Kurssi ja maastoiluja

No niin se venyy tämä kirjoittaminen, vaikka kuinka yrittää...

Riikan kurssilla käyty. Oli kyllä ihan mahtavaa päästä taas kurssille. Vähän jäi edelleen harmittamaan tuo meidän vähäiseksi jäänyt treeni ennen valmennusta. Oltais enemmänkin voitu saada irti.

Lennartti meinasi olla aluksi melkoinen Lenni Lentäjänpoika. Trampoliinilla pomppivat lapsukaiset, katsojat, ohi ajava rekka, hevosten laitto puomilla, hevosten vienti aitaukseen jne jne kaikki häppeninki ympärillä meinasi vetää huomion kaikkialle muualle, missä sen piti olla. Mutta tosi nopeasti rentoutui ja alkoi keskittyä työskentelyyn. Kyllä sai olla ylpeä nuoresta hevosesta vieraassa paikassa taas.

Meni ihan kivasti. Käynnissä meni mukavasti, joskin hieman oli ongelmaa, että vasemmassa kierroksessa kanttasi takapuoltaan sisälle käsin ja vältteli alle astumista ja painon ottamista sille jalalle. Eli on selkeästi heikompi vasemmalta puolelta. Sitä siis treenaamaan. Tölttiä meni aika mukavasti. Tuli ihan hyviä pätkiä ja sitten niitä pikkasen heikompia, passitahtiseksi taipuvia pätkiä, mutta aivan hyvin meni. Muutaman kerran onnistuttiin rikkomaan töltti puolivahingossa semmosen tehosekoittimelta tuntuvan jalkojen uudelleen järjestelyn kautta raviksi. Parin askeleen ajaksi. Ravia yritettiin sitten hakeakin vähän enemmän, mutta se ei sitten oikein irronnut sen enempää. Todettiin, että lienee helpompi hakea sitä maastossa, kun on vähän enemmän suoraa baanaa edessä, kuin mitä pienehköllä kentällä.

Jatkamme siis harjoituksia.
-----

Ja harjoituksia on vähän jatkettukin. Lähinnä maastoilun merkeissä. Lähimaastossa kävi traktori ajelemassa, joten saatiin sinne ny kinttupolku ja ei tarvi enää kahlata. Pohja nyt ei vielä paras mahdollinen, että käynti on se pääasiallinen askellaji, mutta se onkin hyvä näin pitkän tauon jälkeen tämmönen pakkoaloitus käynnissä. Hinku olis nimittäin mennä lujempaakin..
Ja hevosellakin vaikuttaa virtaa olevan taas, että vaikuttaa ja tuntuu tosi hyvältä ratsastaa.
------

 Edelleen kärsin nahoissani siitä vitamiiniliuoksen antamisesta hevoselle. Sitä voisi kuvitella, että siitä nyt sen verran jo aikaa on, että ei sillä enää mitään vaikutusta voi olla. Mutta minkäs teet, selvästi kutittaa. Karvanlähtö tietysti tuo asiaan oman lisänsä, mutta se ei kuitenkaan aiheuta tämmöstä hankaamista.

Koko pitkä talvi selvittiin, että karvat pysyi päällä ja viime metreillä sorruttiin sitten tähän, että kankussa on paljas kohta.
Ja sehän ei riitä, että hevosella on kankussa paljas kohta, vaan se tietysti kutittaa itseään kentän aitaan, joka sitten onkin sen seurauksena enemmän rikki, kuin mitä ehjä. Pitäis lähteä korjailemaan, mutta odottelen tuon karvanvaihdon loppuun, niin ei tarvis kovin moneen kertaan korjata...

Nyt kun maa on alkanut sulaa, niin näyttää Lennartti kaivelevan taas nokkosen juuria tuolta. Huvikseen vai johonkin puutokseen?, sitä ei tarina toistaiseksi kerro. Onneksi tuo tulee tuo helpompi kesäaika pikapuoliin.