Maastossa taas ja joululahjatoiveita

Käytiin Lennin kanssa tänäänkin maastoilemassa. Ei näitä mahdollisuuksia valoisan aikana niin hirveästi ole, että raskisi jättää käyttämättä. :)
Käytiin vähän uusia maastoja tutkimassa ja mentiin koko pätkä tietä, jossa olisi voinut liikennettä tulla vastaan. Sinällään oli vähän jännempää, mutta oikein mallikkaasti meni. Oli vähän pakkasta, niin tie oli paikoin jäässä. Pari lyhyttä tölttipätkää otettiin ja jälleen mentiin käyntiä myös vapain ohjin. Nostettiin siis vaikeustasoa ratsastajalle, kun uusissa maastoissakin vaadin itseltäni tämmöstä luottamusta hevoseen. :D

Fb:n ihmeellisessä maailmassa kyseltiin paljonko ja miten nelivuotiailla issikoilla ratsastetaan.
Sinne sitten vastailin, että maksimissaan 4 krt viikossa ollaan käyty. Kentällä käydessä mennään maksimissaan noin puolituntia, yleensä vain sen aikaa, että hevonen tuntuu hyvältä. Maastohöntsäilyt saattaa olla noin tunnin mittaisia, joista aika useasti kävelen itse osan. Satunnaisesti raskaampia päiviä (esim. valmennustunnit), mutta aika kevyttä pääasiassa.
Yritetään kovasti olla käymättä kentällä kahta tai useampaa päivää peräkkäin, kun nuoren keskittymiskyky ja mielenkiinto ei vain riitä. Jos kentälle meno on ainoa vaihtoehto, niin saatetaan jättää ratsastus väliin kokonaan tai tehdä jotain muuta.
Ollaan pyritty säännöllisesti käymään valmentajan silmän alla hakemassa palautetta meidän edistymisestä ja ohjeita etenemiseen.
Mutta siis mennään paljon fiiliksellä, hevosta kuunnellen, rennolla otteella, hyvillä mielin ja nautiskellen.

Yleensähän en juuri kelloa katsele ratsastaessa, fiilis on tärkeämpi. Tästä kuitenkin intoutuneena vilkaisin kelloa maastoon lähtiessä ja takaisin tullessa, että osuuko nuo minun arviot suunnilleekaan oikeaan.
Tämänpäivän maastoreissu kesti kokonaisuudessaan 40 minuuttia, josta 10 minuuttia kävelin itse. Aika sopiva tämmöseksi uuden maaston reissuksi, joka kuitenkin vaatii fyysisen liikunnan lisäksi myös aivojen käyttöä nuorukaiselta
Kovasti yritän kirjoitella kaikki ratsastukset blogiin, ihan vain itselle muistiin, mutta ei niitä kaikkia tule kirjattua, että en nyt blogikirjoitusten pohjalta pysty tuota viikkokertamäärää tarkistamaan. Mutta tarkastellaan nyt esimerkiksi tätä viikkoa. Tällä viikolla on ratsastusta ollut kaksi kertaa, eilen ja tänään. Kumpanakin päivänä maastoiltu. Viikonloppuna katsotaan tilanne, että kuinka paljon noita punalakkeja on liikkeellä. Jos liikkujia vielä on, niin vaihtoehtona on kenttä. Ja ei kahta päivää kentällä, niin ratsastuksia tulee tälle viikolle vielä yksi. Jos päästään edes toisena päivänä maastoon, niin tälle viikolle voi tulla vielä 2 ratsastuspäivää, jolloin ollaan siinä 4 viikkoratsastuksen määrässä.
Sitten voi tietty vielä nipottaa siitä, että ratsastukset voisivat sijoittua vähän tasaisemmin viikolle, mutta siihen asettaa sitten omat rajoituksensa muu elämänsisältö.

Toisten mielestä tehdään liikaa, toisten mielestä liian vähän. Tämä on ikuisuusaihe issikoiden kanssa, että missä vaiheessa aloitetaan ratsastus ja minkäverran ratsastetaan. Koitan pitää pääni ja luottaa itseeni ja tekemiseeni ja fiilikseeni tämän nuoren kanssa. Juuri tuolla maastoillessa mietin, että tämä nelivuotias reagoi kivasti pelkälle istunnalle ja on ohjattavissa ja ratsastettavissa yksinään tuolla uudessa maastossa. Kuinka onnellinen olenkaan tämmösestä hevosesta ja ehkä jonkun pienen siivun tästä kunniasta voin suora itsellenikin.

Ja sitten asiasta toiseen.
Rakas Joulupukki! Tarvisin parit parit kenkiä.

Vastahan nämä kengät on ostettu! Siis ihan muutama vuosi sitten, eiku onhan siitä jo kohta 10 vuotta.. Hupsista! Olen siis tunnollisesti käyttänyt näitä joka vuosi, kumpiakin omana "kautenaan" ja tässä on tulos. Pitkään ovat kestäneet kovaa käyttöä. Talvisaappaiden tyylikkäät teippiviritykset on uusittu 7 kertaa ja kesäkengissä on menossa toiset pohjalliset, jotka on nyt siis kävelty ihan puhki.

