Rauhallista Joulua!

Rauhallista Joulua!

Erkki ekaa kertaa (meillä) ratsun hommissa

Tulihan tuota pikkuhetki pähkäiltyä. Ja sitten ku semmonen sattu kohdalle, niin hupsista kävi taas näin. Tämähän on tuomonen Barefootin lampaankarvasatula. Oisin kyllä kovasti semmosta Cristin versiota himoinnut, mutta mutta... se hinta...

Ajattelin että jos nyt ihan hirveenä tulee semmonen olo, että tarvii jalustimet, niin ehkä saan minun käsityökyvyilläni semmoset tähän askarreltua. (Ja hyi, sehän on syntiä suunnitella ees tämmöstä. Häpeän!)

Ja pitihän tämä testata kummallekin ponille. Kuvia otin tietty vain toisesta ja kuvien laatukin on mitä on, mutta ei sa antaa sen häiritä.

Vastinhihnat on piiiiiiiiitkät. Juuri ja juuri sai kiristeltyä sopivaksi 50cm vyöllä näille minun poneille. (Tai noh, Erkin ympärysmitta sen verran enemmän, että sen kanssa ei oikeastaan sitten ollu mitään ongelmaa..) Tämä full kokoinen oli kuitenkin muuten ihan jees kokoinen näille. Ja ihan ok kokoinen omalle takapuolellekin. Täytyi vain todeta, että tuolla istuessa lonkat huutaa hoosiannaa... Ja etureisien venyttely ei ois ollenkaan pahasta...

On ehkä pakko nöyrtyä siihen tosiasiaan, että minun on varmaankin ihan turha haaveilla enää rungottomasta satulasta. Lonkat ei kestä. Jotain joustorunkoista ehkä voi ajatella. Ehkä..
---------------

Sittenpä kävi silleen, että Erkistä tuli kerta heitolla ratsuponi. Onhan tuosta jo pitkä tovi kun totesin, että Erkki vois olla valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen tässä ratsuopinnoissa. Sitten olen kysellyt kaveria ekalle ratsastuskerralle, siis jotakuta vähän taluttelemaan alkuun. Tämä sitten vaan siirtyi ja siirtyi koko ajan, kun on niin kova homma löytää semmonen ajankohta, että onnistuis järjestää. Ja sittenhän on ollu nuo tosi köpöt kelit vaikka ja kuinka pitkään. Nyt oli kelit kohillaan ja vaikka en kaveria onnistunut saamaan tähän hommaan, niin päätin, että käydään fiilistelemässä tilannetta.

Laittelin Erkille varusteet ja kävin sisällä selässä istumassa. Kaikki oli ok, niin nappasin mukaan Erkin, tuolin ja läjän heinää. Vein Lennin "kentän" laidalle heinäkasan ääreen. Laitoin tuolin siihen lähelle ja nousin Erkin selkään. Sitten hyödynnettiin Lenniä tukena ja turvana ja käytiin muutama kierros köpöttelemässä Lennin ympärillä. Vasen kierros meni oikein hyvin. Oikea ei. Liikkeelle lähdöt meni kivasti, tosin ensisijaisesti ääniapujen tuella. Pysähdykset onnistui hyvin.
Mutta ennen kaikkea hevonen oli kokoajan rauhallinen, rento ja "läsnä". Erkin jännitys menee aina siihen, että pää nousee taivaisiin ja hevonen "katoaa paikalta" noin henkisesti, vaikka fyysisesti paikalla olisikin. Pysähdyksissä Erkki aina vähän aikaa tuumaili tätä hommaa ja käänsi molemmin puolin pään minun jalkaan ja tarkisteli, että siellä se on.
Sanoisin, että oikein mallikas alku Erkin ratsunuralle.

Kuvia ei valitettavasti saatu ratsastuksesta todistusaineistoksi. Mutta pari kuvaa ratsu-reimasta silti.
----------

Erkin eka ratsastuksen jälkeen kävin ratsastelemassa Lenniä. Ja kävin toteamassa, että ei tuo "kentällä" pyöriminen oikein Lennille sovi. Jo parin kierroksen jälkeen Lennin käynti alkoi takkuilla ja alkoi löntystellä suunnilleen kuin vanha lehmä. Laajennettiin sitten reittiä ja kierrettiin vähän aitausta. Ja sain kuin sainkin motivoitua ponia vähän liikkumaan eteen. Siihen sitten lopeteltiinkin.

