Joku hyvä otsikko. Olen vaan niin kehno näissä...

Sitkas on flunssa ihmisellä. Ei meinaa hellittää. Ratsastamassa olen käynyt, kun tuli pieniä suorituspaineita, kun ilmoitettiin, että meiän pitäis Lennin kanssa olla mukana askellajinäytöksessä, jos yhden lähitienoon issikan jalka ei kerkeä parantua heinäkuun alkuun mennessä. Huoh. Ja paineita lisää se, että Lennillä tuntuu olevan askellajeista havaittavissa vain käynti ja laukka. Töltti, ravi ja passi on sulautuneet yhdeksi askellajiksi nimeltä tehosekoitin....

No ei se tilanne ehkä todellisuudessa ole ihan niin paha. Nämä suorituspaineet vain taitavat aiheuttaa ratsastajassa pientä epätoivoa. Töltti löytyy ihan kohtuu kivasti, hidastahan se vielä vain on. Ravia ei olla hirveästi haettukaan vielä, mutta siinäkin ne muutamat kerrat on menneet ihan jees ja kyllä niitä raviaskeliakin sieltä löytyy.

Eilen maastoillessa oli jotensakin huvittavaa, kun totesin, että me ollaan Lennin kanssa muuten ihan loistava maastoratsukko, mutta ratsastaja vain pelkää autoja... Mietin pitkään, että mennäänkö tuolta tienlaitaa ollenkaan, kunnes Lenni teki päätöksen, että juu mennään. Ensimmäinen autonohitus meni oikein hyvin, Lennartti ei edes hätkähtänyt. Toisen auton tuloa en edes kuullut... Flunssan vuoksi mulla on ilmeisesti korvat melkoisen tukossa, tuuli puhalteli vielä aika lujasti ja vaikka yritin vähän väliä tarkistaa tien edestä ja takaa, niin jäi tuon toisen auton tulo huomaamatta. Mutta se mitä hevonen teki ennen auton tuloa oli melkoisen mielenkiintoista. Lenni 5v nimittäin rauhoitteli ratsastajaa ja ilmaisi huomanneensa auton tulon. Lenni laski ja käänsi päätään auton tulosuuntaan ja päristeli ja rentoutui ennen auton tuloa ja sai sillä minutkin rentoutettua. Ja sitten menikin jo auto ohitse. Oli vielä se kohta, josta meidän piti kääntyä, että oli potentiaalia siihenkin, että olisin saattanut ohjata hevosen suoraan auton alle, mutta kun hevonen teki tuon rentoutumisensa, niin annoin kävellä sen verran pidempään, että sai päristeltyä. Olen näköjään näin räkäpäisenä ihan täysin edesvastuuton kuski, onneksi hevonen huolehtii ratsastajasta. Pysyttelen siis suosiolla tuolla metsäpoluilla siihen asti, että tämä flunssa hellittää.
----

Flunssaa uhmaten olen aitoja korjaillut ja vähän koittanut noita Lennin kivennäisyrttejä keräillä ja kuivata.
Piha-aidan sain sen verran kunnostettua, että nurmikonleikkausta hevosvoimin on voinut aloitella.

Kuvan vasemmassa laidassa näkyy mansikka-/kasvimaan kulmaa ja sekin on pitänyt koittaa aidata, jos vaikka säästyisi polkemiselta. Samaten raparperi on aidattuna. Kukat ja marjapensaat saavat pitää itse puoliaan.

Taakse sain tehtyä tuon pikkuaidan, johon hepat pääsee sitten myös syöpöttelemään.

Eihän tuo iso ole, mutta tyhjää parempi, kun eivät laitumelle pääse nämä pollet.

Seuraavana vuorossa olisi tuo meidän "kentän" aita, jonka Lennartti on pistänyt ihan päreiksi. Ajattelin sen nyt vielä kertaalleen koittaa elvyttää. Laitan vain laudat niin kapealle välille, että herra rapsuttelija ei saisi päätään sinne väliin. Sehän ei estä takapuolella junttaamista, mutta kokeillaan nyt. Ois niin helppo, kun voisi vetää vain langat sinne, mutta herra ärsyttävän tapana on kylmän viileästi kävellä läpi kaikista sähkölangoista, joissa ei ole sähköä ja tuo aita on pahimmoilleen tuolla toisen aitauksen keskellä, että sinne on tosi vaikea saada sähköjä vedettyä. (jollei nyt maakaapelia ala kaivamaan)

Ja tätä kivennäisyrttien keräämistä. Kuulin muuten tähän vasta termin hortoilu. Olen siis hortoillut pitkin ja poikin maita ja mantuja ja jotain saanut jo keräiltyä ja kuivailtua.

