Loskaa

Kelit on mitä on. Loskaa, sohjoa ja kaikkea siltä väliltä. En kyllä pistä pahakseni, jos tämä tästä kevääksi alkaa, mutta pahoin pelkään, että tätä vaihetta kestää vielä pitkän tovin. Ja ei paljoa ratsastella. Muutamia kertoja olen käynyt jotain köpöttelyä suorittamassa. Samalla ollaan treenattu taas tuota penkinvieressä seisomista ja se menee jo kivasti. Välillä meinaa vain tulla kiire siinä vaiheessa, kun ratsastaja on selässä.

Köpötellessä ollaan sitten tehty väistöjä ja taivutteluja ja pieniä tölttipätkiä. Hirveän pitkiä ratsastuksia ei ole viitsinyt tehdä, tuollaiseen piiperrykseen nuorukainen vielä kyllästyy nopeasti. Virtaa on ollut ja töltissäkin on näkynyt jo häivähdyksiä aika kivoistakin liikkeistä.

Kovin useasti en lähde ratsastamaan, ennen kuin (talli)työt on tehty. Ensin työ, sitten huvi. Mutta sen kerran kun niin menen tekemään, niin se kostautuu heti.
Kävin ratsastamassa ja tallin katolta putosi sen jälkeen lumet.

No sen oven auki lapioinnin kanssa ei niin kiirettä, mutta hevoset säikähtivät tuota jymähdystä ja laajensivat tuota aitauksen käyttöä kerta heitolla. Ovat noiden lumisateiden jälkeen asuttaneet aidassa vain pientä osaa ja olen katsellut, että muualla on lumi painanut aitalankoja aika lailla. Mutta en ole hätäillyt, kun siellä on ollu niin paljon tuota lunta, että ei sinne ole hevosetkaan halunneet... Nyt sitten sainkin kiskaista lumikengät jalkaan ja käydä kiertämässä aidan ja nostelemassa aitalangat kinoksesta. Pari rikkinäistä eristintä ja kummasti joka talvi pari metriä lyhenevä aita (siis lankaa saa ottaa aina pari metriä vähemmäksi talven jälkeen). ;) Vielä pitäis käydä paremmin läpi, mutta jos tässä jossain vaiheessa lähempänä kesää...
-----

Yritin sitten vielä tuossa pitää hevosilla riimuja päässä, mutta Lennillä on niin vaikean kokoinen tuo pää nyt, että mitähän tuolle päähän keksis. Cob kokoiset riimut on turvalta ahtaita ja full kokoisissa on sitten poskiremmit turhan pitkät. Ja sitten tuo fiksu tarhakaveri vielä pistää jauhot suuhun kaverille, jos se erehtyy kukkoilemaan ja sitten tilanne on tämä.

Täytyy vissiin alkaa noista full kokoisista lyhentämään poskiremmit tai vaihtoehtoisesti liittää cob kokoisiin full kokoisten turpaosa.
-----

Itselle ostin pitkän softshell ratsastustakin, siinä on vain yksi paha mutta... Se on niin kiva, että se on ollut nyt muualla käytössä, että sitä ei varmaankaan vielä toistaiseksi raski ratsastukseen laittaa...
Hööksistä, yllätys yllätys tuon ostin. Muuten on tosi kivan tuntuinen takki, mutta en tiiä kauanko tuo vetoketju pitää pintansa. Yhdessä kokeilemassani takissa en saanut sitä pelittämään oikein millään ja tuossa minun takissa se toimii, mutta pitää saada aika tarkasti aseteltua. Se on tuon kaksisuuntaisen vetoketjun ongelma. Vaikkakin niitä on kyllä hyvin pelittäviäkin.
----

Olen tässä joutunut tekemään pitkällistä pohdintaa aiheesta, mikä minusta tulee isona. Kaiken pohdinnan mukana tulee tämä hevospuoli. Olen sinnikkäästi yrittänyt pitää kiinni siitä, että hevoset on mulle harrastus. Pyyntöjä kuitenkin satelee hevospuolen hommiin, että tässä on joutunut ihan tosissaan miettimään, olisiko harrastuksesta työksi. Tai oikeastaan harrastuksista. Myös käsityöharrastuksen yhdistäminen asiaan voisi kiinnostaa. En tiedä, vielä vaatii pohdintaa. Sen verran olen kuitenkin jo joustanut, että olen jonkinverran valmennustunteja suostunut pitämään ja kesäksi pohdiskelin, että voisi olla mahdollista ottaa ratsutus/koulutusprojektia tähän kotia.