Syksyistä maastoilua

Jos nyt syksystä en tykkää, niin kyllä ainakin tänään kelpasi tänä syyskelikin. Kaunis auringonpaiste oli ja Lennin kanssa käytiin maastossa nautiskelemassa. Lunta kävi viikonloppuna maassa reilusti ja maastoreiteillä oli aika märkää, mutta muuten ihan kelpo keli.

Alkuviikosta käytin Di-flexin sisällä pestävänä ja rasvattavana. Perfektionisti katsoi oikein hyvässä valossa, että aivanko satulassa ois nahan värissä pientä patinaa, niin ajattelin sitten kokeeksi mustalla rasvalla rasvata. Emmie tiiä vaikuttiko se asiaan mitenkään. En vissiin enää tarpeeksi hyvässä valossa katsonut, tai sitten näin alunperinkin harhoja satulaa tiiratessani. Noh, perfektionistin ongelmat sikseen. Tulipa satula siis kuitenkin pestyä ja puunattua ja rasvattua. Di-Flexiä en olekaan pessyt, enkä rasvannut ollenkaan.
Tänään ensimmäisellä ratsastuksella puunauksen jälkeen sen sitten myös huomasi. Satulaan kivutessani satula "imaisikin" housujen (keino)mokkapaikat tiiviisti kiinni satulaan. Aika jännä efekti. Olen kyllä kuullut, että on olemassa satulaliimaa, mutta tämä oli kyllä ihan perusnahkarasva, jota käytin. Näissä Tölthesterin satuloissa nahka onkin kyllä "hyvän pidon omaava, kestävä pintanahka", mutta näköjään ihan tuolla nahanhoidolla on merkitystä asiaan.
Niin, että jos postaus tai pari taaksepäin moitin satulan tukevuuden tunnetta, niin ei ollut sen kanssa enää ongelmaa. :D

Lennin kanssa käytiin siis koluamassa tuolla maastoreittejä ja vähän haeskelemassa reittejä, joita pitkin mennä uppoamatta kovin syvälle. Vähän meni kierrellessä ja rämpiessä. Yksi valkoinen pupujussikka syöksyi Lennin edestä kohti uutta piiloa. Rytinäreitti oli kuiva ja sieltä mentiin ja siinä mietin kuinka paljon Lenni on kehittynyt tasapainonsa kanssa. Aukion alkupätkä oli veden vallassa, mutta kun siitä päästiin alkoi kuiva "baana", jota pitkin käytiin sitten tölttäilemässä.
Takaisinpäin meidän tölttipätkää tultiin käyntiä vapain ohjin! Ei kuulosta kovin vaikealta ja kummoiselta, mutta tällä asialla on aivan älyttömän suuri arvo meidän yhteistyössä. Kun yhdistetään minun traumatausta ja nuori, vähän ratsastettu hevonen ja maastoreitit, niin tämä on suorastaan kiitettävä suoritus. Uskaltanen jopa väittää, että tämä on vaativa tehtävä monelle vanhemmallekin hevoselle ja monelle vähemmän itseään loukanneelle ratsastajalle.
Loppumatkasta vastaan tuli tuttu kuski kuorma-autolla ja kun hevonen ei kuorma-autoa noteerannut sen kummemmin, niin pyysin kuskia tööttäämäänkin. Siedätetään kunnolla silloin kun on siihen järkevä mahdollisuus. :) Ja tosiaan eihän hevonen sitä tööttäystäkään kyljen värähdystä enempää hätkähtänyt. On sillä hyvät hermot.

Vieraissa maastoissa

Vieraissa käyty maastoilemassa. Olipas niin mukavaa. Sain valita kahdesta hevosesta. Tarjolla olisi ollut helppoakin helpompi ruuna ja äärettömän kiltti, mutta hieman ratsastajaa testaava laumanjohtajaluonteinen tamma. Vaikka helppous kuulosti oikein hyvältä, niin silti jostain syystä tuo tamma houkutteli enemmän ja siihen päädyin. Mikähän ihme minua vaivaa?

Kiivettiin selkään ja lähdettiin liikkeelle. Alkumaasto meni ihan pienen pätkän tienreunaa ja jonkinmoisen asutusrykelmän läpi, sitten päästiin paremmin maastoihin. Mentiin käyntiä, tölttiä ja laukkapätkiä. Ensimmäinen laukkapätkä mentiin tamman kanssa reipasta ravia. Kummallakin oli hieman hakusessa tuo laukkahomma. Ravi oli sinällään hauskaa, kun se tuntui juuri samalta, kuin mitä Piskolla. Tuli oikein nostalginen olo. Raviahan en ole päässyt pitkään aikaan ratsastamaan, kun tuo Lennartti ei juurikaan ravaa... Päästiin kuitenkin seuraavilla pätkillä laukkaamaan ja kyllähän se laukkakin tuntui vain niin hyvältä pitkästä aikaa. Tamma oli aika hidas laukkaaja ja oltiinkin hyvän matkaa aina jäljessä muista, mutta tamma ei hätkähtänyt vaikka jäikin muista. Oli hyvä saada vähän omaan kroppaan tuntumaa tuosta laukasta taas. Johan se meinasikin olla ruosteessa.
Tamman töltti oli vähän hakemisessa. Tämän maaston vetäjä sanoikin ja mainitsi myös tamman olevan helposti passitahtinen. Noo, vähän olisin siitä passitahtisuudesta voinut olla erimieltä, mutta tosiaankin se töltti oli kyllä hakusessa. Alun tölttäilyt oli vähän räpeltämistä, kun hain tuntumaa hevoseen, että mites tämä nyt toimii. Töltti kulki ihan hyvin semmosella pää ylös-selkä alas tekniikalla, mutta kun se ei oikeastaan mulle kelpaa ja en halua hevosta niin ratsastaa. Käyntipätkillä vähän taivuttelin ja hain tammaa liikkumaan eteen ja alas ja lopun tölttipätkillä tamma kulkikin oikein kivasti hidasta tölttiä. Vauhdin kasvaessa ei enää siihen pystynyt.

