkon tyhjäksi alta 100km kuljetuksen (joista suuri osa varisee lattialle), kun taas pienisilmäinen pitää pintansa 250km ihan kivasti. Tämän sijoittamista tuonne aitaukseenkin olen miettinyt, mutta taas toisaalta heinien tunkeminen verkkoon, joka pysyy paikallaan, vähentää meidän hevosten liikkumista selkeästi.

Päädyin sitten mietteissäni kehittelemään tämmösen oman sf-tekniikan, jonka nimesin mielessäni natural slow feeding:iksi. Tämän mukaillessa sitä luonnollisinta hevosen ruokintaa. Syödäkseen hevosen tulee kulkea ja kierrellä, kuten vapaana ollessaan. Kaikessa yksinkertaisuudessa siis vain levitän heinät pitkin aitausta. Toki ymmärrän ne paikat, joissa on hiekkatarhat, joissa halutaan heinät syöttää alustalta, hiekansyönnin estämiseksi, mutta meillä nyt sattuu olevan tällainen oivallinen aitaus tähän. Tämän vielä lanseeran ja minusta tulee miljonääri. Tai sitten ei... ;)

Aamuheinien natural slow feeding ja syksyn ankeus

Kadonneen kengän mysteeri

Tai siinä kengän katoamisessa sinällään mitään mystistä ole. Pisko on vain puottanut toisen takakengän. Mutta jos haluat neiti 3v:n mukaan etsimään kenkää ja vielä siten, että mielenkiinto asiaan kestää yli 10 sekuntia, niin asiasta on parempi tehdä ratkaistava mysteeri.
Tytön kanssa etsittiin vajaan tunnin verran ja itse kävin vielä kiertelemässä, mutta eihän sitä löytynyt.
Noo, aika pienethän nuo todennäköisyydet olikin. Piskon kengät taitaa olla kokoa 1 tai 2, eli alle 10x10cm? ja luonnollisesti harmaa väriltään tuolla syksyn harmaudessa. Etsittävällä alueella kokoa kuitenkin rapeat 0,8 hehtaaria ja vasta satoi lunta ja vettä eli kenkä voi olla hautautuneena johonkin jäätyneeseen lätäkköön.

(Matematiikkatuokio: 0,01neliön kokoista esinettä etsitään 8000neliön alueelta, jolloin todennäköisyys löytymiseen on 0,000125%. Alue, jolta kengän voi huomata on isompi, mikä parantaisi todennäköisyyttä, mutta olosuhteet taas puolestaan laskevat todennäköisyyttä, niin pysytään tässä lukemassa. Todennäköisyys kengän löytymiseen olisi ollut kuitenkin huomattavasti suurempi, kuin päävoiton voittamiseen lotossa...)

Psyykkisen valmentautumisen luento käyty, mutta siitä sitten oma postauksensa. Ajattelin koittaa kasata omia ajatuksia vähän paremmin yhteen näistä luennoista.

Lennin kanssa käytiin yhtenä päivänä pikaisesti köpöttelemässä. Pitkästä aikaa ilman satulaa ja päähän nakkasin sidepullit. Oma istunta (ja itsetunto) on kyllä saanut kivan boostauksen tuosta satulasta ja asento pysyi hyvänä ilman satulaakin. Liukas se on kyllä vieläkin keskeltä tuo hevonen. ;)
Oli kiva huomata hevosesta, että kun oma asento oli kunnossa, niin hevonen kulki erinomaisesti. Heti kun tasapainossa tapahtui heilahduksia, niin hevonen pysähtyi. Lisäksi hevonen kulki rennosti ja ns. kuolaimella myös tuolla sidepullilla. Tosin pitäisi hieman hienosäätöä tehdä. Ylempi leukaremmi on turhan tiukka.

Maastoja taas, varustehöpinöitä ja Herra Hiiren onneton kohtalo

Mahtavia maastoja takana. Hevonen menee hyvin ja toimii hienosti. Maastot vain edelleen kovaa ja koppuraa. Käyntiä siis pääasiassa ja silloin tällöin hyvän paikan löytyessä tölttipätkiä.