Paljon asiaa miettittävänä siis ja ei mitään tapahtumaa.
Kengittäjän pitäis tulla jossain vaiheessa. Sanoin, että ei vielä mitään kiirusta, kaviot ei ole kovin mahotonta vauhtia nyt kasvaneet. Ensiviikolla mahdollisesti tulee hevoshieroja käymään ja Lenni joutuu uhriksi.

Hienosäätöä

Ah, talvi. Olen kurkkuani myöten täynnä. Kävin rökittämässä (edelleen flunssan painamana) ensinä itseäni lumitöillä ja sitten siinä "kuin pieksetty"-olotilassa mietin, että lähtisinkö ratsastamaan. Sunnuntaipäivän hiljainen liikenne olisi tarjonnut mahdollisuuden käydä tuolla maastoissa kokeilemassa, mutta päätin sitten kuitenkin ratkoa meidän yhtä ongelmakohtaa, jonka olen jo pitkään tiedostanut, mutta vähän jättänyt huomiotta.

Ongelman aiheena selkäännousupenkin vieressä seisominen ja ratsastajan kyytiin ottaminen. Lenni seisoo paikallaan ja ei pelkää tuolia jne jne. Mutta monesti kun jalka koskettaa jalustinta, siinä ollaan jo menossa. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ratsastaja on selässä, niin sit mennään. Ja ongelma ei ole se, että en pääsisi selkään vaan se, että haluan, että hevonen odottaa minut mukaan ja lähdetään yhdessä. Joku saattaa ajatella, että pilkun viilausta. Saattaa olla. Mutta näin haluan hevoseni toimivan. En ratsastaessakaan halua, että hevonen juoksee alta pois, niin sehän on loogista, että se sama ajatus säilyy jo heti selkäännoususta asti.

Haluan myös, että hevonen toimii selkäännousussa molemmin puolin. Jos Lenni 5v:n käyttöikää on esim. 20vuotta jäljellä, niin tähän aikaväliin saattaa mahtua monenmoista kremppaa. Niin jospa 10 vuoden päästä loukkaan vasemman polveni ja ei kestäkään nousta vasemmalta puolelta selkään, niin hevonen on jo valmiiksi opetettu siihen, että myös oikealta puolelta voi nousta selkään (ja itseasiassa mieluummin useimmiten nousen oikealta puolen selkään. Varsinkin suoraan maasta.). Useimmiten tässä ei kyllä ole mitään ongelmaa, mutta eipä tuosta koulutuksesta haittaakaan ole. Esimerkiksi herra Framin mielentilaa onnistuin järkyttämään sillä, että tulin oikealta puolen alas selästä.

Mutta siis aluksi käytin aikaa siihen, että hevonen "optimoi asemansa" suhteessa penkkiin. Eli tulee penkin vierelle, tarpeeksi lähelle ja sopivalle kohdalle. Oikeasta kohdasta palkkioksi kehuja ja sitten lähdettiin tilanteesta pois. Ja uudelleen. Sitten lisättiin tilanteeseen se, että nousin penkille, sitten lisäksi jalka jalustimeen, sitten lisäksi mahalleen selkään. Ja välillä käytiin pois tilanteesta ja uudelleen. Ja lopuksi nousin selkään ja laitoin molemmat jalustimet, kehuin ja tulin alas. Ja kun saatiin alle se kokemus, että hevonen käveli suoraan penkin vierelle oikeaan kohtaan, seisoi rauhassa paikallaan pitkin ohjin kun nousin selkään ja istuin hetken selässä kehumassa ja tulin alas, niin siihen lopetettiin. Edettiin vähän nopealla tahdilla, muiden kanssa olisin käyttänyt enemmän aikaa. Lennille tämä on kuitenkin jo opetettua asiaa, josta ollaan vain pahasti päästetty lipsumaan.

Helppoa harrastamista..

Ratsastus. Tuo helppoakin helpompi harrastus, jossa vain istutaan hevosen selässä ja hevonen tekee kaiken työn. Ainakin, jos kysytään niiltä, jotka eivät sitä koskaan ole kokeilleet (muuten kuin istuskelemalla siellä selässä..) ja tahtovat päästä pätemään/naljailemaan/kettuilemaan tiedollaan/tietämättömyydellään.

Mää en ilmeisesti sitten vaan osaa...