Vikaahan on ratsastajassa, kun hevonen näin hyytyy. Olen sanonutkin moneen kertaan, että minun on vaikea ratsastaa rauhallisia hevosia. Olen itse tosi rauhallinen, niin rauhalliset hevoset suorastaan lössähtävät minun kanssa. Rauhallisten hevosten kanssa minun täytyy kerätä itselle ihan kauhea tsemppi ja nostaa omia kierroksia. Se taas sitten on melkoisen kuluttavaa ja sitä ei oikein pitkään jaksa. Saati sitten, että se olisi kovin kivaa ratsastusta.
Sen sijaan vähän energisemmistä hevosista tulee aika sopivia minun kanssa. Mikä on taas sinällään vähän ironista, koska näin jossainmäärin ratsastuksessa traumatisoituneelle sopis paremmin ne rauhalliset hevoset. Ja koulutetut..
Noh, mutta Lenni on maastoillessa reippaampi ja siellä me saadaan niitä hyviä hetkiä ja onnistumisia. Ja täytyy myöntää, että tuo itse hevosen kouluttelu on vaan niin palkitsevaa..

Lennistä en kuvia hoksannut napata ratsastaessa/ratsastuksen jälkeen, mutta tässä parit fiilistelykuvat ihan muuten vain. Meillä on vähän lunta ja yhtäkkiä aika paljon pakkasta ja pikku vilaus näkyi aurinkoakin.

Ja Erkki on vihdoin voikko ilman mutaa!!!

Fiksuja poneja vai jääräpää kopukoita?

En oikein tiiä, että onko nuo hevoset fiksuja vai jääräpäitä. Joka tapauksessa tässä parina iltana on ilmeisesti ollut sen verran kiva keli, että kun olet mennyt poneja päästämään sisälle, niin ne ovat työntäneet pään ovesta sisälle ja hamunneet heiniä lattialta, ilman, että kummallakaan olisi ollut mitään aikomustakaan siirtää kavioitaan sisätiloihin.

Ei kait siinä sitten mitään. Olen nakannut heinät ulos ja vetänyt oven kiinni ja jättänyt sinne. Eihän se siitä ollut kiinni, ettenkö niitä olis sisälle saanut... Mutta jos herra hevosten mielestä ulkona on niin hyvä keli, että mieluummin siellä, niin ihan vapaasti. Ainahan tuo minua helpottaa, kun ulkona ovat.
--------

Lennartilla on ollut pitkän aikaa tuomoset Wahlstenin issikkasuitset, joissa alunperin oli niskahihna ja turpahihna yhdistettynä nahkasuikaleella.

Tästä olen muistaakseni joskus kirjoittanutkin, kun syämestä riipasi kun menin purkamaan sen pois. Tämän olen kuitenkin nyt testannut meillä tosi toimivaksi systeemiksi, kun yleensä maastosta tullessa hyppään alas selästä tuolla matkan varrella ja otan turparemmin kokonaan pois, löysään satulavyötä ja kävellään loppumatka kotia.
Nyt löysin Erkille samanlaiset suitset. Tummanruskeana. Nam. Pitää vain niistäkin ennen käyttöönottoa purkaa tuo yhdistävä nahkasuikale pois. Ja puunata ohjat.
Ja vaatis kaikki muutkin nahkavarusteet puunaamista. Ei tee hyvää tämä jatkuva kostea keli nahkavarusteille.
------------

Veisduukki (kuten tyttö asian ilmaisi) osasi kertoa muiston parin vuoden takaa tältä päivältä. Olin kerjännyt kaveria maastoilemaan. Toiveena oli, että jos joku olis lähtenyt Piskolla veturiksi, kun minä oisin tullut silloin n. 10 kertaa ratsuna toimineena Lennartilla perävaununa. En muuten kahden vuoden sisään saanut ketään lähtemään mukaan maastoilemaan. Mutta ei siinä mitään. Lennartista on tullut tässä kahden vuoden aikana oikein loistava ja turvallinen maastomopo, vaikka ei kavereita ole ollutkaan.

Nyt häikäisee

Mulla on tuossa ollut nuo Vision ja Myler kuolain ja ihan uteliaisuuttani hankin myös tuollaisen Hööksin halpisversion tuosta sylinterikuolaimesta, kun sellainen sattui tulemaan edullisesti vastaan. Ei sinällään, että se uutenakaan hinnankiroissa olisi ollut, mutta kun tuo lähi-Hööks lopetti, niin ei ole tullut sitten semmoisessa käytyä.

Lennillähän on ollut jo pitkään käytössä tuo Mylerin D-renkailla oleva kuolain. Pitkäänhän me sopivaa etsittiinkin ja tuo oli Lennille se mieleinen vaihtoehto. Vision oli ihan hyvä, mutta Myler parempi. Hööksin versio oli Lennin mielestä ihan jees. Lennin kohdalla nämä varmaankin asettuvat järjestykseen Myler, Hööks ja viimeisenä Vision.

