Aleshoppailut

Hevostarvikeliikkeissä alkoi alet, niin pitihän siellä käydä pyörähtämässä. Hööksissä siis kävin paikan päällä ja Horzella pyörähdin nettikaupan sivuilla.

Hööksiltä mukaan tarttui yksi satulahuopa

Toiseenkin satulaan se "oikea" kauhukahva.

Ja ostinpa Stübbenin satulasaippuan. Edellinen saippua alkoi olla loppu, niin tuli tarpeeseen. Ja tuosta Stübbenin hamanolista innostuneena päätin kokeilla tuota Stübbenin satulasaippuaakin.

Ja Horzelta sitten...Noh. Tämä ei menny yhtään niinku Strömsössä.. Tilasin sieltä tavaraa. Vajavaisten tuotetietojen takia mulla oli sitten osasia, jotka eivät yhteen sopineet. Kyselin Horzelta asiasta, että kun tulin niiden vajavaisten tietojen pohjalta johdetuksi harhaan ja parin osan vaihdolla saataisiin yhteensopiva kokonaisuus aikaiseksi, niin tultaisiinko sieltä yhtään vastaan. Ja ei, ei tultu.
Horzen vaihto-oikeus koskee vain saman tuotteen vaihtoa erikokoiseen ja edes tässä tilanteessa en saanut minkäänlaista kädenojennusta asiaan. Olisin saanut toki palauttaa sopimattomat osat, mutta oikea osa minun olisi pitänyt tilata erikseen, täydellä hinnalla ja täysillä postikuluilla.
Siispä pettymystä nieleskellen pakkasin kaikki tilaamani tavarat pakettiin ja palautin kaikki.

Kävin tuotteiden valmistajan sivuilla katsomassa ja sieltä saan tilattua suoraan samat, tai siis oikeat tavarat. (ja sieltä olisin saanut nuo Horzelta puuttuvat tiedot, jos olisin sieltä hoksannut käydä katsomassa..) Ne laitan tilaukseen, kun tämä palautus on selvä. Jätetään siis vielä arvoitukseksi, että mitä olen sieltä kuolannut.

Ratsastuspilatesta

Viikonloppu hujahti ratsastuspilateksen merkeissä.
Lauantaina meillä oli neljän tunnin alkeispilatessessio, keskittyen niihin osa-alueisin, jotka ovat ratsastajan kannalta kriittisimmät.
Tiesin jo ennakkoon, että minun ongelma on tuo selkä ja heikot vatsalihakset ja nyt viimeaikoina olen todennut, että minun kädet on kans yks ongelmakohta (kaiken muun muassa toki). Vanha murtumakohta on tuolla yläselässä ja se on sitten yhteydessä jonkinverran tuohon alaselän kipeytymiseen ja sitärataa. Ja ratsastaessa minun ongelma on notkolle painuva selkä. Yllättäin se selän eniten jumissa oleva kohta oli se yläselän ja alaselän välissä oleva, yleensä ongelmaton kohta. Heh heh. Yläkropassa notkeampi puoli oli vasen ja kompensaatioksi alakropan notkeampi puoli oli oikea. Niin tietysti. Ai juu ja lonkat, nehän on jumissa. Nehän aukeaisivat, jos pääsisi ratsastamaan enemmän ja intensiivisemmin. Muutenhan niitä ei tietystikään voi työstää... Kröhöm...
Ja ne kädet. Olen huomannut, että minun kädet meinaa olla pikkasen turhan levottomat ja eivät meinaa nyrkit pysyä pystyssä. Niitä olen tuossa viime aikoina korjannut paljon ratsastaessa.
Mutta siis yhteenvetona, että oman kroppansa kanssa vois tehdä "vähän" enemmän...
Pilateksen jälkeen meillä oli vielä teoria, jossa käytiin asioita vielä tarkemmin läpi.