Tammalla oli jokin Supreme/Mustang/ vastaava vaellussatula ja täytyy myöntää,että onhan nuo vaellussatulat kyllä tehty istuttaviksi pidempääkin matkaa. Tuollaisen kun löytäisi oikein edullisena ja tarpeeksi leveänä ja lyhyenä, niin voisin Lennille kakkos (eiku kolmos vai moneskosenytolikaan...)satulaksi.

Oli kivaa, rentouttavaa ja mukavaa. Päästä välillä ratsastamaan muutakin hevosta kuin omaansa. Ja ei kyllä edes jännittänyt, vaikka normaalisti vähän jännitän vieraiden hevosten selässä aluksi.

Ja jälleen kerran, kuten jokaisen reissun jälkeen hyvin monella, olisin tuon tamman voinut pakata autoon matkaan ja tuoda kotiin. Johan tuollainen 17v. tamma olisi voinut lähteä vaellushommista eläkekotiin? Eikö?

Jos nyt jotain tuolta maastolta katkerana kaipaan, niin ne laukkamäet ois aivan mahtavia. Meillä ei oikein ole yhtään tarjolla ja ne ois kyllä aivan loistavia, varsinkin tuon nuoren kanssa, kun vasta aloitellaan näitä laukkatreenejä. Noh, mutta odottelemme lumia, se antaa samalla tavoin sopivaa vastusta (ja ratsastajalla on pehmeämpi alusta tippua selästä. ;) ).
----
Kotona hevoset (ja koirat) olivat hyvässä hoidossa ja yhtenä päivänä oli "eläintarhanhoitaja" käynyt Lennin kanssa köpöttelemässä. Oli kuulemman mennyt oikein kivasti, mitä nyt oli mennyt aika läheltä aitaa välillä. Niin, ei tuo nuori ole vielä oikein urautunut, että osaisi kulkea "uralla". Ja itseasiassa itsekin kentällä hyvin vähän ratsastan ns. uraa pitkin. Meillä ei kentällä hirveän pitkällisiä tuusistella, että kun sinne mennään niin tehdään paljon ympyröitä, väistöjä jne, että ei me hirveästi sitä uraa kulutella.

Kuolaimet ja maastoilua

Nuo vision kuolaimet on olleet tovin käytössä ja vaikuttavat olevan hevoselle mieluisat. (Lennillä on himputin kallis kuolainmaku...) Olen sitten puoliaktiivisesti metsästänyt toisia samanlaisella suuosalla olevia kuolaimia.
Nyt sitten löytyi käytettynä samanlaisella suuosalla olevat kuolaimet. Merkkinä tällä kertaa Myler ja renkaina D:t. Jos tuonne maastoon laitettais nämä D-renkaiset. En nyt tiedä onko näillä niin suurta eroa noihin oliivimallisiin, mutta tämmösenä nyt sattui löytymään tällä kertaa.

Nyt pääsee siis Myler ja Vision testiin keskenään, että mitä eroja näistä löytyy, vai löytyykö ollenkaan.

Ensimmäinen testi käytiin tekemässä ja Lenni hyväksyi nämä ihan yhtä hyvin, kuin Visionin. Muutenkaan en ainakaan näin ensitestaamisella eroa huomannut, mutta jatkamme testaamista.

Satulaakin muistin sen verran, että maastoilun jälkeen nappasin kuvan selän jäljistä. Ilman huopaa ja liukuestevyöllä ollaan nyt tätä pidetty. Pysyy tällä yhdistelmällä kivasti ja hyvältähän nuo jäljet näyttää.
Ratsastaja (eli minä) moittii tai oikeastaan mainitsee sen verran, että kun tuota Stübbenia pääsi tuossa välissä testaamaan ja ennen tätä tuota Hilbaria käytettiin, niin ne oli, jännä kyllä, tukevamman tuntuisia. Di-Flex on hyvä istua ja ratsastaa ja se on lähellä hevosta ja kaikinpuolin hyvä, mutta silti nuo toiset tuntui tukevammalta. Se ehkä vaatii vähän totuttelua ja enemmän ratsastusta. Nythän ollaan menty sen, mitä on keretty ja voitu.