Pieni epätoivon pilkahdus tulee niinä hetkinä, kun sen ison ämpärillisen saat kuivattua ja siitä tulee ihan onneton määrä kuivaa tavaraa. Ja erittäin iso epätoivon pilkahdus kävi, kun minun hyötykasvikuivuri alkoi pitää hetkittäin pahaa ääntä. Siitä onneksi ainakin toistaiseksi selvittiin sillä, että puhaltelin kuivurista enimpiä murusia ja pölyjä vähemmäksi. Ei ois äkkiseltään arvannut kuivuria ostaessa, että sille on oikeasti kovaakin käyttöä.
----

Vanhus on edelleen tassutellut ilman kenkiä. Liikkuu käynnissä rennosti ja pitkällä askeleella ja muutamia ravipätkiäkin on mennyt (liikkuu joka tapauksessa enää harvemmin lujempaa, kuin käyntivauhtia) ja korvat hörössä porskutteli menemään. (Ja tölttiaskeliakin sieltä erottui seasta. :D ) Jalat on vaikuttaneet olevan ihan ok. Vanhus vaikuttaa itsekseen varsin hyväntuuliselta.
Eilen olivat nurmikonleikkuussa ja kun maha oli täynnä, niin vanhus käveli talliin ja huuteli mulle, että tules aukaseen ovi, että pääsee aitaukseen juomaan ja lepäämään.
Pikkasen on sellainen fiilis, että tämä on jotain tyyntä myrkyn edellä... Mutta ei kait se auta kuin nauttia tästä parhaasta ja varautua pahimpaan.
----

Oulun kisoja käytiin katsomassa ja olihan se melkoista extreme-harrastamista. Siellä oli melkoinen myrsky. Jääkylmää vettä satoi tuulen mukana vaakatasossa ja kisathan pidettiin raviradan keskellä, että tuulensuojaakaan siellä ei juuri ollut. Tuomarille ja sihteerille suojapaikaksi ajettu kuorma-auto toi kuitenkin onneksi vähän suojaa myös urhoollisille katsojille. Hattua nostin kaikille kilpailijoille ja itse olin erittäin tyytyväinen ollessani vain katsoja statuksella. Varsinkin tämän flunssaisuuteni kanssa.
------

Jodhpurkenkieni kanssa olen päässyt pikkasen sinuiksi. Eivät enää hulluna purista, mutta sitten vasen kenkä alkoi pikkuisen hangata ja oikeasta kengästä irtosi se lätkä, millä kengät vedetään jalkaan (jonka nyt osaan kyllä korjata, kun vain saan aikaiseksi). Pohjat näissä on hyvät, että sen puolesta näillä on ihan kiva kävellä.

En oikein tiedä, että mistä löydän sellaiset kengät, joilla voi ratsastaa ja joilla on myös hyvä kävellä. Aiempina vuosina olen niillä kovasti kulutetuilla Jalaksen turvakengillä hoitanut tämän tehtävän. Uudet sievät Sieviläisethän minulla on, mutta olen yrittänyt vähän hillitä, että ratsastaessa käyttäisin joitain muita kenkiä (koska niissä ei ole nilkalle tukea). Kopalliset jalustimet mulla kyllä yleensä maastossa on, että sen puolesta voisi vaikka lenkkareilla ratsastaa (joskin lenkkarinikin sanoivat sopimuksensa irti vastikään ja niissäkään ei sitä nilkan tukea ole).
Sen verran olen sievien Sieviläisteni kanssa joutunut toteamaan, että vaikka ne ovat hyvät, niin Jalaksen kengät on olleet paremman malliset minun jalalle.
Ja kyllä juu, olen tosi vaikea näitten omien kenkieni kanssa. Tiedetään. Muiden omien varusteiden kanssa aavistuksen helpompi.
----

Kavereille on ihan vaan jostain putkahdellut uusia issikoita oikein urakalla, (Issikoissa kuulemman ruunatkin ruukaavat lisääntyä jotenkin kummallisesti.) niin siitä sain minäkin jonkinlaisen mielenhäiriön ja menin kysäisemään yhden issikan hintaa. Vielä en ole vastausta saanut ja muutenkin pitää omaa tilannetta syksyllä hieman kuulostella ja kartoittaa ennen kuin voi yhtään mitään enempää tällä saralla suunnitella. Mutta ainahan sitä saa ainakin haaveilla Nätistä satuponista, jos ei muuten.

Nätin satuponin kanssa valmennuksessa 2012