Sunnuntaina sitten oltiin hevosen kanssa liikenteessä. Ihan hyvissä ajoin oltiin liikenteessä, vaikka jouduttiin lumitöitäkin tekemään. Vietiin hepat talliin ja laitettiin varusteet päälle. Aluksi kävelytettiin hevosia maastakäsin, että valmentaja sai katsottua hevosten liikkumista ilman ratsastajaa. Lenni sai tuomion, että takapäässä on jotain vikaa/jumia. Vähän vihlaisi, mutta ei tavallaan tullut yllätyksenä. Lenni on tosiaan kasvanut kokoa vielä nyt viimeaikoina ja mehän jouduttiin aloittamaan tuo lumihankitreenaus ihan yhtäkkiä. Mutta saatiin venyttelyohjeet ja ohjeistus tehdä tasapainotreeniä. Paljon ollaan tasapainoa treenattu ja paljon se on parantunutkin, mutta tosiaan kasvava ja nuori hevonen, niin työtä on ja treeniä tarvii.
Oman kropan kohdalta oli se selän notko, jonka tilanne parani huomattavasti sillä vatsalihasten haltuunottamisella. Lisäksi sillä, että sai omat lavat sai asettumaan parempaan asentoon huomasin olevan merkitystä noiden käsieni kanssa. Nyt kun vielä sitten muistais tehdä nämä kaikki siinä ratsastaessa kaiken muun ohella.

Vähän Lenniä ihmetytti kaikki häslinki. Oli paljon uutta häppeninkiä ympärillä. Lastenvaunut, paljon ihmisiä, joilla vielä natisevat styroksilevyt jalkojen alla, kameroita ja sitä rataa. Ja sitten vielä oltiin tunnilla, jossa oli useampi ratsukko. Sehän se vasta oli mielenkiintoista, kun Lenni olisi mielellään käynyt kaikkien hepojen kanssa tutustumassa. Mutta kiitettävästi käyttäytyi nuorukainen. Teki kaikki pyydetyt asiat, vaikka keskittyminen ei aina välttämättä meinannut kasassa pysyä. Kauhean mielellään Lenni olisi myös ihmisten kanssa seurustellut. Sosiaalinen pikkupoika. Ratsastuksellisesti tuo tunti ei kovin raskas ollut, mutta silti vähän tuli hevosellekin hiki.

Blogin harvoja ratsastuskuvia. Ei kovin usein tämmöstä luksusta, että joku olisi kuvaamassa.

Oli ihan kohtuullisen rankka viikonloppu. Olo kropassa on kuin olisi piesty kauttaaltaan. Lisäksi päässä ilmeisesti alkoi viiraamaan, kun näen hevoset aidassa kolmena!

Rautiaat on pop.

No ei nyt sentään. Päässä siis saattaa viirata, en sitä kiellä, mutta näössä ei vikaa. Reissun jälkeen nimittäin kaverin issikka jäi meille kylään. Meillä on siis nyt tilapäisesti tuollainen kolmen rautiaan lauma tuossa. Hevoset sävysävyyn...

Maastoja ja Stübbenin tarkastelua

Koska minun mielestä tuo Stübben istuu Lennin selkään vain "ihan ok". Ei siis täydellisesti, vaan vain ihan ok. Ostin siihen kokeille alle tuomosen NexGen half padin. Mainostekstien mukaan tuo luonnonkuminen padi toimii hyvänä iskunvaimentimena ja parantaa satulan istuvuutta ja käyttömukavuutta. On erittäin hengittävä ja hevosen selkä pysyy pidempään kuivana (?) kovassakin rasituksessa. Lisäksi tuon alapinnan nyppylämäisen muotoilun pitäis jotenki rentouttaa hevosen selkälihaksia. Kovat on myyntipuheet. Tuo meidän padi on keskipaksu, jonka pitäisi soveltua yleiskäyttöön.
Noh, näppituntumalla on kivan tuntuinen ja oli 26 asteen pakkasillakin "sula". Monet muut padit on pakkasilla kivikovia.