Maastossa tosiaan käytiin koluamassa, kun kerrankin päästiin päiväsaikaan keskellä viikkoa. Aluksi kävin maastakäsin ohjasratsastusta tekemässä, kun oli nuo mylerit, niin testasin, tuleeko niistä jonkinmoista erinlaista reaktiota. Samalla treenailtiin noita junaradan ylityksiä, kun niissä on nyt ollut pientä probleemaa. Kovaa ja liukkaanpuoleista on joka paikassa, mutta ei niin pahasti, että jotain ei voisi tehdä. Tai no, ne laukan treenaamiset olen suosiolla ajatellut jättää siihen että tulee vähän lunta. On pehmeämpi ratsastajalla lentää selästä. :D
Mutta siis maastakäsin työskentelyn jälkeen selkään ja menoksi. Junarata ylittyi mallikkaasti. Lenni käveli reippaasti. Tarkoitus oli käydä vain pientä mutkaa, mutta hups huomasin yhtäkkiä, että oltiin aukiolla asti. Piskon huuto kuului sinne asti. Kipakka pakkaskeli ja unohdin herra vanhanherran aitaukseen (kun oli tarkoitus käydä vain pientä mutkaa).. Käveleskeltiin ja yhtäkkiä puskasta lehahti metso. Lenni hätkähti hieman ja pysähtyi katsomaan. Sitten vain jatkettiin matkaa tuosta ihmetyksestä huolimatta. Vähän tölttiä tapailtiin ja aukion toisessa laidassa käännyttiin takaisin. Sitten tulikin semmonen tuulenpuuska, joka tarttui Lennin harjaan ja hevonen tuntui lähtevän lentoon. Lenni on ymmärtänyt ihan väärin tämän harja hulmuten tölttäämisen. Eikö sitä pitäisi töltätä niin, että harja hulmuaa, eikä töltätä sen takia, että tuuli hulmuttaa harjaa? Kaveri kyllä tuossa kerkesi kommentoimaan, että eikö se ole ihan sama kummin päin, kunhan vain harja hulmuaa töltätessä...
Meillä oli pientä haparointia vauhdin suhteen. Välillä Lenni meinasi mennä turhankin lujaa ja välillä taas hyytyi ihan kokonaan. Shokkihoitoa ratsastaa yhtäkkiä tällaista hevosta, jota joutuu maastossa oikeasti ratsastamaan eteenpäin. Myös kotia päin. Piskoahan ei ole koskaan tarvinut... Pisko on aina menny itte ja lujjaa!

Ratsastusta ja räntää

Lauantaina käytiin illanpimeydessä kentällä. Lenni liikkui kevyesti ja pehmeästi ja oli niin uskomattoman kivan tuntuinen, kuin vain hevonen voi olla ratsastaa. Toisaalta taas sitten estesatulalla ja lyhyillä jalustimilla ratsastus ei ollut hyvä idea. Hevonen kyllä siis liikkui satulan alla aivan loistavasti ja oma asento oli ihan jees ja kaikki hyvin, mutta sisälle tullessa huomasin, että tuo minun jalka kipuilee taas. Johan se monta viikkoa olikin vaivaamatta.

Sunnuntaina sitten nakkasin Di-flexin selkään ja kävin sillä ratsastamassa. Jalka ei siitä ja pitkistä jalustimista oireillut läheskään niin pahasti. Toki edellisen päivän ratsastus sen kipeytti siten, että on tuntuva, mutta pitkillä jalustimilla ratsastus ei pahentanut tilannetta.
Mutta toinen ratsastus peräkkäisenä päivänä kentällä ei ollut hyvä idea. Lenni oli vähän tahmea ja vähän säpsy ja vähän plaah. Meni kyllä pienellä motivoinnilla ihan jees, mutta ei niin huippukivasti, kuin edellisenä päivänä.

Maastoonkaan ei kuitenkaan vielä uskalla, ainakaan viikonloppuna. Hirvimiehet pörräsi tuossa ihan lähellä ja ilmeisesti saivatkin jotain. Yritin käydä kyselemässä, että paljonko heillä vielä lupia jäljellä, mutta en ehtinyt, kun lähtivät sitten vauhdilla ilmeisesti saaliin kimppuun.

Lauantaina keräsin pois kesän pikkuaidan ja nostin vesisaavit sisälle. Sunnuntaina ennen ratsastusta siinä iloisessa räntäsateessa korjasin aitoja ja pihattolatoa ja lapioin p*skaa ja mietin pitkään ja hartaasti, että miksi ihmeessä ihmisen pitää pitää hevosia. Jotain todella koukuttavaa tässä ilmeisesti on.

Piskon mielestä "räntää vaakatasossa" ei ole tarpeeksi huono ilma, jotta kannattaisi mennä latoon suojaan. Laitoin metsästykseen yhden vuorellisen sadeloimen lisää valikoimaan.

Ilmottauduin mukaan Anna Andersenin luennolle ensi kuun alussa. Valmennukseen ei tällä kertaa lähdetä. Saatiin tilannepäivitys viimeksi, niin eipä me hirveitä olla tässä keretty.

Varasin myös itselleni tulevalle viikonlopulle 2h issikkamaaston. Jes! Nyt on ohjelmaa.

Talviruokintakausi tulee

Pisko on talviruokintakautensa aloitellut. Herra on viikonpäivät saanut Racing Senior rehua. Määrissä liikutaan tällä hetkellä parin desin luokassa. Pitää vielä vähän lisätä määrää ja sitten täytyy seurata herran mahanympäryksen tilannetta. Jos (ja todennäköisesti kun) ei päästä siihen määrään, että saisi täysrehusta kivennäiset, niin täytyy lisätä sitten kivennäistä lisäksi.
Herra myös varmaan alkaa saamaan pellavalimaa ja jos vaikka inkivääriäkin taas talvikausi syöteltäis.

