Vauvahepan ekat kengät

Kävin pitkällisen arvonnan joka jatkui vielä kengittäjän ollessa hevosen jalassa kiinni ja kyllä nyt päädyin siihen, että mun vauvahepalla on koivissa ihka ekat popot. Eli siis nelivuotias issikanrötky lyötiin eka kertaa kenkään ja suoriltaan sitten hokkakenkään.
Emmie nyt tiiä oisko varsinaisesti hirveää tarvetta vielä ollut. Kavioaines on hyvä, ei aro millään alustalla, mutta eilen kävi ensimmäisen kerran lumi maassa, että uhkaavasti se talvi tekee tuloaan. Ollaampa sitten varauduttu mahdollisiin liukaisiin keleihin ja ei ainakaan sen osalta voi keksiä tekosyitä olla tekemättä jotain. Vedetäämpä nyt ainakin yhden kengitysvälin mittainen tiiviimpi treenipätkä sitten ja opetellaan olemaan kengät jalassa. Vielä satula alle ja innokkaimmat punalakit pois metsistä, niin treenit voi alkaa. :)

Ekaa kaviota kengittäessä nuori oli ihan aasi. Yritti maata, ahtoi itseään nurkkaan ja tunki pään mulle syliin ja kainaloon. Sanoin jo, että jos tämä muuli jatkaa tätä linjaa, niin voidaan tyytyä kyllä pelkkiin etukenkiinkin eka kerralla. Mutta toisen kavion kohdalla tuli enää vain hetkellinen aasikohtaus ja kaks seuraavaa meni jo ihan rutiinilla.

Jännityksellä odotan, että miten nuo kengät vaikuttaa askellajeihin. Muutama issikka on tullut vastaan, jotka ilman kenkiä mielellään tölttäilivät ja kengät jalassa taas ravasivat, että saa nähdä onko merkitystä meidän kohdalla.

Piskolle lyötiin myös hokkakengät alle, mutta nehän sillä on ollut koko kesän, että ei uutta sille rintamalle.

Valmennus lähestyy ja sitä edeltävä paniikki jatkuu. Ja selkä oireilee ja jalkaa särkee. Onneksi olen nyt asioinut niin, että valmentaja ratsuttaa, jos en itse koe kykeneväni selkään. Ja tuskin maltan odottaa, että saataisiin jotain suuntaa tähän satulaviidakkoon.

Ämpäreitä

Mies oli menossa käymään yhdessä "sekatavarakaupassa", jossa myös hevosrompetta ja erehtyi kysymään, että tarvinko mitään. Sanoin sitten, että tuoda tuollaisia joustavia ämpäreitä kokeeksi, jos ne tuolla reissussa olisivat näppäriä. Ja ämpäreitä sain. Kuka muu nainen, kuin hevosharrastaja tulee iloiseksi siitä, että mies tuo ämpäreitä??

Ja mitä muuta meille. No ei sen suurempia. Muutama maasto käyty ja satulan metsästys jatkuu. Stübbenin pakkailin haikein mielin matkalle takaisin. Se olisi kyllä kelvannut, jos vain olisi sopinut paremmin. Hetken jo mietin, että josko sittenkin siitä olisi meille satulaksi, mutta kun puhutaan kuitenkin 5-7cm liian pitkästä satulasta, niin ei, vaikka muuten sopisi, niin ei. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin tuloksena selkäkipuinen hevonen.
Muutamia satulavaihtoehtoja on tuossa olemassa mahollisesti sopiviksi ja paria satulaa päästään valmennuksen aikana testaamaan. Jännitystä elämään.

Ja niin tosiaan valmennus lähestyy. Perjantaina startataan. Tasaisen tappava paniikki ja järjestely ennen sitä. Palataan ämpärille sen jälkeen.