Hokkakengät tuli kyllä tarpeeseen, on tosi liukasta ja ilman kenkiä ois kyllä jäänyt ratsastamatta. Välillä meinaa kenkienkin kanssa olla liukasta. Ehkä korkeammat nastat olis ok, nythän päädyin matalampiin, kun ajattelin, että ensimmäinen kenkäys ja heti nastat alle...

Lenni rytisteli yhtenä päivänä tuolla maastossa pienen koivun kanssa siten, että koivu jäi minun jalan ja satulan väliin. Syämestä riipasi tuon meidän satulan puolesta ja kieltämättä joutilaampi maastosatula ois siinä hetkessä lämmittänyt kovasti sydäntä.
Tämmönen kävi tekemässäkin välilaskun, mutta kuten kuvasta näkyy, jatkoi matkaansa saman tien.

Päädyimme siis siihen, että aina voi silmät pitää auki, jos joku tämmönen tulee vastaan, mutta rymistellään nyt Di-flexillä ja sitten joskus tulevaisuudessa, jos tulee tarve ja rikastutaan, niin laitetaan sitten uudempi Tölthesterin satula.

Itselleni investoin käytettynä talviratsastushousut. Ei toppahousut, eikä softshell, mutta tuollaiset ratsastushousut jonkinmoisella fleecevuorivirityksellä ja ilmeisesti pintakerroskin on jokseenki kosteutta hylkivää. Eilen suoritin ensimmäisen testauksen ja vaikuttivat lämpimiltä. Eivät varmaan kovilla pakkasilla riitä, mutta pienille pakkasille oikein mainiot. (tosin tulossa on pitkä toppatakki ratsastukseen, että sen kanssa saattaa sitten ohkaisemmat housutkin palvella kovemmilla pakkasilla).
Ainoa miinuspiste housuille lankeaa vyötärön mataluudesta takaa. En ole vielä vanha, en varmasti ole!, mutta sen verran ikää ja mukavuudenhalua on kertynyt, että selkä on saatava suojattua kylmillä keleillä, muuten on tuloksena issias ja alaselkäkipuiluja.
Nykyinen toppatakkini on turhan lyhyt ja siihen vielä housujen matala vyötärö, niin illan vietinkin sitten Back on Track selkätuen kanssa. Tällä reseptillä selkä vaikuttaisi tänään olevan ihan ok, mutta ei ehkä kovin monesti nyt tuolla yhdistelmällä riskeerata.

Herra hevosten talviruokintakausi sai melkein täydennystä pellavalimasta. Tosiaankin vain melkein. Turvotin jo ensimmäiset limat valmiiksi sisältä löytyvästä pellavarouheenjämästä ja lähdin sitä tallista hakemaan lisää. Pellavarouhepussin sisältävä tynnyri oli jostain ihmeen syystä raollaan ja sisälle kurkistus vahvisti pahimman pelon. Herra hiiri oli suunnannut hakemaan ruokaa tynnyristä ja oli heittänyt lusikan nurkkaan sinne säkkiin. Pellavarouhepussi siis suuntaa tiensä roskiin. Onneksi siinä ei enää paljoa ollutkaan.
Ruokatynnyrit palvelevat tarkoituksessaan hyvin, jos vain muistaa pitää ne kannet kiinni...

Satularintamalla sekä Wintec ja Hilbar lähtevät sovitukseen, että jospa oltais kohta puoliin muutamaa satulaa köyhempi.

Lauantaina ohjelmistossa jälleen psyykkisen valmentautumisen luento. Sinne siis.

Marraskuu

"Ohi syyskyyn
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan 
päivät niinkuin varisparvi raahautuu

Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu"

-Miljoonasade-

Okei, okei. Kliseistä, mutta kuvaa hyvin fiilistä. Marraskuu toi mukanaan jälleen lumisateen ja sitä seuranneen vesisateen ja sitä seuranneen pikkupakkasen. Eli kovaa, liukasta koppuraa. Jipii..
Ratsastusinto laski yhtä nopeasti, kuin mielialakin tämän kelin takia. Huomenna pakotan itseni hevosen selkään, kyllä se ratsastusinto sieltä löytyy. Lenni on aina niin hyvän tuulen hevonen.