Pikkuherra on sitten vaikeampi tapaus. Kävin pitkän mietinnän, että testaanko kauran ennen kuin aloitan muuta. Viime talvelle en tuota kauraa ehtinyt testata. Päätin sitten sillä kauralla aloitella. Pikkuherra on siis nyt kolme päivää syönyt kauraa ja hyvältä vaikuttaa, ei ole näkynyt oireiluja. Lennihän ei lisäenergiaa tarvi tällä hetkellä, että sen puolesta kaura ei olennainen. Halusin vain testata, että kestääkö sitä ja nyt on tiedossa tulevaisuuden varalle, että vaikuttaisi kestävän. Nyt sitten varmaankin aloitellaan kivennäisruokinta pikkuhiljaa turvalliseksi todetuilla vaihtoehdoilla. Pellavalima varmaankin ensimmäisenä. Pellavalima on tällähetkellä ainoa, jonka olen keksinyt, mihin tuon jauhokivennäisen saa sekoitettua (jos ei nyt oteta lukuun sitä yhtä testiä, jolloin sekoitin jauhon omenaraasteeseen). Ideoita otetaan vastaan.
Taidan myös purkillisen Black horsen Sinkkiä hakea. Karva ei ihan parhaimman laatuista, niin tuota tueksi. Oli aiemmin avuksi kovasti ja on jo sopivaksi todettu. Myönnän kyllä olevani vähän myöhässä tämän kanssa tähän talvikarvankasvatukseen, mutta jos vaikka parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Ainakin sitten kesäkarvaan...

Samaan ruokintahässäkkään osui myös ensimmäisen tämän vuotisen heinäpaalun avaaminen. Jännityksellä odotin, että mitähän sieltä tulee, kun heinäntoimittaja varoitteli että suurin osa on heikompilaatuista ja kohtuu kosteaa. Koville pakkasille toi sitten muutaman kuivemman ja parempilaatuisen paalin syötettäväksi. Semmosesta "heikompilaatuisesta" aloitettiin ja kyllä taas heinäntoimittaja aliarvioi heiniään. Ei kyllä heikkolaatuisuudesta tai liiasta kosteudesta ollut tietoakaan. Aivan mahtavaa heinää. En sitten tiedä mitä supertavaraa hän on noihin "parempiin" paaluihin pakannut.
Heinien kanssa siis kävi niin, että saatiin 3/4 normaalista heinämäärästä nyt. Katotaan miten pärjätään. Noiden ylivuotisten kanssa meni näin pitkään, niin hyvin mahollisesti pärjätään näillä. Jos ei pärjätä, niin etsitään sitten jostain lisää.

Tynkämaasto

Jos edellisessä postauksessa mietin, että miten saa maltettua mielensä, että ratsastusmäärä pysyy viikkotasolla järkevänä nuorelle hevoselle, niin ei ollut sitten sen kanssa ongelmaa, kun oli niin paljon muuta ohjelmaa loppuviikosta, että ei oikein ehtinyt.

Lauantaina sitten kun ois kerennyt, niin satoi taivaan täydeltä kaikkea mahdollista, niin tyydyin vain illalla käymään satuloimassa hevosen sisällä ja siinä istuskelin selässä. No okei, treenattiin me sidepullien kanssa sen verran, että tehtiin vähän käännöksiä ja taivutuksia. Selässäistuskelumietinnän aiheena satulan etukaari. Että annanko olla senhetkisen kaaren vai vaihdanko pykälän verran kapeamman paikalleen. Satula istui tuolla paikallaan olevalla kaarella nätisti selkään, mutta liitutestillä ja perstuntumalla päädyin siihen, että ehkä aavistuksen verran satula on etukenossa. Ei paljon, mutta ehkä sen verran, että painopiste on aavistuksen liian edessä. Eli vaihdetaan kokeeksi kapeampi kaari ja katotaan tilanne sen kanssa. Illalla sitten yhteistyössä miehen kanssa vaihdettiin kaari. Viikonlopun laatuaikaa... ;)

Sunnuntaina tein sitten heti aamupäivästä hyökkäyksen hevosen selkään. Satula selkään ja sen tutkimusta ensalkuun. Satula istui ihan nätisti selkään edelleen. Näillä kaarillahan siis leveyseroa käsittääkseni sentin verran, että ei niin älyttömistä muutoksista puhuta, mutta kyllä se heti satulan asennossa näkyi. Optimaalisin olisi ehkä se näiden puoliväli, mutta se mennee jo vähän millinviilaukseksi.
Noh, mutta suitset päähän ja menoksi. Maastoon ei varsinaisesti uskallettu lähteä, kun sinne suhahteli niin monta autoa, joista vilkkui oransseja lakkeja... Mutta mentiin kuitenkin tuota maastotien alkua edes takaisin. Samalla tuli tehtyä useampia junaradanylityksiä treeniksi. Vähän vänkäystä, mutta muuten meni hyvin. Aluksi vain höntsäiltiin enimpia vauhteja vähemmäksi. Sitten tehtiin taivutuksia ja väistöjä (aina vaan taivutuksia ja väistöjä :P). Väistöjen jälkeen kokeilin vielä hetken tölttäillä ja sitten suunnattiin kotia.
Satula tuntui hyvältä, hevonen tuntui hyvältä. Hyvä mieli.