Tähän selän "kuin saavista kaataen"-hikoamiseen nyt vähän apua toi flunssakunto ja pienehkö kävelymatka hevosen rinnalla, lämmin sää ja turhan paksu takki. Mutta silti.

Samaan puhkikuluneeseen naljailukastiin menee myös "hevonen on parasta leivänpäällä" -fraasi. Tällähän yritetään saada heppatytöt nousemaan kuin pullataikina ja puolustamaan rakkaita kaviokkaita. Itse yleensä totean, että hevosessa on todella hyvä liha, mutta sitä saa niin huonosti, tai sitten se sekoitetaan johonkin kökköön, kuten meetvurstiin, kaiken muun sekaan.

Mutta se niistä.


Lennin kanssa tosiaan käytiin pikkuköpöttely. Maastossa on liikaa lunta ja kentällä on oletettavasti liikaa lunta ja tuli nolla kelit, niin tästä kun heittää pakkaselle, niin tulee kova hanki. Menee ihan pihalla pyörimiseksi. Siksipä käytiin sitte maastakäsin testaamassa tuota tienlaitaa ja pyörätietä ja ihan kivastihan se meni. Autoja tai muutakaan ei pelännyt. Vähän meinasi olla pöllövirtaa ja tietysti vähän jännitystä, mutta ei mitenkään kamalasti. Tuntui enemmän jännittää sitä, kun pidin ohjista kiinni tiukemmin taluttaessa, kuin mitä normaalisti taluttaessa. Että ehkäpä me tässä, kun ratsastaja paranee, niin käydään jonain vähän hiljaisempana päivänä testaamassa pyörätie ihan ratsastuksen merkeissä.

Sitten tuossa itsekseni pohtiessa hoksasin, että ilmeisesti Pisko on meillä viihtynyt, kun on puolet elämästään meillä viettänyt. 13 vuotta on herra meillä ollut ja ikävuosia mittarissa 26. Tai 27 tulee tänä vuonna, että koska se raja sitten tuleekaan. Mutta jos herra ehti ensimmäisen puolikkaan aikana keräillä omistajia papereihin useampia, niin nyt on vakiinnuttanut elämäänsä aika lailla.
Tämän saman tempunhan on tehnyt myös Lenni, itseasiassa jo viime vuonna. Mutta sillä nuita ikävuosia sen verran vähemmän, että ei sitä voi niin laskea. :D

Maastomoposta loppui maavara...

Vielä jonkinverran jylläävästä flunssasta huolimatta kävin lapioimassa maastoreitin alussa olevan kovaan läjään aukon (siis muun pihan kolauksen jälkeen), jotta siitä pääsisi maastoon suunnistamaan. Totesin sitten, että tuossa muutamankymmenen metrin päässä olevalla junaradalla aurataan, että pitää käydä katsomassa, että onko sen laidat kovat. Sinne rämmin, kävin vähän sielläkin lapioimassa ja meinasin kuolla matkalle. Oli siellä rapeasti nivusiin asti lunta. Sisällä kävin istuskelemassa, keräämässä voimia ja lämmittelemässä muutaman tunnin ja sitten rohkaisin mieleni ja vetaisin kamppeet päälle ja lähdin Lennin kanssa testaamaan.

Noh, ensinnäkin totesin,että valitettavasti tuo NexGen half pad on turhan paksu. Tai no emmie nyt tiedä onko se ihan hirveän valitettavaa, jos satula on niin hyvin sopiva, että tuollainen 20mm padi on liikaa. :D Mutta siis sellainen tässä tulee myyntiin joka tapauksessa ja mietin, että jos vaihdossa kelpuuttaisin tuollaisen ohuemman. Tuo vaikuttaa tosi hyvältä, mutta epäilyttää, kun tuo ohuempi versio tuosta on 15mm. Eli vain sen 5mm ohuempi, että onko sekin vielä turhan paksu. Voi hitsi, voi harmi, kun satula on liian sopiva... Heh heh!

Seuraavana totesin, että ehkä tuossa ravirintaremmissä on kuitenkin potentiaalia maastorintaremmiksi. Jätin kuitenkin vielä pois. Pitää viritellä sitä paremmalla ajalla paremmin.