Erkin kanssa aloiteltiin suoralla muovikuolaimella ja ei se nyt ihan mieleinen Erkille ollut. Kelvollinen, mutta aiheutti muljaamista. Erkki sai sitte tuon Hööksin kuolaimen käyttöön ja on kyllä ollut siihen tyytyväinen. Erkki asettaa kuolaimet järjestykseen Hööks, Myler ja viimeisenä Vision.

En oikein tiedä, että mikä tuossa Visionissa on se juttu, että mulla nämä hevoset jättävät sen jumbosijalle. (tokihan tämä on näin omistajan mututuntuma, kun eihän nää paljoa praataile nämä hepat). Mutta siis ulkonäöltään tuo vision on paljon samanlainen kuin tuo Myler. Ja muotoilultaan "heikoin" on tuo Hööksin kuolain, joka nyt on periaatteessa vain suora pötkylä. Kaikissa on kupariraidat ja näissä mitä mulla on, niin kaikissa on jonkinmoinen kiinteä rengas. (myler D, vision oliivi ja Hööks D-mäinen). Jännät ovat hevosten suut.
-------------

Mää ostin itelle joululahjan! Lennartilla on ollut nuo Karlslundin bling bling suitset ja mulla on ollut niihin kaksi eriväristä turpahihnaa. Nyt sitten investoin toisen niskaremmin ja tuohon turkoosiin turpikseen sopivan otsapannan ja tadaa! Nyt on molemmilla poneilla "jos tuntuu, että tulevaisuus ei häikäise, niin lisätään prkl väkisin sitä häikäisyä" -suitset.

Kuvat puhuu puolestaan, kuinka vähän hevosia kiinnosti tämä minun suitsi-hifistely. Ja suitsien säädötkään ei ihan kohdilleen tuolleen lonkalta osuneet. Ja kuvien laatu on tietysti aina taattua puhelinlaatua. Vielä mie jonakin päivänä opettelen ottamaan kuvia.

Ja pitihän se saaha myös toiselle ponille nuo Karlslundin päitset. Tosin pieni pettymys oli, kun olivat menneet muutamaan riimua. Lennillä päässä nuo uudet. Niihin oli ilmaantunut tuomoset metallipylpyrät (siis purjerenkaat) noihin reikiin ja turvanpäälyspehmuste oli muutettu sympatexista tuomoseksi mattamaiseksi kangasmateriaaliksi. Pöh. Ja sitten vielä tölttikuvat oli tehty tummemmalla langalla ja melkeimpä uskaltaisin väittää, että laatukaan ei niin hyvä tuossa brodeerauksessa, kuin aiemmin.

Ja sitten vielä tilasin heijastinsatulahuovan. Tämä nyt on samanmerkkinen, kuin nuo meidän heijastinriimut. En nyt voi sanoa, että olisin ihan täysin tyytyväinen ollut noihin riimuihin. Ovat jotenkin kovan oloista materiaalia, metalliosiin on jo ilmestynyt ruostepilkkuja ja noh, Erkin riimusta on turpaosasta lähteny heijastimet kävelemään. Viimeinen nyt meneee kyllä Lennin piikkiin, herra Lennartti kun tykkää roikkua kaverin riimussa juuri tuossa turpaosassa.
Niin eksyin aiheesta. Heijastinsatulahuopa. Tässä huovassa puhutteli tuo, että tämä on kokonaan musta. Salama paljastaa sitten, että kyllähän tuossa heijastinta on.

Kävin taas pitkällistä taistelua itsekseni, että tilaanko pony vai full kokoisen huovan. Muistelin, että ainakin Horzen myymät "omat" huovat ovat reilua kokoa, niin tilasin pony kokoisen. Noh, ei ollut kauhean reilua kokoa, mutta ihan ok kokoinen meidän satuloiden alle.
-----------------------

Ja mitähän muuta. Erkistä on tullut ihan mallikelpoinen karsina-asukki. Ponit ovat siis edelleen olleet yöt sisällä. On niin vaihtelevia nämä sääolot. Pääasiassa on märkää, mutta sitten välillä heittää 10 asteeen pakkasen kehiin. Mutta nyt *koputtaa puuta* meillä on lunta. Vähän. Mutta ompa kuitenkin. Ja tämä lumi nyt ainakin vielä toistaiseksi selvisi eilisestä vesisateesta, että jospa tämä nyt olis tullut jäädäkseen. Ja positiivisena asiana tässä lumitilanteessa on se, että Erkki pysyy v-i-h-d-o-i-n puhtaampana.

Sen verran mainittakoon Erkin karsina-asumisesta, että Erkin oven lukitus on varmistettu kettinginpätkällä ja palomiehenhaalla. Voin sanoa, että oli ihan näkemisen arvoinen ilme myyjä-sedällä rautakaupassa, kun ostin kiukaan, kaksi laatikkoa kiuaskiviä ja sitten vielä metrin pätkä kettinkiä kiitos. Siitä ilmeestä päättelin, että on vissiin ihan hyvä selittää pikkasen, että tämä kettinki ei nyt tuohon kiukaaseen liity mitenkään.

