Maastoja ja Stübbenin tarkastelua

Koska minun mielestä tuo Stübben istuu Lennin selkään vain "ihan ok". Ei siis täydellisesti, vaan vain ihan ok. Ostin siihen kokeille alle tuomosen NexGen half padin. Mainostekstien mukaan tuo luonnonkuminen padi toimii hyvänä iskunvaimentimena ja parantaa satulan istuvuutta ja käyttömukavuutta. On erittäin hengittävä ja hevosen selkä pysyy pidempään kuivana (?) kovassakin rasituksessa. Lisäksi tuon alapinnan nyppylämäisen muotoilun pitäis jotenki rentouttaa hevosen selkälihaksia. Kovat on myyntipuheet. Tuo meidän padi on keskipaksu, jonka pitäisi soveltua yleiskäyttöön.
Noh, näppituntumalla on kivan tuntuinen ja oli 26 asteen pakkasillakin "sula". Monet muut padit on pakkasilla kivikovia.

Koska sitä pakkasta oli tosiaan 26 astetta, niin muutaman päivän padi ehti olla tuossa hypisteltävänä, ennen kuin sitä pääsin testaamaan. Satula asettui padin kanssa selkään ihan jees. En nyt kylläkään suoranaisia riemunkiljahduksia päästänyt. Selkäännoustessa tuntui, että padi teki satulasta kiikkerämmän, tosin satulavyö oli himpun verran löysällä. Ei siitä kuitenkaan niin kiikkerää tullut, että ois ollut maastoreissulla kertaakaan oloa, että nyt satula pyörähtäisi, vaikka en sitä vyötä sitten enempää kirinyt.
Padin jäljistä näyttää, että satula on ollut koko matkaltaan selässä kiinni. Nyt tihrustan tuosta kuvasta, että onko siinä sävyero, että onko tuo takaosasta enemmän likainen ja onko se silloin ollut sieltä enemmän kiinni vai onko se ollut irti ja päässyt liikkumaan? Vähän padi on kuitenkin kastunut, lumesta kylläkin ja selkärangalla on ainakin ollut vapaus...

Hevosen selän jäljetkin näyttävät minun silmään ihan hyviltä.

Mutta jatkamme tarkastelua. Pitänee käydä sotkemassa satula ja käydä ilman huopia ja padeja vetämässä hikilenkki.
Ja sitten ennen kuin sain tämän päivityksen ikinä valmiiksi kävin ratsastamassa ilman huopia. Ja näiden erittäin kökköjen pimeässä otettujen kuvien saattelemana näyttäis, että tasaiselta näyttää. Livenä vielä tasaisemmalta. Pimeässä kuvatessa tuli ihmeellisiä varjoja.

 

Mutta katsotaan ja fiilistellään. Hevonen liikkuu satulan alla kivasti ja tämä tosiaan vain osan ratsastuksista selässä.

Joku saattaa (minun lisäksi) miettiä, että no miksi ihmeessä minä tällaisia mietin, jos meillä kerta yksi sopiva satula on? Noh, ensinnäkin hinta. Di-Flex oli minun kukkarolle kallis ja meidän maastoreitit on välillä melkoista rymyämistä. Stübben, vaikkakin alkujaan kallis satula onkin (saattaapi itseasiassa olla kalliimpikin, kuin mitä tuo Di-Flex...), on huomattavasti halvempi versio.
Toisekseen sitten tuntuma. Di-Flex (tai Hrafn) on ns. close contact satula (ensimmäistä kertaa muuten törmään muun kuin estesatulan kohdalla tähän ilmaisuun!) ja vie ratsastajan todella lähelle hevosta. Ihan pienillä kropan liikkeillä pystyy kuiskaamalla kertomaan hevoselle mitä tehdään ja se on erittäin kiva silloin kun haluaa niin tehdä. Mutta sitten maastossa joudun liikkumaan satulassa puita väistellen jne isoja ja laajojakin liikkeitä. Silloin en oikeastaan edes halua, että meillä on ihan niin "kuiskaus" yhteys.
Samalla kun Di-flexissä on niin tiiviissä yhteydessä hevoseen, niin sitä oikeasti on myös tiiviisti satulassa. Satula on siis himpunverran sitova.

Mutta se siitä syvällisemmästä pohdinnasta. Me ollaan lähinnä maastoja nyt koluttu. Siellä on tullut aikalailla lunta. Lennin mielestä ainoat soveliaat askellajit nuin korkeaan hankeen on käynti ja laukka. Ja laukkakin on semmonen kolme metriä ylös, yksi eteen -tyyppinen ratkaisu. Ei kauhean miellyttävää; tuossa laukassa ei juuri istuta ja kovin pitkään ei tuota jaksa hevonen, eikä ratsastaja, mutta onhan se kivaa. Nyt olen patistanut pidempiikin laukkapätkiin, silläkin uhalla, että tuosta valtavasta laukasta ratsastaja humpsahtaisikin lumihankeen. Ja hyvin on hevonen laukannut, ei siinä mitään.
Meidän maastoreitti alkaa paikkapaikoin olla hieman haastavaa. Siellä on aika paljon puita taipunut ja katkeillut lumen painosta reitin ylle.

Pitää miettiä kohta, josta pääsee, yleensä alta, ohjata hevonen sille kohdalle ja painautua kiinni hevoseen ja antaa hevosen hoitaa tilanne. Ja kyllähän tuo maastomopo on työnsä hoitanutkin erittäin kiitettävästi. Kyllä sydän sykähtää joka kerta hienon maastoreissun jälkeen. On se hieno hevonen!

Välillä ne puiden lumet sitten tulee niskaan...