Ja sitten suunnattiin maastoon. Lennillä oli virtaskaa ja vaikutti oikein hyvältä. Siinä maastoreitin alussa, mistä kävin lumiläjään lapioimassa aukon se läjän reuna pyyhkäisi multa jalustimen jalasta. Alkumatka oli sitten vähän haparointia. Lenni porskutti menemään minun polkemaa jälkeä ihan kivasti. Sitten junaradan ylitys ja vähän matkaa meni vielä ihan kivasti. Sen verran, mitä olin käyny polkemassa jälkeä ite ennalta. Sitten tuli vaikeuksia. Maastomoposta loppui maavara!!
Oltaisko kymmenkunta metriä kahlottu/uitu/sinnitelty tuolla kinoksessa ja sitten Lenni veti vähän turhan laitaan ja pusikon viereen ja siitä ei sitten enää päästy eteenpäin, eikä sivuille ja taakse yrittäessä Lenni vain istahti kinokseen. Siinä seisoskeltiin ja mietittiin hetki toimintastrategiaa. Mulla osui jalat kinokseen asti ja hevonen oli siellä reilusti mahaa myöten. Ei siinä. Heivasin itteni alas selästä ja seisoin lumikinoksen päällä nojaten hevoseen. Sain hevosen käännettyä ja sitten pyysin etenemään askel kerrallaan ja sillälailla sitten uitiin sieltä pois ja takaisin ihmisten ilmoille. Sen alkupään lumiläjän päältä sitten hyppäsin takaisin selkään ja tuossa parkkipaikalla pyörittiin vähän.
Keskittymiskyky oli aluksi hieman heikko, mutta kun se saatiin kohdilleen, niin Lenni meni ihan loistavasti. Vähän ympyröitä tehtiin ja taivutuksia ja väistöjä. Ja kaikki meni vain niin loistavasti.

Tuo lopun loistava fiilistely auttoi kovasti tuohon alun ketutukseen. Puolitoista viikkoa ratsastustaukoa ja maastot on tukossa ja maastoilut sitämyöten jäissä. Muihin maastoihin pääsee menemällä vähän matkaa tietä ja pitkän tovin pyörätietä pitkin. Pitää miettiä ollaanko me koulutuksessa niin pitkällä, että sinne pystytään lähtemään.
Seuraavana sitten täytyy käydä testaamassa kenttä, että mikä siellä on lumi tilanne, että vieläkö sinne pääsee.
Olen kyllä tässä miettinyt, että pitäisikö maksaa ratamaksu raviradalle, jotta siellä voisi käydä ratsastamassa. Se tosin vaatii tuon saman maastoolähtöoperaation, että vähän tietäpitkin jne. Ja sitten pitäisi vähän kuulostella, että mikä on heidän suhtautuminen ratsastajaan siellä. Ja sitten pitäisi päästä käymään kokeilemassa, miten tuo heppanen siellä menisi, ennen kuin maksaa minun lompakolle arvokkaan ratamaksun.

Herra Framin vierailu

Herra Frami oli tosiaan meillä tuossa kaksi viikkoa kyläilemässä. Olen siis saanut nauttia luksuksesta, että minulla on ollut kaksi ratsastettavaa hevosta. Vielä kun olisi ollut vähän enemmän aikaa ja vähemmän lumitöitä, niin olisipas ollut täydellistä.

Lumitöitä oli tosiaan tuona aikana ihan nokko. Pahimpana päivänä tein lumityöt kolmeen kertaan. Ja niistä kolmesta kerrasta tietysti sillä ensimmäisellä kerralla meidän linko sanoi sopimuksensa irti. Eli minulla on kola-tuomio. Ja meillähän on tuota tienpätkää about 100metriä aukipidettävänä plus piha-alue. Piha-alue onkin sitten jäänyt vähemmälle huomiolle. Talliin johtaa jonkinmoinen kinttupolku, sen verran kapea, että vesiämpärien kanssa on kuljettava kylki edellä tai harjoiteltava "Herkuleen otetta" siis nostettava ämpärit tuonne hartioiden tasolle sivuille. 12 litran ämpäreillä vielä sujuu, 20 litran ämpäreillä ei enää onnistu...

Kiittelin itseäni suunnattomasta sinnikkyydestäni, kun keskiviikkona lumitöiden jälkeen päätin taistella yksinäni heinäpaalin sisälle. Torstaille olisin ehkä saattanut saada kaveriksi apuvoimia, mutta sitten se lumentulo olikin jotain ihan järkyttävää... Tuollaisen ison pyörön sisälle laittaminen on omanlaisensa operaatio. Vaikka hommassa tarvii voimaakin, niin oikea tekniikka helpottaa tekemistä huomattavasti. Kahdestaan miehen kanssa homma sujuukin jo rutiinilla. Yksinään sitten saakin olla melkoisen sinnikko ja purra hammasta. Mutta onnistuu se, tarpeen vaatiessa.

