Testissä Freeform

No siis tottakai jos tulee tilaisuus, niin pitäähän sitä päästä kokeilemaan. Tämmönen vähän "erimallinen" rungoton satula. Freeform. Classic malli tämä on, mutta pitää vielä mittanauhaa vilauttaa, että onko tämä se normaali vai kenties short back malli.

Rungottomista satuloista muuten tykkäisin kovasti, mutta nuo lonkat ei halua kestää. Tämä on sitten ollut mielessä, kun tässä on muotoiltu istuin. Olisiko tämä armollisempi lonkille. Nyt päästään testaamaan. Jos tuo vesisade tuolla ulkona taukoaisi. Näin välihuomautuksena, että ihan ihmeelliset kelit. Eilen oli 20 raitaa pakkasta ja tänään nollakeli ja vesisade.

Mutta takaisin satulaan. Ensimmäisenä näppituntumana voi todeta, että on tosi kevyt satula. Ja jäykkä. Keveys yllätti tosissaan, mutta tuo jäykkyyteen olin jo varautunut. Sen verran kuitenkin tullut satulasta lueskeltua. Ja kuten mainostuksissa sanotaan, niin leveyssuunnassa joustaa ja pituussuuntaan on melkoisen jäykkä. Lennin suoraan selkään vaikutti istuvan ihan kivasti, kun eilen illankähmässä kävin pikaisesti selkään mallaamassa. Saa nähdä miten käy Erkin kaarevamman selän kanssa... Vaikka kaiketi tuota ensisijaisesti Lennille maastosatulaksi haaveilen.

Jalustinhihna systeemi on näin ensinäkemältä ihan pas... syvältä. Nuo oikeat webbers tyyppiset hihnat tulevat ylhäältä soljella kiinni ja vaikka sinne nyt tavalliset hihnat saisikin pujotettua, niin ne tulevat liian ylös ja paksuksi ja häiritseväksi. Ja normi webbersejähän sinne ei saa ollenkaan. Ja itseasiassa himoitsin, että olisin saanut nuo minun irto fenderit tähän satulaan, mutta mutta.... Noh katotaan. Täytyy nyt ensalkuun noihin oikeisiin hihnoihin viritellä jalustimet ja käydä tekemässä tarkistus, että mitä lonkat sanoo ja mikä fiilis satulasta jää ja miettiä sitten sitä jalustinhihnapolitiikkaa pidemmälle. Nuo fenderit ei nyt ehkä ihan mahdottomat olisi muokata sopivaksi tähän... Hmmm...

Väsyttää

Väsyttää ihan hulluna. Ja alaselkä meinaa jumia ja issiaskin muistuttelee olemassaolostaan. Maastoreitillä on ihan mieletön moottorikelkka+mönkijä+monttupyörä trafiikki. Hevonen on märkä ja taas on ollut taukoa liikutuksessa. Ja kaikki muukin tuntuu tasaisesti vastustavan ja maastoon lähtö kuulostaa ehkä pieneltä uhkapeliltä...

Melkein jo luovutin...

Mutta en sitten kuitenkaan. Alussa meinasi edelleen vastustaa kaikki mahollinen, mutta sitten se helpotti ja olihan tuo taas kivaa. Lennin kanssa lönkyteltiin maastotietä pitkin vähän matkaa ja Lenni alko ehdottelemaan takaisinpäin kääntymistä. Totesin, että mennään vaan, mutta tölttiä. Ja Lennihän meni. Voi vitsit minkälaista liikettä sieltä irtosi. Päästiin tuohon junaradalle asti takaisinpäin ja siinä käännettiin ja mentiin sama lyhkänen pätkä uudelleen. Vau! Siitä käänsin Lennartin kohti hankea ja lähdettiin junaradan vartta vähänmatkaa tallustelemaan. Lenni meni reippaasti ja vähän ihmetteli tuota ihan uutta reittivalintaa. Vähän matkaa käytiin kahlaamassa hangessa, alamäen jälkeen käännyttiin takaisin päin ja sitten vielä mentiin uusiksi sama kahluureitti. Tällä kertaa hyödynnettiin tuo pieni ylämäkipätkä ja yllytin Lennin ihan ylämäkilaukalle. En ees muista, koska oisin Lennillä viimeksi laukannut. Nössö. Sittenpä käytiin vielä vähän matkaa maastotietä ja tulin alas kävelemään ja käveleskeltiin kotia. Pienen pieni oli tämä reissu, mutta pääasia ehkä oli, että sai käytyä.