Koska sitä pakkasta oli tosiaan 26 astetta, niin muutaman päivän padi ehti olla tuossa hypisteltävänä, ennen kuin sitä pääsin testaamaan. Satula asettui padin kanssa selkään ihan jees. En nyt kylläkään suoranaisia riemunkiljahduksia päästänyt. Selkäännoustessa tuntui, että padi teki satulasta kiikkerämmän, tosin satulavyö oli himpun verran löysällä. Ei siitä kuitenkaan niin kiikkerää tullut, että ois ollut maastoreissulla kertaakaan oloa, että nyt satula pyörähtäisi, vaikka en sitä vyötä sitten enempää kirinyt.
Padin jäljistä näyttää, että satula on ollut koko matkaltaan selässä kiinni. Nyt tihrustan tuosta kuvasta, että onko siinä sävyero, että onko tuo takaosasta enemmän likainen ja onko se silloin ollut sieltä enemmän kiinni vai onko se ollut irti ja päässyt liikkumaan? Vähän padi on kuitenkin kastunut, lumesta kylläkin ja selkärangalla on ainakin ollut vapaus...

Hevosen selän jäljetkin näyttävät minun silmään ihan hyviltä.

Mutta jatkamme tarkastelua. Pitänee käydä sotkemassa satula ja käydä ilman huopia ja padeja vetämässä hikilenkki.
Ja sitten ennen kuin sain tämän päivityksen ikinä valmiiksi kävin ratsastamassa ilman huopia. Ja näiden erittäin kökköjen pimeässä otettujen kuvien saattelemana näyttäis, että tasaiselta näyttää. Livenä vielä tasaisemmalta. Pimeässä kuvatessa tuli ihmeellisiä varjoja.

 

Mutta katsotaan ja fiilistellään. Hevonen liikkuu satulan alla kivasti ja tämä tosiaan vain osan ratsastuksista selässä.

Joku saattaa (minun lisäksi) miettiä, että no miksi ihmeessä minä tällaisia mietin, jos meillä kerta yksi sopiva satula on? Noh, ensinnäkin hinta. Di-Flex oli minun kukkarolle kallis ja meidän maastoreitit on välillä melkoista rymyämistä. Stübben, vaikkakin alkujaan kallis satula onkin (saattaapi itseasiassa olla kalliimpikin, kuin mitä tuo Di-Flex...), on huomattavasti halvempi versio.
Toisekseen sitten tuntuma. Di-Flex (tai Hrafn) on ns. close contact satula (ensimmäistä kertaa muuten törmään muun kuin estesatulan kohdalla tähän ilmaisuun!) ja vie ratsastajan todella lähelle hevosta. Ihan pienillä kropan liikkeillä pystyy kuiskaamalla kertomaan hevoselle mitä tehdään ja se on erittäin kiva silloin kun haluaa niin tehdä. Mutta sitten maastossa joudun liikkumaan satulassa puita väistellen jne isoja ja laajojakin liikkeitä. Silloin en oikeastaan edes halua, että meillä on ihan niin "kuiskaus" yhteys.
Samalla kun Di-flexissä on niin tiiviissä yhteydessä hevoseen, niin sitä oikeasti on myös tiiviisti satulassa. Satula on siis himpunverran sitova.

Mutta se siitä syvällisemmästä pohdinnasta. Me ollaan lähinnä maastoja nyt koluttu. Siellä on tullut aikalailla lunta. Lennin mielestä ainoat soveliaat askellajit nuin korkeaan hankeen on käynti ja laukka. Ja laukkakin on semmonen kolme metriä ylös, yksi eteen -tyyppinen ratkaisu. Ei kauhean miellyttävää; tuossa laukassa ei juuri istuta ja kovin pitkään ei tuota jaksa hevonen, eikä ratsastaja, mutta onhan se kivaa. Nyt olen patistanut pidempiikin laukkapätkiin, silläkin uhalla, että tuosta valtavasta laukasta ratsastaja humpsahtaisikin lumihankeen. Ja hyvin on hevonen laukannut, ei siinä mitään.
Meidän maastoreitti alkaa paikkapaikoin olla hieman haastavaa. Siellä on aika paljon puita taipunut ja katkeillut lumen painosta reitin ylle.