Kyllähän tuota tuli useampaan otteeseen vilkuiltua noita hevosia vähän sillä silmällä, sekä lumitöiden, että tuon paalun osalta, että josko sieltä vetovoimaa löytyisi avuksi... Työvaljaita se pitäisi alkaa katselemaan. Tai oikeastaan: HALUAN TRAKTORIN!!! Kiitos!

Mutta se siitä valituksesta ja keskitytään siihen vähäiseen hauskaan, mitä kerettiin tehdä. Pääasiassa kerettiin vain semmosta pientä köpöttelyä. Kerettiin käydä myös maastoilemassa. Herra Framin mielestä meidän maastot oli ylenpalttisen haastavat. Olihan sinne jonkinverran lunta tullutkin, mutta ei nyt mitenkään valtavasti vielä siinä vaiheessa. Ja minä kun ajattelin, että Frami parempikuntoisena ja "valmiina" ratsuna toimii maastoreitin avaajana. Ryminäreitillä Frami teki yhden naamasukelluksen lumikinokseen ja sen jälkeen oli vahvasti sitä mieltä, että ei pysty, ei kykene ja jumitti siihen ihan totaalisesti. Meinasin tippua selästä. En siinä sukelluksessa, vaan tuossa jumituksessa, kun nauroin ihan katketakseni herra Persoonan ilmeitä ja reaktioita.
Seuraavalla maastoonlähtö kerralla herra jumi jo heti maastoon lähtiessä. Siis heti siinä kohdassa, missä alkoi lumihanki, vaikka siellä jo valmista polkua olikin. Napakalla komentamisella meni kuitenkin hyvin ja reippaasti.
Pientä koulupiiperrystäkin tehtiin ja Frami on parhaimmillaan ihan mahtava ratsastettava. Toki on tuo jääräpää-jumiponi puoli, mutta niistä selviää napakalla komentamisella, mutta sitten se toinen puoli. Kevyt, pehmeä, energinen, notkea ja nöyrä. Ja monta muuta laatusanaa. Todella miellyttävä.
Oikea hyvänmielen hevonen. Parhaimmillaan tuo hyvän mielen ja pahimmillaan naurattaa kyljet kipeiksi.
Frami olisi tarjolla ylläpitoon, mutta valitettavasti jouduin tuossa Framin kyläilyn aikana toteamaan, että itsellä ei riitä energia ja aika kolmannelle hevoselle. Framin ottaisin mielelläni toiseksi hevoseksi, mutta kolme hevosta on jostain syystä liikaa. Vaikka ei se yhden lisähevosen tuoma työmäärä nyt sitten niin kovinkaan paljon tee lisää, mutta silti jostain syystä on liikaa. Mutta ehkä jonain päivänä sitten meille muutta Frami tai joku muu samanlainen suuri persoona sopivan kompaktissa paketissa.
Framissa on hyvin paljon samaa, kuin Piskossa. Se lieneekin syy, miksi niin kovasti Framista tykkään. Herroilla on siis jo ulkonäöllisesti paljon yhteistä. Molemmat ovat punertavan rautiaita ja molemmilla on tähti ja samanlainen etutukkapörrö. Mutta myös luonteessa ja ratsastettavuudessa on todella paljon samaa.
Lisäksi Frami tykästyi kovasti Lenniin kaverina. Leikkivät paljon keskenään ja hengailivat yhdessä. Yhtenä päivänä leikkivät kepinvetoa tuolla.
Eli aivan mahtava issikkakaveri ois jollekulle tarjolla ylläpitoon!

Lennin kanssa ollaan käyty maastoilemassa semmosia kevyitä köpöttelymaastoja. Vähän rennompi kausi. Ja tällä viikolla ihan totaaliloma, kun itsellä on ihan järkyttävä flunssa.
Lennille löysin testattavaksi tuollaisen Y-mallisen ravirintaremmin. Rintaremmimartignaalin testauksen kohdalla kyllä vannoin, että luovutan, mutta testasimpa vielä tuon. Ja kieltämättä nyt oltiin lähimpänä kuin aiemmin. Tämä meni jopa kiinni ja istuin paremman näköisesti. Mutta kun hevonen laski päätä, niin rintaremmi oli niin tiukalla, että soi.. Pitää katsoa vielä paremmin joku päivä. Tuohon nylon remmiin nyt ehkä saisi kohtuu kivuttomasti laitettua jatkoakin. Ja ehkä heijastimiakin.