Alamäessä tuolla meinasi ratsastajalle iskeä jännitys kun en minä tuossa Di-Flexissä oikein saa tuomosessa mitään tukea. Tuntuu, että sieltä voisi liukumäkeä laskea alas. Polvituetkin jotenkin semmoset, että ei edes jalkoja saa eteen, että niistä saisi tukea. Ei sillä, sehän on askellajisatula. Ei sitä tämmöseen maastorymyämiseen ole ajateltukaan. Joka tapauksessa, "täti" tarvii tukevamman satulan tähän hommaan. Just oppinut luottamaan hevoseen, että se hallitsee tasapainonsa ja jalkansa, niin ei nyt kestä tulla takapakkia. Pitää vielä joku päivä tarkastella semmosella kriitisellä silmällä tuota Stübbenia tuonne Lennin selkään ja jos se ei istu, niin sitten täytyy miettiä kyllä ihan tosissaan Lennille jotain maastosatulaa.

Väsyttää muuten edelleen ja ehkä vähän enemmänkin, kuin mitä aiemmin. Mutta pikkasen on parempi mieli.

Voihan Erkki

No siis omg! Menet ottamaan hevosia sisälle ja siellä tulee vastaan tämmönen

Verinen hevonen! Ja ei muuten ole eka kerta...
Ja vaikka hevosen käy läpi vaikka kuinka tarkkaan (sen mitä nyt tuomosta karvaturrukkaa saa läpi käytyä), niin ei siitä mitään reikää tahi haavaa löydy, joka selittäis tämän verisyyden.
Olen miettinyt, että olisiko kuitenkin punamaalia, mutta ei, kyllä tuo verta on ja sitä on semmosissa paikoissa, että sinne ei olis mitenkään punamaalia seinään nojailemalla onnistunut saamaan.
Lennin suunkin kävin läpi, että josko siellä olisi joku vekki ja sitten kaverin kanssa kisutessa veri ois kaverin karvaan siirtynyt. Sieltäkään ei mitään hälyyttävää löytynyt, mutta voihan siellä silti olla. Nuo kohdat tuolla Erkin karvassa kyllä passais tuohon kisuamiseen.
Melkoisen mystinen juttu. Ja säikäyttää kyllä löytää hevonen tämän näköisenä tarhasta...

Löysin mittanauhan

Olen ollut havaitsevinani, että Lenni ois kasvanut vielä, kun tunnen oloni niin lyhyeksi Lennin vieressä seisoessa ja siksi innostuin käymään mittailemassa hevosia yhtenä iltana. Siis kun vihdoin sen mittanauhan löysin.

Noh, ei ollut. Täytyy siis todeta se toinen vaihtoehto tilanteeseen, että minä olen lyhentynyt... En siis ole sitä 160cm, vaikka kuinka yrittäisin niin väittää. Todellisuus on varmaankin (toivottavasti vain) muutaman sentin verran vähemmän. Näinhän ne rakkaat työkaveritkin mulle töissä totesivat, kun seisoin jonkun 160cm harjanvarren? vieressä, että se harjanvarsi on pidempi, että en voi olla niin pitkä.. Kiitti vaan. Toisaalta sain pituuteni puolesta heti armahduksen, kun yhdestä pakettiautosta oli antenni kadonnut. Se ei voinut olla minä, kun minä en sinne yhtäisi...

Mutta siis takaisin hevostenmittailuun. Okei, no on Lenni sen verran kasvanut, että alkaa se olemaan lähes 145cm korkea. Tosin on nyt hokkakengässä, että sieltähän sitä korkeutta pikkasen tulee.
Mutta se, mikä yllätti oli se, että Erkki on n.140cm korkea. Erkki näyttää aika reilustikin matalammalta kuin Lenni ja olen kuvitellut, että liikutaan varmaan jossain 135cm hujakoilla. Ja itseasiassa sitä mietin silloin ennen kuin päätin, että Erkki meille tulee, että onko liian pieni. Päädyin kuitenkin siihen, että Erkki on melko massavaa mallia, että ehkä sillä ei ole niin merkitystä. Mutta Erkkihän on iso. Siis muutenkin kuin vain leveydeltään.

Lennin ympärysmitta kertoi Lennin arviopainoksi n. 380kg. Nyt luntatessa aikalailla samoissa lukemissa mennään kuin ennenkin. Ja Erkki sitten. Sinnehän tärähti n. 420kg. Erkki on paksu poika...