Satulaa mä metsästän ja maastomopotesti

Ja se on vuorossa jälleen satulansovitusta.
Kaveri käytti viikolla oman Frami-satulansa testattavana. Tuhannet kiitokset jälleen. Tuo satula istahtaa tuonne selkään aika kivasti. Kapea on edestä, mutta kaaret on vaihdettavia. Hieman jäi arvelluttamaan, että onko satula takatoppauksiltaan liian jyrkkäkulmainen. Pitää tätä valmennuksessa kysäistä (meillä menee toinen valmennustunti varmaan kokonaan näihin satuloihin...). Tiedän kyllä, että ilmeisesti villatopatussa voi saada loivemmalla kulmalla olevat paneelit, kuin tuossa lateksitopatussa. Mutta se tietysti tarkoittaa sitten todennäköisesti ihan uuden satulan laittamista, missä kohtaa lompakko huutaa hoosiannaa ja en nyt juuri tällä hetkellä ihan hirveästi innosta hypi villatoppauksen kanssa, sattuneesta syystä. Muuten nuo Tölthesterin satulat, jotka ovat samalla rungolla kuin Frami ovat ihan mahdollisia vaihtoehtoja.

Mutta sitten kävin tuossa eilenissä (sori, oli pakko käyttää tätä sanaväännöstä) maakuntamatkailemassa ja kävin hakemassa sovitukseen Stübbenin ja pari muuta satulaa. Stübben oli issikkasatulana ensisijainen, muut tuli vähän siinä sivussa (pari koulupenkkiä).

Olin hyvin varustautunut. Otin mukaan maalarinteippiä, kameran ja flexicurven. Hain ponista ne olennaiset kohdat ja viuh teippiä poniin. Poni söi tyytyväisenä heinää minun teippaillessa.

Teipattu poni

Edessä teippi on niin, että teipin "takalaita" on lavan kärjen kohdalla ja takana teippi on siten, että teipin "etulaita" on viimeisen kylkiluun takalaidassa (Juu-u, on se noin takana. Melkosen tiivis tämä issikan runko.). Eli teippien väli on juuri se satulansija. Flexicurven kanssa mittailin satulan sijaksi 47cm. Siinä siis meille maksimimitta satulan toppauksille. (toim huom kuitenkin, että tämä mitta ei ole se absoluuttinen totuus vaan riippuu paljolti myös satulan ja toppausten mallista mikä tähän sopii.)

Tässä vaiheessa sitten loppui kamerasta akku. Kipitin akun lataukseen kyllä, mutta eihän se sitten tähän projektiin enää ehtinyt mukaan.

Koulupenkit käytin selässä pikaisesti ja molemmat oli kapeita, niin en niiden kanssa alkanut sen pidempiä jaappaamaan. Sen verran vilkaisin, että toinen oli Supreme W-leveydellä, mikä tarkoittaa sitä, että EW leveys voisi Supremestä olla mahdollinen.

No sitten sormet syyhyten siihen Stübbeniin. Hmm. Ei ihan "kuin hansikas", mutta annan kunniaa itselleni siitä, että olen monessa suhteessa oikeilla jäljillä. Stübbenin XW leveys on sopiva. Piste mulle. Tämä Stübbenin runko lähellä oikeaa mallia, eli hevosen selkä todella on suorahkon ja hieman kaarevan tietämissä. Piste mulle. Takaa toppaukset sivulle päin oikean malliset. Piste mulle. Takaa toppaukset (ja runko) vääränmalliset. D'oh. Satula pituudeltaan liian pitkä. D'oh. (oikeestaan piste mulle, kun tätä vähän ounastelin)
Sain suostuteltua kameran yhteen kuvaan ja tässä se kehno otos on. Pahimmoilleen sattuu taakse mustaa, että satulan just tuo kriittisin takaosa haihtuu tuonne taustaan, mutta eiköhän siitä se olennaisin pointti näy... Taidamme siis joutua jatkamaan satulanmetsästystä... *erittäin pitkä ja raskas huokaus*

Jos nyt sitten alkaa etsiä kaikkia muitakin pieniä fiboja, niin vastinhihnat ovat ehkä himpun verran liian edessä tälle hevoselle. Ja tässä on ärsyttävät vanhanmallin jalustin koukut, joihin en omia webbersejä saanut hyvällä ahdettua (pahalla en koittanut, kun ei ole oma satula).
Jouduin kaivamaan normi jalustinhihnat jotka on liian pitkät ja nahkapaska oli tietysti sisällä ja jouduin turvautumaan kieputuksiin. Kyllä sitä pitää ihmisen olla lyhyenläntä.