Kiireellä ratsastamaan

Eilen iltamyöhällä suuntasin puolijuoksua talliin ja äkkiä nuorukaiselle varusteet päälle ja selkään. Luulin, että en ratsastamaan ehdi ollenkaan, mutta kun sitten tulikin mahdollisuus, niin äkkiä on mentävä, ettei tule mitään esteitä. Illat on valitettavasti jo säkkipimeitä. En tykkää. Mutta ei anneta sen häiritä.

Di-Flexin selkään nakkasin ja tällä kertaa liukuestealustan ja -vyön kera. Ja satula kyllä kieltämättä pysyi paremmin paikallaan. Ei tosin mielestäni vieläkään niin hyvin kuin Frami. Voisiko sitten tuo leveämpi kaari tehdä osansa? Satula kyllä istuu selässä paremmin kuin kapeammalla kaarella, mutta ehkä hevonen on siinä rajoilla tuon kaaren kanssa, että pitäisikö olla kapeampi vai ei. Katsotaan mihin suuntaan tuo lähtee tuosta muuttumaan. Pitää vielä ilman alustaa testata, jos satula olisi vielä parempi ilman alustaa, kuin tuolla liukuesteellä. Tämä ei tosin perfektionistille se mieluisin vaihtoehto, kun satula sotkeutuu. ;)

Kentälle siis suunnattiin. Ihan lyhyesti käytiin väistöt läpi ja taivutukset ympyrällä molempiin suuntiin. Tosi se on, että hevonen taipuu paremmin oikealle kuin vasemmalle. Ja ihan vasta tilanne oli toisinpäin ja sitä työstin maastakäsin venytyksillä. Työskenneltiin kyllä molemmin puolin, mutta näköjään tämä on tilanne nyt. Siitä siis lähdetään. Oikealle taivuttelin ja väistätin ensin ja vasemmalle sen jälkeen ja kun oli vasemmalle hyvä, kehuin ja lopetin.

Hevonen liikkui hyvin ja rentona ja pyöreänä. Satula siis vaikuttaa hevoselle mieleiseltä. Huonosti sopivan satulan kanssahan tää ei liikkunu mihinkään. Ratsastaja vielä vähän totuttelee satulaan, kun on penkki perssiin alla vaihtunut niin tiuhaan tässä kun on satuloita testattu. Mutta onhan tuo Di-Flex ihan älyttömän pehmoinen istua.
Loppuviikkoa odotellaan. Sitten maastoon. Eiköhän tuo innokkain hirvenmetsästyspiikki ollut jo, joten huomiovaatetta päälle ja tuohon lähireitille. Miten sitä nyt saa itsensä hillittyä niin, että pysytään kuitenkin nuorelle hevoselle kohtuullisessa viikkoratsastusmäärässä?

Satula-asiat mallillaan

Satuloistahan olen tässä harmaita hiuksia kerännyt ihan nokko. Nyt toivottavasti nämä asiat ainakin hetkellisesti mallillaan.
Hyvästelin haikein mielin (ja kovalla kiireellä, etten tule katumapäälle) Dyggurin matkalle uuteen kotiin. Ja jäin odottelemaan jännittyneenä, että mitä sieltä tulee vaihdossa tilalle.
Ja tällainen sieltä saapui:

Pimeässä kuvattu, niin ei oikein edukseen, mutta kyseessä Tölthester Di-Flex, tunnetaan myös nimellä Hrafn. (älä kysy, miksi näitä myynnissä kummallakin tekstillä, ei mitään hajua) 17" ja mukana oli kolme vaihdettavaa kaarta. Muutaman vuoden tämä satula on käytössä ollut. Ei enää uudenveroinen, mutta ihan siistissä kuosissa. Muutama pienenpieni natinan aihe perfektionistilla, kuten ruoste pisteet ruuveissa ja sitä rataa, mutta eihän sitä uutta voi saadakaan, kun käytetty on. Vainoharhaisena jo mietin, että onko satulan runko rikki, kun joustaa, mutta ei, runko on ehjä ja jousto on koko rungon matkalla, satula vain tosiaan on joustavarunkoinen.
Aloitin vaihtamalla satulaan leveimmän kaaren, mitä mukana oli. Ei ihan helpoimmasta päästä oleva operaatio, mutta kohtuudella sujui pienellä suostuttelulla ja lievällä väkivallalla.
Ensimmäinen testikin suoritettu ja leveys on hyvä ja satula istuu kivasti. Tosin tuntui valuvan oikealle, mutta epäilisin sen johtuvan huovasta. Seuraava testi ilman huopaa tai liukuesteellä ja vaikka liukuestevyölläkin. Se on tuon pyöreän selän kirous ja kuten sanottua, niin onhan tuo eläin liukas keskeltä. Myös tuo koko ajan puskeva talvikarva tekee osansa. Ennenkin on talvikarvassa ollut liukkaampi, kuin mitä kesäkarvassa.
Satula on ihan pilvenpehmoinen istua. Ratsastajan selkäkin kiittää, takamuksen lisäksi tietty. Ja tosiaankin tuo tämän satulan 17" istuin on ihan hyvän kokoinen.