Turpallisuus, eikun turvallisuuskoulutus

Löysin itseni eilen kurssilta, joka ei oikeastaan mitenkään liittynyt ratsastukseen ja silti sieltä löytyi niin paljon kaikkea tuttua ja sovellettavaa asiaa. Kävin siis kursseilemassa tuollaisella naisille suunnatussa turvallisuuskoulutuksessa. Aluksi oli teoriaa ja lopuksi tehtiin jonkinverran käytännönharjoituksia.

Teoriassa käytiin läpi mm. pelkoa ja agressiivisuutta, että mitä ne ovat. Molemmat tärkeitä tunteita tiedostaa ja tunnistaa myös tuolla hevosten parissa. Lähinnä tuota pelkoahan olen joutunut omalla kohdalla tutkailemaan ja prosessoimaan enemmänkin.
Painotettiin myös ennakointia. Sitäpä sitä pitäisi pyrkiä myös tuossa hevostellessa tekemään. Punnitsemaan vaihtoehtoja. Mikä on järkevää. Onko minun järkevää tänä iltana lähteä Lennin kanssa tuonne lähimaastoon vai ehkä pyörätielle ratsastamaan. Hmm... Pitääpä miettiä.

Ja miten uhkatilanteista selviää. Kehittämällä toimintamalleja. Jos joku ihminen tarttuu minua kädestä ja lähtee vetämään, miten toimin? Jos hevonen lähtee viemään minua maastossa, miten toimin? Ensimmäisestä ei ole kokemusta, onneksi ja toivottavasti ei tulekaan. Nyt onneksi ja toivottavasti on siihenkin jotain valmista toimintamallintynkää olemassa. Jälkimmäisestä on kokemusta ja täytyy myöntää, että siihen oli toimintamalli aika kelvollisesti hanskassa.

Käytännönharjoitteluissa ihan ensimmäisenä pitäisi aina siirtää painopistettä alemmas. Noh, siihenhän me ratsastaessa pyritään koko ajan. Ja sielläkin se on ensisijaisen tärkeää siinä vaiheessa, kun ollaan siellä hätätilanteessa.
Iskuja torjuttaessa tuli myös mieleen, että tätä olen tehnyt. Ei minua kukaan koskaan ole hakannut, mutta hevosen pieni pääkoppa on välillä tullut kohti ja sitä olen samalla tavalla torjunut ja suojannut omaa päätäni.

Se on jännä, kuinka sitä täytyy käydä kaukana, että näkisi lähelle. Käydä kuuntelemassa toisen sanomana sen, mitä jo olet tehnyt, että tajuat, että samaa voi soveltaa myös muualle.

Mainoksen uhri

Tämän verran piti olla mainoksen uhri, että ostin tämmösen Equi Groomerin.

Tämänhän pitäis olla ihan huippu verme hevosten karvanlähdön aikaan. Irtokarvat suorastaan hyppäävät pois hevosesta, kun tällä skrabailee. Hyyvin skeptinen olen sen suhteen. Harjaus"terä" on ihan säälittävän minimaalinen ja meiän issikoilla on kuitenkin tuomonen ihan reilu lähes kymmensenttinen mammuttikarva... Epäilen että on yhtä toimiva, kuin mitä voiveitsellä hevosta rapsuttelis karvanlähtöaikaan.. Mutta saa nähdä. Alustavasti koekaniiniksi pääsi koirat ja kyllä niistä jonkinverran karvaa irtosi ja kyllä ne rapsuttelusta tykkäsivätkin. Mistäpä huomiosta eivät tykkäis...
---------

Heräteostoksena tuli myös tämä fleeceloimi. Lennillä on samanlainen, niin kun tämä tuli kohtuuhintaisena vastaan, niin pitihän se Erkille ostaa samanlainen.

Erkin ilme kertoo, kuinka Erkki arvostaa tätä minun ideaa. Iltaruokien aikaan tulen narun ja loimen kanssa pimeään tarhaan. Nappaan Erkin kiinni ja sitten vielä haluan sen loimen ängetä pienen hevosparan päälle. Kyllä on pienen hevosen elämä välillä rankkaa..

Perusasioiden äärelle

Kursseilemassa käyty. Tuttua asiaa paljon ja kertaushan on opintojen äiti.

Todettiin, että mulla on oikeassa ranteessa hyvin sitkeässä istuva mutka. Ranne taittuu sisäänpäin, eikä pysy suorana sitten millään. Ja itseasiassa paikallistin jo aika hyvin tämän ongelman alkuperänkin... Toimistotyö ja hiiren käyttö... Siinäpä se mutka on sen lähes 8 tuntia päivässä, niin hyppääppä sitten hevosen selkään ja sano ranteelle, että se mutka ei siinä enää saa olla.