Tässä samalla katselen, kuinka heppapoijjaat leikkii tuolla aitauksessa. Siellä juostaan välillä hännät tötteröllä, sitten pysähdytään ja esitetään jalasta puremista ja sitten hypitään pystyyn ja taas otetaan spurttia. Lenni on ilmeisesti ihan sinut hokkakenkiensä kanssa, kun ei ole reikiä näkynyt. Ei Lennissä, eikä taistelukaverissa.
Vaikuttavat ainaki siltä, että olisivat tyytyväisiä eloonsa ja oloonsa. Ja onhan tämä hevosenomistajallekin luksushetkiä, kun pystyy ikkunasta seurailemaan heppoja.

Muistoja ja märinää

Pitkään on ollut tässä mielessä, että kirjoittelen ylös muistiin kaikkia juttuja Piskosta. Pisko suuressa persoonassaan ja viisaudessaan ehti tehdä jos jonkinmoista 13,5 vuoden aikana.
Tähän mennessä tämä kirjoittelu on aina kaatunut siihen, että pelkkä muisteleminen aiheuttaa semmosen porun, että siitä ei ihan heti loppua tulekaan.
Ja heti nousee kyyneleet silmiin. Voi elämä...
----------

Vielä kotona hevosineni asuessa meillä oli muutamia kymmeniä metrejä aitauksesta talliin. Iltaisin ruukasin päästää hevoset irti aidasta ja Pisko johdatteli tamma"laumansa" (2 tammaa) talliin ja oikeisiin karsinoihin. Yhtenä iltana jälleen normaaliin tapaan päästin hevoset irti ja Pisko lähti kuten aina johdattamaan tammoja tallia kohti. Mutta sitten tallin kohdalla ei tapahtunutkaan sitä normaalia 90 asteen käännöstä talliin sisälle vaan hevosten matka jatkui suoraan tietä kohti...
Sydämessä kävi semmonen pikainen rutistus ja kun en muuta siinä hädässä keksinyt, niin vihelsin kuin koiralle ja huusin, että Pisko takasin!. Pisko pysähty, katto vähän pöllämystyneenä "ai hitsi, mää unohin", käännähti ympäri ja juoksutti tammat talliin.
Kävelin sitten perässä yhtä pöllämystyneenä talliin sulkemaan ovia hevosten perässä.
-----------

Sen jälkeen kun olin tuon selkäni loukannut ja päässyt toipumisen jälkeen taas enemmän ratsastamaan, niin päätin, että täytyy kokeilla jonkinmoista estettä hypätä. Ihan vain itsensä voittaakseen jos ei muuten. Normaalisti Piskolle ei tarvinut kuin näyttää estettä, niin oli vauhdikas ja kuumuva pommi siinä alla, mutta tällä kerralla kaikki oli ihan toisin. Olin itse varmasti ihan kipsissä. Sen verran suuri haaste oli tuo esteen hyppääminen.
En ole koskaan tuntenut Piskon laukkaavan niin lyhyttä ja pyöreää laukkaa kuin silloin estettä lähestyttäessä. Esteen Pisko hyppäsi erittäin pehmeästi ja esteen jälkeen jatkoi pehmeää laukkaa, hidasti erittäin pehmeästi raviin, käyntiin ja siitä pysähdykseen ja käänsi sen jälkeen päänsä minun jalkaa vasten, kuin olisi kysynyt, että "Oletko kyytissä? Onko kaikki ok?". Ja kun kaikki oli ok, niin otettiin uusi hyppy ja jälleen toistui sama. Ihan muutaman kerran hypättiin este ja olin kyllä Piskolle kiitollinen tästä huolenpidosta. Sain hypättyä vielä esteen tuon selän loukkaamisen jälkeen. Ei se hyppääminen kyllä enää oikein innosta, mutta saimpahan jonkin trauman voitettua silloin.
-----------

Pisko ei koskaan ollut mikään "halinalleponi". Pisko, perisuomalaasena miehenä ei palijon puhunu, eikä pussannu. Saati sitten, että olis tykänny, ku lääpithään. Mutta  joka ikinen kerta, kun meni Piskon luokse, kun itketti tai oli muuten paha mieli, niin Pisko tuli seisomaan viereen. Tuuppasi turvalla, "no niin, kyllä se siitä" ja seisoi vieressä siihen asti, että helpotti. Ja niinä hetkinä sieti vähän sitä lääppimistä ja halailua. Kuhan ei kukkaan ollu näkemässä...
-----------

Ja nyt on pakko lähteä tekemään jotain muuta. Eihän tästä märinästä tule loppua...