Dyggurin lisäksi uuteen kotiin suuntasi myös Stock. Stockiin otin jostain ihmeellisestä mielenjuolahduksesta vaihdossa estesatulan. Juu, luit oikein. ESTEsatulan! Siis minä, itseni esteillä pahasti loukannut ja estetraumatisoitunut, enää maahankaivettuja edes ajatteleva ratsastaja laitoin hevoselle, joka ei ole missään vaiheessa osoittanut pienintäkään taipumusta ylittää mitään estettä muutoin kuin jalat nätisti yli nostaen, tosiaankin estesatulan. No mistä moinen. Uteliaisuudesta, testihalusta ja tiedosta, että jos me nyt ei tälle mitään käyttöä keksitä, niin eiköhän tälle uusi käyttäjä löydy.

Kyseessä Wintec CC Cair estesatula. 17" istuimella. (jälleen pimeässä kuvattu, pahoittelut)

Tätä ei valitettavasti vielä ole päästy testaamaan. Aloitin tämänkin satulan kanssa ensimmäisenä operoimalla kaarenvaihdon. Musta kaari pois ja valkoinen tilalle ja samalla jouduin toteamaan, että o-ou, täältä puuttuu toinen etukaarta kiinni pitävä ruuvi. Vararuuvi tilauksessa, joten sen saavuttua päästään sitten testaamaan. Varovaisella etukäteismallailulla tämä istuu nuoren selkään ihan ok. Mustalla kaarella tilanne näytti toivottomalta, mutta valkoisella kaarella näyttäis olevan parempi. Ja tosiaan, tällä hetkellä siis riittää valkoisen Wintec kaaren leveys!
Lisäksihän kerkesin vastikään hankkiutumaan eroon kaikista pitkistä vöistä, joten sellainen oli metsästyksessä. 120cm vyön ostin, kun mittailin, että 80cm vyöhön kun laittaa 40cm lisää, niin pitäisi olla sopiva. Noo, kyyllä se passasi, kun ihan viimeisiin reikiin kiristi... Pieni D'oh. Lyhyempikin ois riittänyt. Noo, huopa ja alusta alle, niin vielä menee, vaihdetaan sitten vyötä lyhyempään, jos hevonen kaventuu ja innostutaan tätä pitämään pidempään.
Testi-istumisella ratsastajan takamus totesi satulan olevan hyvän mallinen omalle kropalle, joskin laakeanmallinen istuimeltaan ja ihan järjettömän kova! Toim. huom, että takamustesti tehty heti tuon Di-flexin testaamisen jälkeen, että vertailukohta on se pilvenpehmoinen askellajisatula.

Nyt ois sitten satulaa kerrakseen. Toivotaan nyt totisesti, että tässä on meille sopivaa satulaa pidemmäksi aikaa. Potentiaali siihen pitäisi olla kohdillaan, kun on joustavarunkoinen muokattavaleveyksinen satula ja ilmatoppauksinen muokattavaleveyksinen satula.

Valmennusanti raporttia (vihdoin ja viimein)

Valmennuksessa käyty viisastumassa. Meillä oli lähtiessä mukana kaksi ongelmaa.

Ongelma yksi oli selkeästi tämä satulahomma.
Perjantaina meillä oli tarjolla sovitettavaksi tuo oma Hilbar ja kaverin Töltsaga Frami. Hilbar sai muuten ihan hyväksyviä myhäilyjä, mutta kapea se on. Ja valmentaja kommentoi heti tuota Hilbarin syvää kuppimaista istuinta, että se on mulle liian ahdas.
Seuraavana selkään siis tuo Frami satula. Siinä on se kaari liian kapea, mutta kun satulassa on vaihdettava kaari, niin ei siihen jääty junnaamaan. Frami satula sai hyväksynnän sopivuudesta ja Framin istuinkoko sai siunauksen, että se on mulle ok. Eli kuppimainen 17" Hilbar on pieni, mutta laakeampi ja tilavampi 17" Frami on ok. Näin paljon se istuimen malli vaikuttaa satulan istuinkokoon.
Lauantaina testasin satuloista Globus Gloi:n, Lippo:n ja Mustangin. Globus istui hyvin, Lippo vähän huonommin ja Mustang ei oikein mitenkään. Kaikesta huolimatta Frami vei kaikista voiton. Istuu hyvin ja lähelle hevosta, on mieleinen istua ja saa plussaa myös muokattavuudestaan ja joustavasta rungostaan. Tölthesterin (/Töltsagan) satulaa siis lähdetään metsästämään. Ongelma 1 siis ratkaistu.

Lainattiin sitten tuota Frami satulaa kumpanakin päivänä ratsastukseen. Oma fysiikka teki tenät ja selkä ja jalka laittoivat hanttiin, joten pyysin valmentajaa ratsastamaan. Olisi tuo ratsastaminen varmaankin itseltäkin onnistunut, mutta toisaalta saatiin enemmän irti tällä kertaa valmentajan tuntumasta.
Ensimmäisen ratsastuksen jälkeen valmentaja totesi, että voi kyllä seuraavanakin päivänä Lennin ratsastaa, joten samaan syssyyn esitin sen meidän toisen ongelman ratkaistavaksi. Eli pyysin, että hän ratsastaisi ne ensimmäiset laukat.