Jos näin ensiapuna tasottais tätä hiiren käyttöä kummallekkin kädelle ja sitten on varmaan katseltava jotain apuvälinettä töihin. (auts! pikkasen hintavia nuo rullahiiret.. Oisko se sit vaan hiirimattoa kera rannetuen... :P )

Hyvin tietoinen olen ollut, että mulla on ratsastaessa käsien kanssa ongelmaa. Tosin enemmän siellä "levottomat kädet -syndrooman" puolella. Sitä olen paljon pyrkinyt korjaamaankin.

Toiseksi todettiin, että minun jalat on, noh, mikähän ois oikea määritelmä.. Epäsymmetrinenhän ihminen on aina ja sitä epäsymmetriaa voi vain koittaa saada mahdollisimman pieneksi puolten välillä. Mutta oisko se sitten, että minun jalat ovat käytössä epäsymmetrisesti. Oikea jalka asettuu ihan ok, hieman taaempana saisi olla, mutta vasen taas menee liian taakse ja kanta painuu liian alas. Tämä aiheuttaa mulle sitten tunteen, että vasen jalustinhihna on lyhyempi ja vähän aikaa kun ratsastaa, niin vasemman nilkan kipeytymisen.

Testattiin, että pidennettiin jalustinhihnaa siihen rajoille, että onko jo liian pitkä. Eikä se nyt sitten oikeastaan tuonut helpotusta asiaan. Ilman jalustinta jalka asettuu ihan ok asentoon. Että me nyt pyritään ratsastamaan ilman jalustimia ja jalustinten kanssa aktiivisesti pyrkiä korjaamaan jalan asentoa.

Kerettiiin toteamaan sekin, että Lenni kanittaa takapuoltaan vasemmalle ja todennäköisesti sitä sitten olen alitajuntaisesti yrittänyt korjata tuolla taakse hakeutuvalla vasemmalla jalalla. Ja itseasiassa nyt kun miettii, niin viimeksi Riikan kurssilla pyrittiin saamaan Lenni astumaan vasemmalla takasella enemmän alle ja se oli sille tosi hankalaa ja silloinkin kanitti takapuoltaan vasemmalle. Eli sitä samaa ongelmaahan tässä on ollut jo pitempään. Nyt oikaistiin Lenniä tuomalla oikeaa lapaa vasemmalle.
Sinällään jännä, että hevonen on takaa vinossa vasemmalle, mutta oikeaa lapaa en ole havainnoinut, että olisi oikein puskenut sitä oikealle. Toki siinä nyt on aina tuo massiivinen tukka päällä, että eihän sitä ees näe... Alkais ranskanlettejä harjoittelemaan... Mutta oishan tuo pitänyt tuntea.

Miksi sitä pitää aina olla semmonen ääripään vastarannan kiiski. Normaalisti ihmisillä jos on ranteen taipumisen kanssa ongelmaa, niin se on , että ranne taipuu ulos ja mulla se on jus päinvastoin. Ja normaalisti jos ihmisillä on jalkojen kanssa ongelmaa, niin se jalka on liian edessä ja kantapää jää liian ylös ja mulla tämänkin on sitten päinvastoin. Ja sitten se, että yleensä ongelma on, että hevosella nousee kierrokset ja ratsastajalla nousee kierrokset ja sitten mennään kovilla kierroksilla molemmat ja mulla ja Lennillähän on juuri päinvastainen ongelma. Olen Piskon kanssa opettanu itteni niin rauhalliseksi, että tuomosen rauhallisemman ponimuksen saan ihan lamaan. Kyllä sitä sitten pittää olla hankala tapaus.
-----------

Ja sitten se asia, joka iski takaraivoon tuolla ratsastaessa... Lenni ei ole enää honkkeli nelivuotias, jolla on vaikeuksia oman tasapainon ja pystyssä pysymisen kanssa. Lenni on kohta kuusivuotias hyvässä tasapainossa liikkuva ja erittäin varmajalkainen nuori aikuinen hevonen. Siltä voi pyytää paljon enemmän, kuin mitä olen tähän mennessä tehnyt.