Myönnän heti syntini ja kävin kyllä ratsastamassa tällä satulalla. Ratsastajan (kerma)perse antaa satulalle perstuntumasta pisteet 8/10. Yksi miinuspojo laakeasta istuimesta ja yksi miinuspojo pehmeydestä. Plussaa tukevuudesta, hyvistä polvituista ja kyllä sitten pienen totuttelun jälkeen fiilis oli ihan hyvä.

Meillä on ollut tuossa parilla maastokerralla kompastuskivi. Nuorukaisella on alkanut testivaihe ja testit osuu tuohon n. parin kymmenen metrin päässä olevaan junaradanylitykseen. Siis kohta, joka ollaan ylitetty yhden miljoona kertaa...
Viimeksi maastoillessa selässä oli Dyggur ja siinäpä se tuli sitten selväksi se oma heikko kohta ratsastajana, tukevan satulan merkitys minun itsevarmuudelle ja se, että en tosiaankaan pääse Dygguriin istumaan tarpeeksi "syvälle satulaan". Hevonen jumitti ja pyysin ja pyysin, mutta pupu meni pöksyyn ja en uskaltanut komentaa. Jos hevonen olisi tehnyt jonkinmoisen sivuloikan olisin taatusti kellahtanut alas. Hyppäsin alas ja talutin yli muutaman kerran. Käveltiin takaisin pihalle jakkaran luo (juu en tällä selällä ja jalalla edes yritä maasta selkään) ja uudelleen selkään ja sitten mentiinkin junarata yli ongelmitta.
Tänään sitten olikin alla tuo tukeva Stübben ja ratsastajalla itsevarmuus kohdillaan ja nuoren tehdessä jumin ihan samaan kohtaan, olin jo varautunut ja sitten tulikin viuh ja naps ja raippa nappasi kevyesti kankkuun. Nuori hypähti sivulle ja jäi miettimään hetkeksi että mitä ihmettä. Pyysin uudelleen yli, jumi ja jälleen viuh ja naps. Ja jälleen nuoren herne etsii toista hernettä. Pyysin jälleen ja sitten tarjottiinkin peruutusta ja käännöstä ja kaikkea muuta mahdollista, mutta kun ei ollut muuta mahdollisuutta, niin yli mentiin ja nuori sai vuolaat kehut.

Tällä traumataustalla siis olennaista, että mulla on hyvä olo satulassa ja koen sen olevan tukeva, jotta voin olla nuorelle hevoselle hyvä ratsastaja. Että jos tekosyitä ei saisi keksiä, niin nyt on minun kyllä taivuttava ja sallittava itselleni tämä tekosyy. Voi kunpa en koskaan olisi selkääni loukannut, niin näitä kompastuskiviä ei olisi. Mutta kun on, niin niiden kanssa on sinniteltävä tai lopetettava ratsastus kokonaan.

Käytiin samalla testaamassa issikan maasto-ominaisuudet. Meidän vakkarimaasto menee yhden aukean laitaa ja tiedän,että aukean toistakin laitaa pääsee jonkin matkaa. Lähdettiin siis testaamaan, että pääseekö sieltä ympäri. Ja pääseehän sieltä, pienillä neuvotteluilla tosin, kun on kunnon maastomopo alla. :D Tämä nuorukainen on siitä kiva, että mielellään pysähtyy harkitsemaan. Vaikka Pisko oli erittäin hyvä maastossa, meni mistä vain, mutta sitten menikin niin kovaa, että ei siinä paljoa reittejä kateltu. Nuoren selässä ehtii istuskella ja suunnitella reittiä tarkemmin. Muutama kosteampi kohta oli, joissa nuori teki stopin, mutta pienellä maanittelulla meni ihan hyvin yli. Ja yksi kaatunut puu jouduttiin metikon kautta kiertämään. Muuten oli kyllä oikein kivaa. Tulomatkalla aiheutettiin sydäri yhdelle marjanpoimijalle. :D

Maastomopo saa arvostelut:

maavara hyvä
jouset kiitettävät
varmuus ja tasapaino kiitettävä
eteenpäinpyrkimys kelvollinen
sietokyky kiitettävä

Satulat tarjolla

MUOKKAUS: Kaikki nämä menneet!