Tuota laukka asiaa käytiin jonkin verran läpi, kun sattuneesta syystä valmentaja on se psyykkinen valmentajakin, että mikä siinä minun osalta mättää. Itse laukka ei ole ongelma, uskallan laukata hevosella. Tosin täytyy huomioida, että tässä on nyt aika pitkään oltu vähällä ratsastamisella ja en ole päässyt laukkaamaan, että sinällään sekin voi olla vähän jännempi juttu. Mutta ongelma on vain se, että kehitän itselleni järkyttävän ison kynnyksen siihen, että minun pitäisi laukata hevosella ENSIMMÄISEN kerran hevosen elämässä selästä käsin. Tämän kynnyksen olen ylittänyt aiemmin toisella hevosella. Tiedän pystyväni siihen, mutta tämän kohdalla halusin nyt käyttää tavallaan oikotietä ja madaltaa sitä omaa kynnystäni tähän asiaan. Ja lisäksi tämä hevonen nyt sattuu sitten olemaan passivahva, että laukka on sen puolesta hankalampi, kuin kolmikäyntisellä hevosella.

Mutta ne ratsastukset. Ensimmäisen ratsastuksen jälkeen saatiin ohjeeksi, että höntsäilkää menemään, niinkuin tuon ikäisellä hevosella kuuluu tehdä. :D Tuo onkin hyvä sana tuo höntsäily. Sehän siis kiteyttää sen ajatuksen, että työn täytyy olla kivaa, rentoa ja positiivista. Ja näinhän se tosiaan täytyy tuon ikäisellä hevosella olla, joka on vielä aika kläppi.
Toisen ratsastuksen jälkeen saatiin ohjeeksi taivutella ja pehmittää hevosta sekä maastakäsin, että selästä. Kieltämättä vähän jäykältähän tuo vaikutti, vaikka paljon me ollaan kyllä juuri näitä asioita työstetty. Yksi ystävä pyysi kertomaan samalla, kun katsoin valmentajan ratsastusta, että mitä näen. Se olikin oikeastaan aika hyvä, kun joutui pukemaan sanoiksi sen, mitä näin ratsastajan tekevän.
Ja kyllä vain, lopuksi Lenni laukkasi ratsastajan kanssa. Eli myös ongelma 2 ratkaistu.

Innostuin myös kyselemään muutamia kysymyksiä, joita olen arponut tuossa itsekseni.
Eli kun me tuolla maastoillaan ja pyydän hevosta etenemään käyntiä nopeammassa askellajissa. Hevonen valitsee töltin, joka on varsin usein passitahtista. Kysyin sitten sitä, että kumpi on parempi, että edetään askellajissa, vaikka se olisi passitahtinen ja kehun niistä hyvistä tölttipätkistä vai kannattaisiko hakea ennemmin lyhyitä nopeampia pätkiä ja hakea niillä sitä puhtaampaa tölttiä.
Tähän sain vastaukseksi heti vastakysymyksen, että miltä se näytti tuolla ratsastuksen aikana, kun sitä katsoin. Noh, siellä oli parempia pätkiä ja välillä niitä heikompia pätkiä. Todettiin sitten että se töltti on parempi niinä hetkinä, kun hevonen liikkuu oikein. Pyöreänä ja rentona. Mutta kun on vielä kuitenkin niin voimaton ja vaatii lihaksiston ja tasapainon kehittämistä ja valmentaja totesi myös sen, että kyseessä on matala-askelinen hevonen, joten se tölttikin vain on matala ja herkästi näyttää passitahtiselta, vaikka ei välttämättä sitä suoranaisesti olisikaan. Summa summarum annetaan siis mennä, höntsäillään.

Sitten kysyin tarkennusta siihen, kun viimeksi kevennettiin istuntaa ratsastuksen aikana, että onko sillä muuta missiota siinä, kuin se tilan antaminen hevosen selälle. Ja ei, se on juuri se juttu, että annetaan selälle tilaa.

Jokin kolmaskin kysymys oli, mutta sitä en nyt muista. Lisään sen heti, jos muisti palailee...

Lauantaina meillä oli myös psyykkisen valmentautumisen luento. Oli jännä huomata, kuinka paljon asioita olen joutunut tekemään omien traumojeni takia, jo ennen kuin ne on nyt puettu sanoiksi. Hengitysharjoituksia olen tehnyt. Lähes joka selkäännousun jälkeen tasoitan hengityksen ja rauhoitan itseni (ja hevosen) ennen kuin lähdetään liikkeelle. Rentoutusharjoituksia olen tehnyt, mutta tosin irrallisena hevostelusta. Uutena ajatuksina tuli se, että pelot voi poistaa itsestään ja nostaa erillisenä hevosen selkään (ja tiputtaa ne sitten kyydistä sinne välille) ja se, että jos kokee paniikkioireita, voi siirtyä itsensä ulkopuolelle tarkkailemaan oireita ja havainnoimaan koska se adrenaliinipiikki menee ohi. Nämä siis vain näin tiivistelmänä.

Keli oli aika kamala, kunnon syysmyrsky iski kohdalle. Tuuli oli kova ja vettä tuli välillä taivaan täydeltä vaakatasossa. Mutta reissu oli hyvä. Seuraava valmennus olis marraskuussa, mutta me taidetaan jättää se väliin, ainakin Lennin osalta. Itse voisin lähteä valmennusta kyllä seuraamaan, mutta Lennin kanssa voidaan vain höntsäillä.