Pitää miettiä kohta, josta pääsee, yleensä alta, ohjata hevonen sille kohdalle ja painautua kiinni hevoseen ja antaa hevosen hoitaa tilanne. Ja kyllähän tuo maastomopo on työnsä hoitanutkin erittäin kiitettävästi. Kyllä sydän sykähtää joka kerta hienon maastoreissun jälkeen. On se hieno hevonen!

Välillä ne puiden lumet sitten tulee niskaan...

40kg kauraa on paljon kauraa...

Täytyy todeta, että 40kg kauraa tuntuu todella paljon painavammalta kuin muut rehusäkit. Sehän on ihan luonnollista, koska muut rehusäkit painavat normaalisti sen 15-25kg. Heh heh! Siinäpä surkeaa vitsiä heti alkuun.

Mutta siis tosiaan kävin hakemassa kaurasäkin ja taistelin sen säkkeineen yhteen ruokatynnyriin. Siinäpä oli operaatiota kerrakseen... Normaalisti sen 15kg säkin nakkaa tynnyriin ihan kevyesti, mutta nyt sitten painoa ja kokoa olikin vähän enemmän. Fysiikan lakeja hyödyntäen hivautin kaurasäkin heinäpaalin päälle ja kallistin tynnyrin heinäpaalia vasten. Sitten vain säkin alaosan litistys ja säkki sujahti tynnyriin kohtuu kivuttomasti. Puuh...

Kaura siis näyttää Lennille sopivan ihan kivasti, joten sitä on siis vähän saanut iltaisin. Kävin ämpärillisen hakemassa kaverilta ensialkuun kokeeksi ja kun vaikuttaa sopivan niin kävin koko säkin investoimassa. Pellavalima karsiutui pois (ja siitä jäi hampaankoloon harmitus kun säkillisen sitä juuri ostin.. Onneksi Pisko syö sitä...) ja tilalle testasin lyhyen aikaa Chiaa. Kokonaisena siemenenä ei ainakaan näyttänyt aiheuttavan oireiluja, että se on sitten vaihtoehtolistalla olemassa. En ole sitä kuitenkaan toistaiseksi käynyt hakemassa enempää vielä.
Kivennäistä kokeilin syöttää paljaaltaan ja se upposi vähän aikaa sellaisenaan. Ollaan nyt menty sellaisella viikko kivennäistä, viikko ilman -tekniikalla. Viikonverran kivennäinen uppoaa ihan jees ja kun on viikko taukoa, niin uppoaa taas.
Tässä kyllä ollaan minun ruokintamukavuusalueen ulkopuolella ja pahasti. Totutan yleensä mielelläni kaikkiin mahdollisiin ruokiin pikkuhiljaa ja en muuta ruokintaa esim. liikunnan mukaan, niin tämä viikko kivennäistä täydellä annoksella ja viikko ilman sotii tätä vastaan todella paljon. Mutta jos tämä toimii hevoselle, niin ei auta kuin ite kärvistellä. Ja tämä tosiaan näyttää hevoselle sopivan. Ei ole kutinaa ollut havaittavissa pitkään aikaan. *koputan puuta*

Painomittanauhaakin vilautin jälleen ja Pisko 460 ja Lenni 390. Samoissa lukemissa siis mennään.

Kauran lisäksi hain vähän muhia. Tämä laiskankuorma on edelliseltä kerralta. Tällä kerralla laiskankuormassa oli vain 4 paalia ja kaurasäkki ja silti mies pääsi mainitsemaan isosta kuormasta. Ei ollut näkemässä tätä kuormaa...

Pakkasta ja nollakeli

Yhtäkkiä pölähti taas 20cm lunta lisää ja pakkanenkin kipusi 20 pahemmalle puolelle. Lämpimät kiitokset toppatakkihankinnalleni ja joululahjatalvikengille ja olen ratsastamassa käynyt muutamaan kertaan. Kerran ollaan muistaakseni käyty kentällä jonkinmoista taivuttelua tekemässä, muuten ollaan koluttu maastoissa. Siellä onkin ollut nyt kivaa. Tuo meidän maastoreitti on niin lumessa, että siellä ei enää autoja kulje ja eipä ole näyttänyt juuri muutkaan kulkevan. Muut kuin me. Puut on taipuneet lumen painosta tien päälle ja siellä saa osan matkasta suorittaa pujottelua. Ekalla maastoreissulla pöläytettiinkin yhdestä puusta lumet niskaan...