Satulavastustuksen innostamana, siis pakottamana pistin sitten kaikki satulat tyrkylle (poislukien Barefoot). Nyt siis kannattaa ostaa hyvät satulat pois ja tarjota meille jotain sopivaa tilalle.

Tarjolla on siis.
---
Hilbar JC2. Istuin 17". Leveys normaali (28). Pituus 46cm. Vasta topattu ja tarkistettu ja ei ole sen jälkeen ratsastettu. Siisti kunto. Hevonen levisi tästä ulos, mahdollisesti sama malli leveydellä leveä (30) voisi käydä tai sitten ei. Ratsastajalle voisi ehkä olla isompi istuin.
Myynti/vaihto johonkin meille sopivaan askellajisatulaan.

Töltsaga Dyggur. Istuin 17". Tämähän on pad satula, että menee periaatteessa hyvin monelle hevoselle. Lateksitoppaukset. Pituus 45cm.
Tämä passaa hevoselle, mutta ratsastajalle saisi olla isompi istuin.
Vaihto samanlaiseen/ samantyyppiseen satulaan isommalla istuimella. Mahdollisesti myös myynti sitten kun meille joku muu sopiva satula löytyy /vaihto meille sopivaan satulaan.

A.R.Passionin joustorunkoinen Stock satula. 17,5". Tarkemmat tiedot myytävissä tavaroissa.
Myynti/ vaihto.
---

Eilen selkä vaikutti kohtuulliselta, niin illalla hyökkäsin heti ratsastamaan. Kentällä käytiin nuoren kanssa ja ensimmäinen nuoren reaktio oli suunnilleen semmonen teini-ikäisen evvk. Mutta ihan pienellä suostuttelulla homma alkoi toimia ja menikin kivasti. Selkään noustessa tai no vähän aikaa siinä selässä istuskeltuani rouskaisi kerran vision kuolainta. Heti kävi semmonen o-ou ajatus mielessä. Mutta suu rauhoittui kyllä heti sen jälkeen. Liekö oli semmonen evvk protesti vai moite minun selälle vai mikä.

Vali vali vali vali...

Nyt tekee mieli vaan valittaa kaikesta. Tuntuu ettei ole muuta kuin valittamisen aihetta joka asiassa, niin annettakoon valitusvaroitus. Ei kannata lukea, jos valitus ei jaksa valitusta.

Ensimmäisenä valituksen aiheena oma kroppa. Suurimpana valituksen aiheena selkä. Kipeä on. Sinällään trakikoomista, että sen ammoisen selän loukkaamisen jälkeen se on pysynyt kunnossa sillä millä tuli loukattuakin, eli ratsastamisella. Täydellisin selkäterapiamuoto on ollut käyntimaastot Piskon kanssa. Piskolla on erittäin pitkä, hieman "repivä" käynti, joka pakottaa selän just sopivasti liikkeelle. Tästä terapiamuotoa en ole nyt sitten saanut hyödynnettyä ja kun muukin ratsastus on ollut vähäistä, niin ollaan tässä tilanteessa.
Näin kipeän selän kanssa en ole sitten viitsinyt nuoren selkään kiivetä, kun koen tämän oman vajavaisuuden epäreiluksi nuorelle. Tosin voisin kuvitella, että nuori kestäisi tällaisenakin terapiahevosena olon.
Noh, mutta olen kokeillut sitten panostaa siihen kävelemiseen, jolla olen saanut liikutettua itseni ja hevosen. Sitten koira, se isompi, päätti ottaa lähtöönsä vauhtia minun jalkapöydän päältä ja vaikka se ei nyt silleen vaivaavan kipeä ole, mutta ilmeisesti kuitenkin sen verran varon kävellessä tuota jalkaa, että kävely kipeyttää selkää entisestään.
Pari viime päivää olen sitten elänyt tuon Back on Trackin selkätuen/lämmittimen kanssa ja selkä on aina välillä hetkellisesti ok.
Samaan syssyyn todettakoon, että jos hevonen on päässyt sen lomailun aikana lihomaan (yllättävän vähän tosin), niin sama vaivaa ratsastajaakin. Ilmeisesti laihdutuskuuri on erittäin ajankohtainen, sen verran on tullut kyselyjä siitä, olenko raskaana... Argh! Aloitamma siis ruokavalion kyttäämisen ja lisäämme liikuntaa heti, kun päästään tästä selän aiheuttamasta köpökävelystä.

Ja siitä molempien lihomisesta sitten päästään sujuvasti meidän askellajisatuloiden sopimattomuuteen. Dyggur passaa hevoselle ihan hyvin, mutta ei oikein ratsastajalle ja Hilbar ei ilmeisesti tällä hetkellä passaa oikein meille kummallekaan. Dyggurin ongelmana oikeastaan vain turhan pieni istuin ja tietysti se, että kun perhana pääsin kokeilemaan tuota nuorta hevosta runkosatulan kanssa, niin onhan se runkopenkki eri tukeva. Toisaalta en haluaisi Dyggurista luopua, kun se on kuitenkin ihanan pehmoinen ja tulevaisuutta ajatellen kiva penkki enemmän ratsastetun hevosen selkään. Yksi vaihtoehto voisi olla tarjota sitä vaihdossa isompi-istuimiseen vastaavaan satulaan. Mutta toisaalta tästäkin luopuessa uuteen satulaan käytettävä budjetti kasvaisi vähän.

Hilbar sitten noh, se ei vain istu oikein hyvin. Lämmetessään paremmin, mutta ei sittenkään kovin hyvin. Ja jos hevonen ennen liikkui satulan alla hyvin, nyt meno on aika tahmeaa. Tästä voisi hevoselle passata leveämpi Hilbarin satula. Itselle satula oli mieleisen tuntuinen, mutta tosiaan epäilin aiemmin satulan aiheuttavan selkäkipuilua mulle ja sehän todettiinkin, että kääntää minun selkää vähän notkolle. Tätä nyt ei olla toppaamisen jälkeen päästy kokeilemaan ollenkaan. Hilbarin otan valmennukseen mukaan ja jos ennuste on, että ei tule hevoselle sopimaan missään vaiheessa, niin sitten lienee järkevintä ajatella satulasta luopumista. Yhyy!
Satuloita on, muttei sopivan häivää.. No mitäs satulaa sitten katellaan? Ei oikeastaan mitään käpyä. Haetaan näistä nyt kommentit valmentajalta, yhtä muun merkin satulaa olen kysellyt, josko sitä saataisiin testata ja testataan kaverin Frami-satulaa vielä kerran, josko Tölthester pelastaisi pinteestä.

Pohdintoja: Hevosen koulutusta sekoitettuna matematiikkaan

Monesti puhutaan hevosten kanssa siitä, että aloitetaan ihan nollasta. Ja minun matemaattisvahvana ajattelijana on helppo takertua tähän ajatukseen. Tykkään määritellä asiaa näin:

Varsan kanssa voidaan lähteä liikkeelle nollasta. Varsa on se maalamaton kangas, jota voi lähteä työstämään ilman että siellä on taustalla mitään ennakkoja. Varsaa voi työstää numerojanalla haluamaansa suuntaan ja yleensähän me aina halutaan työstää sinne plussan puolelle päin. Joskus sattuu tulemaan virheitä, jolloin suunta voi olla kohti nollaa tai jopa nollasta negatiiviseen suuntaan, mutta perusperiaatteena, että varsan kanssa työskentelyn voi aloittaa nollasta.

Vanhemman hevosen kanssa yleensä ei voi lähteä ihan nollasta, se on kerennyt jo oppia jotain. Minkä verran se on oppinut, se riippuu ihan hevosesta. Ja se onko oppi positiivista vai negatiivista määrittää sen kyseisen opin lähtöpisteen siinä numerojanalla. Sama hevonen voi olla eri opeissa eri kohdilla numerojanaa. Osa opeista plussan puolella, osa miinuksen puolella, osa nollan tuntumassa.

Opin kohta sillä numerojanalla ei ole pysyvä, vaan se elää koko ajan, vähän tai paljon. Ajatuksena kuitenkin, että jos ollaan jossain opissa saavutettu plussan puolelle esimerkiksi kohta 15, niin siihen jää merkki ja siihen merkkiin asti on mahdollista päästä uudestaan ja uudestaan. Ja siitä on sitä merkin kohtaa mahdollista siirtää enemmän ja enemmän plussan puolelle.

Ns. ongelmahevoset ovat ongelmaoppiensa lähtökohdaltaan siellä miinuksen puolella. Ongelmahevosta kun lähtee työstämään, niin ei voi ajatella aloittavansa nollasta vaan on lähdettävä sieltä miinuksen puolelta, missä se hevonen on ja suunnattava ensin kohti nollaa, jotta voidaan lähteä työstämään sitä plussan puolelle. Miinuspuolelle en mielelläni ajattele merkkejä. Haaleasti voin painaa mieleen sen lähtökohdan mistä lähdetään liikkeelle, mutta ei niitä kannata jäädä muistelemaan. Samoin kuin ne tilanteet, kun ollaan päästy jo plussan puolelle ja sieltä häilytään tilapäisesti miinuspuolelle, ei niitä kannata muistella.

On helpompi lähteä liikkeelle siitä nollasta tai siitä tilanteesta, että ollaan kaikin puolin plussan puolella. Jos hevonen on jossain opissa päässyt miinuksen puolelle häilyminen tapahtuu herkemmin myös sille puolelle. Mutta mitä enemmän päästään plussan puolelle, niin sen vähemmän häilymisiä tapahtuu miinuspuolelle ja eivät mene enää niin kauas ja loppujen lopuksi päästään tilanteeseen, että häilymistilanteissakin pysytään vielä plussan puolella.

Mihin kohtaan numerojana sitten päättyy siellä plussan puolella? Kunkin opin ja hevosen kohdalla kohta voi olla eri. Joissain opeissa janan loppu tulee vastaan esimerkiksi siinä, kun hevosen rakenne ei anna periksi enempää tai hevoselle tulee jotain vaivaa, joka estää etenemisen. Lisäksi vaikuttaa vielä se, että voidaan tyytyä johonkin tiettyyn kohtaan siellä janalla ja kokea ettei hevonen tarvi siinä opissa päästä pidemmälle.
Mutta ei hätää, jos jossain opissa tulee janan pää vastaan, muita oppeja on tarjolla pilvin pimein, joista valita.

Olen onnellinen, kun koen, että molempien omien hevosteni kanssa ollaan joka suhteessa plussan puolella. Vanhemmalla tapahtuu välillä häivähdyksiä joissain opeissa miinuksen puolelle, mutta palaa niin nopeasti takaisin plussan puolelle. Nuori on pysynyt kiitettävästi plussan puolella, vaikka varmasti olen virheitäkin sen kanssa tehnyt. Mutta ilmeisesti ollaan niin hyvin plussan puolella, että ollaan sillä puolella pysytty.
Olen myös saanut työstää hevosia sekä siitä nolla lähtökohdasta, että osittain sieltä miinuksen puolelta. Ja joka kerta se on vain yhtä mielenkiintoista ja haastavaa.

Hilbar is back!

Suureksi ilokseni voin ilmoittaa, että Hilbar on laskeutunut takaisin kotipaikkakunnalle! Sinnikkyyteni palkittiin. Stressitasoni laskee. Harmaat hiukset häviävät.