Joskus on käytävä vähän kauempana, että näkee lähelle.
--------

Ja sitten vielä kaiken lisäksi päädyin pohdiskelemaan tätä jo pitempään vaivannutta motivaatiopuutosta näihin hevoshommiin. Olen jo pitkään ajautunut ratsastamaan oman tasoni alapuolella. Ehkä jo hevosten puolesta. On ollut vanhusta, jota ei ole viitsinyt hirveästi "kiusata" ja nuorta, jolla ei ole pystynyt. Toisaalta tuo hevosten koulutus on hirveän antoisaa, mutta toisaalta sitten en pääse edes lähelle sitä omaa tasoa. En edes enää tiedä, että millähän tasolla sitä ois, mutta selkeästi oman tason alapuolella olen harrastellut. Nyt mulla ois tuossa sitten se hevonen, jonka kanssa päästään etenemään ja treenaamaan, jos niin haluan. Mutta onko ihmisellä aikaa, energiaa ja rohkeutta haastaa itteään tavoittelemaan vähän korkeampia tasoja. Saa nähdä, Mutta selvästikään en ole tyytyväinen tähän tasoon millä nyt mennään.
-----------

Täytyy todeta, että Lennin kanssa on mahtava käydä reissuissa. Se on niin järkevä ja toimiva. Se kävelee suoraan koppiin kyytiin. Ei turhia hötkyile. Mahtava tyyppi.

Muru hei, takki auki...

Jostain syystä päässä soi "ripiittinä" Muru hei, takki auki, täältä tulee hauki, joka susta tykkää.... Se tuo takki auki kohta kuvaa varsin hyvin tämänhetkistä fiilistä, kun valmennukseen pitäisi tuossa aamupäivällä suunnata. M-I-T-Ä-Ä-N en ole laittanut valmiiksi. Siis minä, joka yleensä viikkoa ennen valmennusta pesee ja puunaa kaiken valmiiksi ja pakkaa puolet tavaroista. Nyt on kaikki levällään, kuin jokisen eväät.

Suitset on tuossa vieressä odottamassa, että vaihdan kuolaimen toisiin suitsiin. Pitäähän noita parempia koittaa ulkoiluttaa, kun lähtee johonkin ihmisten ilmoille. Jos kerkeää ne kuolaimet vaihtaa.
Pyhäriimu roikkuu tuossa eteisessä ja satulavyö on myös siinä samassa (toin sen sisälle pestäväksi ja eihän sitä mitään pesty ole).

Päässä pyörii listaa, mitä pitää muistaa matkaan: satula, alusta, vyö, suitset, riimu ja naru, joku kuivatusloimi, ehkä toinenkin. Itelle kypärä ja turvaliivi ja ja ja...
Ja jos vähän pidemmälle jaksais ajatella, niin seuran pipoja vois ottaa matkaan ja ja....

Pitää vissiin alkaa jollekin ennen kuin iskee paniikki...

Start of the year 2016

Kaikki motivaatio on ihan nollissa. Kirjoitukset jäävät roikkumaan luonnosasteelle. Tulevat valmiiksi joskus, jos tulevat.

Vuosikin vaihtui ja ainahan tuota uutta ja parempaa vuotta toivoo kaikille. Siitäkin postaus roikkuu luonnoksena.

Jotain vuosikatsausta viime vuoteen olen miettinyt, mutta se on se yksi asia viime vuodelta ylitse muiden ja se ei se kaikista kivoin ole. Jätämme siis viime vuoden omaan arvoonsa ja keskitymme tähän vuoteen.

Tänä vuonna ohjelmassa 9.1. valmennus. Aiheena perusratsastus. Lennin kanssa sinne lähdetään ja ratsastanut olen viimeksi viime vuoden puolella... Tänään ois ollut aikaa, mutta pakkasta onkin sitten kivat 25,6 astetta tällä hetkellä. Vähän pitäisi iltaa kohti kiristyä vielä. En usko, että tarkenen ja ei välttämättä ihan paras ideakaan ole, kun vielä on flunssasta hyvät jämät jäljellä, plus lisäksi vähän muita kipuiluja.
Loppuviikko menee töiden merkeissä, eli ei varmaan kerkeä ennen lauantaita hevosen selkään. Mutta ei kait siinä, lahjattomat treenaa vai miten se meni...

Jos nyt jotain kivaa, niin voitin Huminalehtoon 30€ lahjakortin. Nyt onkin vaikea valita, että mihin tämän käyttäis... Kurssillehan ollaan menossa lauantaina samaiseen paikkaan, mutta sen kurssin ehdin just edeltävänä päivänä maksaa. Että jotain muuta sitten. Ehkäpä Erkin kanssa jotain..