Käynnissä Lenni on ollut lötkö. Eihän se koskaan kovin reipas kävelijä ole, mutta ehkä aavistuksen normaalia lötkömmältä tai eteenpäinpuserrettavalta tuntuu. Olenkin maastossa vain keskittyny siihen, että mennään reippaasti eteenpäin, ilman sen kummempia muita vaatimuksia. Ollaankin sitten menty askellajeja koko repertuaarin verran. Nyt täytyy todeta, että jos muut askellajit tuolla hevosella on niin tasaisia, kuin pilven päällä leijailisi, niin ravi on jotain ihan kamalaa. Kummallinen hevonen, jos on isoliikkeinen ainoastaan ravissa...
Noh, mutta siis käynti on lötköä ja ravi on valtavaa ja tölttiä tulee ihan kivoja pätkiä. Laukan osalta ollaan treenattu nostoja ja sitten olen antanut laukata sen mitä laukkaa. Ei yleensä kovin pitkiä pätkiä. Alan pyytää pidempiä pätkiä tässä kun vähän treenautuu tuossa lumihangessa liikkuessa. Ja satunnaisesti sitten laukka loppuu, mutta vauhti jatkuu, joten vahingossa ollaan sitä liitopassiakin testattu.

Haluaako herra piehtaroida lenkin jälkeen ennen loimitusta? Innokas poni...

Ja sitten kun olen kehunut pakkaskelejä, niin sitten vetikin nollakeleihin. Ihan järkyttävä tierakeli ja jopa Lennikin mieluiten käveli. Plaah..

Pitihän se pakollinen hevosenselkämaastokuvakin ottaa... Joku on vielä autoillut meidän maastoreitillä.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Sitä on selvitty uuden vuoden puolelle. Yöllinen sota on sodittu ja rauha on laskeutunut päälle maan.
Illalla otin hevoset sisälle kahdeksan kieppeillä. Jonkinmoinen sota oli jo käynnissä, mutta ei vielä kovin paha. Pisko oli vähän epäileväisellä kannalla noihin paukkumisiin. Lenni ois vain syönyt, muttako piti Piskoa pitää kaviosta.. Olivat illalla aitauksen perällä, siellä vissiin heidän (Piskon) mielestä turvallista. Ei tulleet kun huutelin, piti käydä hakemassa. Mutta ei kyllä narua tarvinut. Pääsin n. 10metrin päähän, niin lähtivät käppäilemään minua kohti ja tulivat perässä sisälle asti.

Aamulla laitoin ulos ja molemmat oli muhissa, että pötkötetty oli. Muutenkaan ei näkynyt merkkejä, että olisi sen suuremmin stressannut tuo paukkeiden yö. Piskon karsina oli vähän sekainen, että oli pyöriskellyt, mutta se saattoi johtua kyllä hieman myöhäisemmästä uloslaitto ajankohdasta. Molemmat kävi piehtaroimassa oikein viimisen päälle aamulla lumihangessa ja tuolla mussuttelevat heinää. Jospa tuota ratsastamaankin pääsisi näin vuoden eka päivälle.

Mitään sen kummemmin en lupaillut uudelle vuodelle, mutta voishan tuota jotain suunnitella. Lennin kanssa pyritään tietysti etenemään koulutuksessa ja kerätä kuntoa (molemmille...). Lennihän täyttää 5v, että pikkuhiljaa voidaan alkaa tuota treenimäärääkin lisäilemään. Toki hevosta kuunnellen.
Pisko saa jatkaa eläkeläispestiään. Pisko tosin kävi tuossa yhtenä päivänä menestyksekkäästi tytön talutusratsuna, että katsotaan josko Pisko suostuisi tämmöseen kevyeen eläketyöhön. Ainakin käyntityöskentelyn verran. Lenni (ja tasaiset askeleet) voi hoitaa sitten hommaa siitä eteenpäin.

Hyvää uutta vuotta!