Samaan syssyyn voin surukseni voin ilmoittaa, että jos se ennen istui kivasti (ei siis täydellisesti, mutta kivasti) niin nyt ei istu niin kivasti. Toppaus on kyllä ihan bueno, sitä ei voi moittia. Vaikuttaisi vain siltä, että satula on jäänyt rungoltaan kapeaksi tai siis hevonen levinnyt rungosta ulos. Tämä siis erittäin pikaisen testailun pohjalta, pitää katsoa uudelleen tässä paremmalla ajalla ja kaverin hälytin jo antamaan näkemystään asiaan. Mutta silti *kirosana jos toinenkin*. Kyyllä mie tämän niinku osasin ennustaakin, että jossain vaiheessa satula saattaa jäädä kapeaksi/muuttua muuten epäsopivaksi, mutta en nyt ihan näin nopeasti ajatellut...

Stressin purkua ja six keys to harmony.

Senhän tämä jatkuva stressaaminen (ei vain satulan osalta, vaan kaikki muukin kerääntynyt) sitten teki, että joskus se sitten purkautuukin. Yhtenä iltana, ratsastamaan olin menossa, mutta ei irronnut sitten millään, kävin sitten vain kastelemassa Piskon lavan kyynelillä (ja samoten tursaamassa räkää, mutta se ei kuulosta niin kovin kivalta). Pisko, jurona suomalaisena miehenä, kesti tämän tunteenilmauksen paikallaan seisoen, heinää mutustaen ja kun suurin vuodatus meni ohi, tuttuun tapaansa tönäisi selkään. Se on se Piskon normaali lohdutus. "No niin, kyllä se siitä."
Tämän jälkeen olo oli taas vähän parempi, taas voimia jatkaa taistelua kaikkia stressin aiheita vastaan (ja naama likainen, kun sitä hevosen kylkeen hankasin).

Vähän sain motivaation rippeitä keräiltyä sitten kokoon. Ratsastamaan en vielä saanut itseäni raahattua, mutta Lennin kävin juoksuttamassa. Tai itseasiassa muisteltiin parin vuoden takaista six keys to harmony -kurssia ja käytiin läpi ne kohdat. Tosin hieman haparoivaa oli kohtien muistaminen. Pitänee lukea muistiinpanoja ja kerrata vähän asiaa. (Muistiinpanoista sellainen hassu seikka, kun kurssi oli englanniksi, niin automaattisesti kirjoitin muistiinpanotkin englanniksi ja tajusin sen vasta jossain loppuvaiheessa.)
Kun keys:it oli jokseenki hallussa, niin otettiin vielä vähän juoksutusta loppuun. Käynti-töltti ja laukannostot kumpaankin suuntaan. Laukannostoissa oli jälleen semmosta rodeotunnelmaa ilmassa aluksi. Yritin pitää mielessä sen samalta kurssilta opitun periaatteen, että hevosta ei "hyysätä", hevonen pyydetään askellajiin ja se pysyy siinä siihen asti, että pyydetään muuta. Nooh, siinä vielä treenaamista. Mutta Lenni on herkkä ja kevyt juoksuttaessa. Tarkasti seuraa ihmistä.

Paria turparemmiä olen tässä testaillut myös uteliaisuuksissani, kun tuo vision kuolain näyttää olevan hyvä, niin nyt on hyvä paikka testata sitten turparemmin vaikutusta hevoseen. Sitä perinteistä enkkuturpista testasin ja jos nuori ei siitä ole tykännyt aiemmin, niin ei tykkää nytkään. Sitten testailin tuollaista kaariturparemmiä ja noh, siitä ei päästy mihinkään käsitykseen, kun siinä ei säädöt riittäneet ja jäi aivan liian isoksi. Pysyttelemme siis kinetonissa ja remontissa.

Satulatuoliprojektia

Ei ihan heppahommia, mutta läheltä liippaavaa. Minun satulatuoliprojektia tuolla:
http://didderiina.blogspot.fi/

Motivaatio hukassa

Muutaman kerran on käyty köpöttelemässä vähän, siinäpä se on ollut. Kärsin pahanlaatuisesta motivaatiokadosta. Revin ihan hirveää stressiä nyt tuosta satulasta ja mikäs sen enemmän asiasta muistuttaa, kuin se tilanne kun hevosta satuloit. Satula on siis kaksi kuukautta ollut toppausreissulla ja satulaseppään ei saa minkäänlaista kontaktia, että saisin edes tietoa satulan tilanteesta. Poliisilta nyt kyselin ohjeistusta ja toimintamallia tilanteeseen. Eipä siitä siis enempää jaappausta.

Piskon etuset kengittelin silloin kuukausi sitten ja aika kohdilleen osui minun arvio oman kengityssähellyksen kestosta. Totesin kenkien olevan löysässä, niin nappasin ne kokonaan pois ja pyöristelin kavionlaidat. Kengittäjähän on tulossa, niin jospa papparainen paljain jaloin kipittelis siihen asti.

Hattutemppua odotan...

Meidän ihana, ihana "heinämies" l. heinäntoimittaja soitti ja ilmoitti, että meille nyt löytyy koko talveksi hyvää ja laadukasta heinää. Heinätilanne on siis hanskassa ja harmaat hiukset värjäytyvät takaisin omaan värjättyyn väriin.

Soittelin myös kengittäjälle, että josko ennen valmennusta onnistuisi laittaa kaviot kuosiin. Ja ihana, ihana "kenkämies" l. kengittäjä lupasi, että onnistuu. Harmaita hiuksia jälleen muutama vähemmän. Nyt vain pitää miettiä, joko me Lennin kanssa aletaan kenkälinjalle vai vieläkö juoksennellaan paljain varpain.

Nyt odotan, että tälle päivälle tulis tämmönen hyvien hetkien hattutemppu ja satulaseppä vielä ilmoittais itsestään ja saisin antaa hällekin ihana, ihana -etuliitteen ja nimetä jollain "hellittelynimellä". Satulanainen, kenties. En kyllä usko, että niin hyvä päivä olisi, mutta pidetään peukkuja.. Harmaita hiuksia siis vielä jäljellä....

Syyskuu

Meidän liikunta on ollut nyt näitä yhdistelmämaastoja. Ihan kivaa on ollu. Voitais vain matkoja alkaa vähän pidentämään. Ihan himpunverran vain meinaa vastustaa; viikonlopun mökillä yöpymisen jäljiltä minun selkä sanoo sopimustaan irti ja erinäisistä esteistä en pääse ennen keskiviikkoa hevosen selkään sitä terapioimaan. Mutta näillä koitetaan edetä.

Syyskuun lopulle ilmottauduttiin askellajivalmennukseen ja ratsastajan psyykkisen valmennuksen luennolle, että nyt ois sitten jotain ohjelmaa syksylle tiedossa. Nyt pitäis vain alkaa ryhdistäytymään tämän meidän lorvailuliikunnan kanssa. Ja saada se satula takaisin sieltä toppausreissulta...

Ja kaverit meinasivat kaapata minut Lennin kanssa mukaan maastoilemaan. Tai siis itseasiassa viime viikonlopulle jo kysyivät, mutta onnistuin välttämään, kun oli tuo mökkireissu ohjelmassa. Kaverit ovat varsinaisia vauhtihirmuja. Maastot ovat niin vauhdikkaita ja pitkiä, että eihän met sielä pysytä vauhissa mukana. Lupailivat kyllä ottaa iisisti, jos lähdetään mukaan, mutta hirvittää silti. Tukevampi satula täytyy saada alle ja pitäiskö jotku turvavyöt kehitellä... Hmm.. No ei sentään. Ei saa ottaa niin vakavasti.
Ihan mielellään sen tukevamman satulan alle haluan, kun uusiin maastoihin lähdetään, mutta muuten kuulostaisi ihan mukavalta maastoilla välillä seurassa, eikä aina yksinään. Tosin en tiiä onko meillä kunto vielä niin kohillaan, että jaksetaan oikein maastoilla.

Pappa aina perus negatiivinen, mutta molemmat samassa kuvassa.

Pappaheppa

Hitsi se on nätti

ja niin kuvauksellinen