Jooh. Käytiin kaverin kanssa raviradalla. Mistähän tuota alottais...
Noh, se tuo ensimmäinen kompastinkivi meillä, tuo katsomon tausta. Me ollaan menty sinne aina niin myöhään ja vissiin melkeen aina viikonloppuna, niin siellä on ollu melko hiljasta. Nyt ei ollu. Oltiin just tuossa katsomon takana, kun vasemmalla puolen radalla joku ajoi vähän kovempaa vetoa ravurilla ja se kaikui jotenkin hassusti tuonne taakse ja samaan aikaan oikealla puolella betoniasemalla tapahtui. Joku lähti pyörällä sieltä ja joku alkoi pesemään autoa ja käynnisti painepesurin. Ja Lennille iski hätä, kun ei nähnykkään kaikkea. Ja yritti kääntyä takaisin päin ja kun sen estin, niin herra hevonen hyppäsi pystyyn.
Jatkoin siitä pikkupätkän ja hyppäsin alas selästä ja kävelin kaverin luokse katosalueelle. Siinä sitten hetki odoteltiin, että kaveri sai hevosen varustettua ja pääsi selkään ja minä könysin Lennin selkään ja lähettiin rataa kohti.
Olenkin miettinyt, että kun Lenni ei ole ravuria läheltä nähnyt, niin mitäköhän sanoo. Joskin on itekkin kärryjä vetänyt, että vois kuvitella, että tuo nyt kovin outoa ole. Nyt sitten nähtiin. Tuloksena oli semmonen jumi-pörinä-pukki-vänkäys. Mahtavaa... Ei sitten yritetty vielä silloin radalle, kun siellä kaksi ravuria oli ja menivät eri suuntiin. Ihan liikaa jännitystä Lennille. Pyörittiin vähän aikaa katosalueella hakemassa, noh, lähinnä Lenniä kuulolle. Siellä saatiin vielä kertaalleen semmonen tasajalkarodeo pukkihyppy ja sitten alkoi mennä kohtuudella. Toinen ravuri tuli pois ja Lenni tuijotti moista ilmestystä pitkään ja hartaasti. Ja sitten lähettiin kokeilemaan radalle. Sitä yhtä ravuria siellä piti jäädä tuijottelemaan joka ikinen kerta, kun se ohi meni. Eka kierros meni tutustellessa rataan, toisella kierroksella koitettiin vähän tölttäillä, mutta sitten Lenni oli jo niin katki, niin katki, että ei enää jalkoja jaksanu nostella.
Kaveri sitten tölttäili oman hevosensa kanssa siinä ja kun menivät poispäin, niin Lenni vain käveleskeli reippaasti ja kun tulivat takaisin päin, niin Lenni alkoi pysähdellä.
Tulin sitten alas selästä ja annoin erittäin voipuneen Lennartin levähtää.
Mutta siis voi elämä, mikä katastrofireissu... Kyllä hävetti, että minun lähes pystyynkuollut lössöponi esitti kaikki maholliset temput ja venkoilut ja sitten kun vihdoin ois voinut tehdä jotain, niin oli jo riehunut ittensä ihan väsyksiin. Jos nyt jotain positiivista, niin pysyin selässä ja selvittiin hengissä...
Onneksi kaverin oripoika oli ihan cool ja oli meillä tukena ja turvana.
Mutta jospa pikkasen sujuvammalla kaavalla seuraavalla kerralla.... Toivottavasti...
Lastailtiin vielä kaverin hevonen autoon ja lastaussillan sulkeutuessa Lennin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Saattoi ihan selkeästi lukea ajatuksen, että omg! mää en päässy kyytiin! mää en jaksa kävellä kotia!!
Sieltä kuitenkin löntysteltiin kotia kohti. Loimittelin Lennin ja työnsin pihalle. Siellä taas sitten Erkin ilme oli näkemisen arvoinen. Erkki kiersi kaukaa ja katteli, että mikä ihme tuo on. Erkki totesi tuon kumman elukan Lenniksi, niin jäi syömään kylkikyljessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti