Rrrrratsastelua...

Noh, mistähän sitä aloittaa. Sairastelurupeaman jälkeen pitkästä aikaa hevosen selkään mieli tekeepi. Siispä uudet (käytetyt) pökät jalkaan ja menoksi. Se menoksi osa ois kannattanu miettiä tieten kahteen kertaan. Kävin aluksi toteamassa, että piha on liukas, maastotie ihan ok, tosin luminen. Mutta kenttäkin luminen, niin mennäämpä sinne (ihan hyvä päätös). Sitten nuorukainen sisälle, harjaus ja varusteet päälle. Ajatuksena "tunnin" aiheesta yhden ohjan pysäytys. Ja sitähän me sitten treenattiin... Puolentoista viikon loma ja kevättä rinnassa, niin nuorukainen oli kuin ruutitynnyri ja raipasta tuloksena muutamat kilarit. Ja pukkejakin lenteli niin maan perusteellisesti. Tulipa tosiaan sitten se yhdenohjan pysäytys treenattua. Jälkiviisaana voi suunnata katseensa satulan päälle, viisas ratsastaja olisi ensin maastakäsin pohjustanut näin nuorelle hevoselle pitkän tauon jälkeen ja sitten vasta kiivennyt selkään työstämään. Mutta virhe on suoritettu, hevonen on antanut anteeksi ja lets move on. Hyvin se poni lopuksi kulki.

Pökät mainittu aluksi siksi, että satulaan noustessa ne repesivät haarasaumasta. Great.. Leviä poni vai pläski perse? Vaiko molempia? Tai sitten unohtui vain nostaa housuja satulaan noustessa... Kröhöm...

Sitten vanhus ruunalle huopasatula selkään ja menoksi. Tämä onnistui paremmin. Virtahepona vanhus polki reittejä kentälle. Hikikin tuli. Lämmin ilma ja talvikarva ja kinoksessa vielä pistetään kahlaamaan. Mutta on se mieleinen ratsastettava (parhaimmillaan) pehmeä ja kevyt ja ihan ajatus.
Ja minun laittamat kengätkin on pysyneet (koputan puuta). Pitkän kengitystauon jälkeen piti sitten testaaminen aloittaa hokkakengistä tilsakumeilla, ei mitään helpompaa voinu... Päädyin kyllä tulokseen, että kyllä meiän vakikengittäjä saa käyä, kunhan vain sairaslomasta selviää. Ite voi tälleen oikein harvakseltaan harjotella.

Sairastupa

Ei niin kovin useasti ole hetkiä, että harmittaa se, että hevoset ovat omassa pihassa. Mutta nyt on muutaman päivän ollut vähän semmonen olo, että täysihoitotalli ois kiva. Tämä tunne vain ja ainoastaan siitä syystä, että olen kipeänä. Kuumetta, yskää ja flunssaa. Yhtenä iltana piti tehdä yhdellä kertaa koko iltatalli 39 asteen kuumeessa ja silloin meinasi kuolema korjata. Muina päivinä olenkin ollut fiksumpi ja käynyt päivän mittaan pikkuhiljaa tekemässä tallia. Ensin yksi karsina, sitten toinen, sitten heinät ja illalle on jäänyt enää vedet ja rehut. Tällä systeemillä menee kohtuu kivuttomasti näin sairaanakin. Ja siis normaalisti ihana mieheni kyllä tekee tallihommat, jos olen sairaana, mutta nyt sattumalta ollaan sitten koko perhe sairaana yhtä aikaa.

Jo valmiiksi olen tässä harmitellut, että siellä on polviin asti lunta ja oli pitkään lauhaa ja sitten heitti pakkaselle. Että taitaapi olla sitten hankikeli. Hiihtäjien onneksi, näin hevosharrastajan harmiksi. Jos ei ehtis oikein kovettua tuo pinta, niin voisi vielä hevosvoimin "jyrätä" kentän ratsastuskuntoon. Mutta saa nähä. Menee rajalliseksi ratsastusmahdollisuudet, kun ei ole päässyt reittejä pitämään auki ja kentälläkään ei voi mennä. Ja kyllä tämä on köyhän traktorittoman hevosharrastajan kohtalo. Ehkä sellaisenkin joskus saa.

Valmennukseen ois nyt vähän reilu kuukausi aikaa. Tuntuu, etten ole yhtään mitään saanut tuon nuoren kanssa ja vähän turhauttaakin lähteä valmennukseen, mutta niin on tehnyt monta kertaa ennenkin ja joka kerta on ollut ihan mahtava valmennus. Ja toisaalta ei tuon ikäisen tarvi hirveitä osatakaan vielä, mutta silti.

Mutta hevosilla sitten hiihtoloma nyt, kun omistaja sairastaa. Mietitään liikutusta ensi viikolla uudelleen.

Pisko

Suikun-Pisko

Suomenhevonen
ruuna
synt: 20.6.1988
kasvattaja: Pentti Herala

Vanha ruuna, vanhus. Tuli meille helmikuussa 2002. Persoonaa, luonnetta ja vauhtia pienessä paketissa usemman hevosen edestä. Vaatii omistajaltaan erittäin hyvät hermot ja rutkasti huumorintajua.

Monitoimiponi. Tehnyt aikanaan sen perinteisen siirtymisen raviuralta ratsuksi ja ratsuna kokeillut vähän kaikkea. Kouluradoille tämä vauhdikkuus, herkkä kiihtyvyys ja muutama ylimääräinen askellaji takataskussa ei sovi, testattu on.  Esteillä olisi omiaan, rimakauhu ei vaivaa kuin omistajalla ja vauhdista huolimatta kääntösäde on minimaalinen, mutta jalkojen kulumien vuoksi niitä ei oikein harrasteta. Lännenratsastuksen saloihin ollaan yhdessä opiskeltu ja se on ollut herran mieleen. Myös kärryjen edessä kulkee erinomaisesti, joskin vauhtia sen verran paljon ettei seisoa malttaisi. Omimmillaan maastoratsuna. Kaikki mahdolliset reitit on voitu koluta. Ei hätkähdystä suurempia säikähtele, ei epäröi mennä uusillekaan reiteille ja varmajalkaisena on kantanut ratsastajan yli vaikeistakin kohdista. Ja ennenkaikkea osaa aina kotiin, vaikka ratsastaja olisikin eksyksissä.
Päätti kesällä 2014, että johan näitä työhommia on tehty ihan nokko ja rupesi eläkeläiseksi.

Pisko siirtyi elokuussa 2015, kunnioitettavassa 27 vuoden iässä, laukkailemaan ikivihreille laitumille. Pieni hevonen, suuri persoona ja valtava ikävä <3

Lenni

Núpur frá Niemenpelto

Islanninhevonen
Ruuna
synt: 18.4.2010
Kasvattaja: Maarit Relander

Saapui meille toukokuussa 2012 pari vuotiaana kläppinä. Luonteeltaan rohkea, utelias ja järkevä. Samalla herkkä ja nöyrä, tosin omaa tahtoakin alkaa löytyä. Teräshermoinen kaveri. Simppeli ja mutkaton ruunanmölli. Kokoa Lenni on ehtinyt kerätä jotain 143-145cm, että ihan hyvän kokoinen kaveri. Ja niin nätti liinaharja.

Nimi Núpur tarkoittaa mäkeä/vuorta/vuoren huippua ja Lenni on saanut sen taipumuksestaan tarkkailla ympäristön tapahtumia tarhan korkeimmalta kohdalta. Hevonen on nimensä väärti ja tykkää nähdä kaiken.
Lempinimi on johdettu Lenni Lokinpoikasesta, Lenni-Kalle Taipaleesta tai Lemmy Kilmisteristä, riippuen päivästä tai siitä keneltä kysyt.

Lennin kanssa on tässä yhdessä yritetty opetella miten ratsuhevosen pitää toimia. Toimii pääasiallisesti harraste-, askellaji- ja maastoratsuna. Sen lisäksi ollaan vähän kärryjenveto alkeita treenattu, joskin jääneet aikalailla kesken. Lisäksi tietysti tärkeät tehtävät talutusponina, ruohonleikkurina ja pihakoristeena. Lennin titteli on monitoimiponi ja toimii siinä tehtävässä oikein mallikkaasti.

Vaihteita eteenpäin 5 (Siellä ne on, vaikkakin välillä tuntuu, että ei löydy yhtään...) ja pakkikaan ei puutu.

Pienoispohjustus

Blogi oli alunperin ajateltu vähän erinlaiseksi, mutta se ei oikein ottanut tuulta allensa. Niin laajennetaan sitten tällaiseen yleiseen höpinään, pääasiassa varmaankin hevosaiheita. Kehitellään pikkuhiljaa esittelyt omista hevosista ja katsotaan mitä muuta päähän pälkähtää.

Päivän sana on laukka

Nuoren kävin ratsastamassa pitkän arvonnan jälkeen ensin. Suun kävin läpi ja hampaita on tulossa edelleen, mutta ikenet eivät olleet turvoksissa ja ei aristanut, niin uskalsin laittaa kuolaimen suuhun.
Kentällä oli polviin asti lunta ja kyllä ruunaa laiskotti. Portin kohta veti joka kerta puoleensa. Ja tietenki laiskuuttani en laittanu sitä kiinni.. Että kerjäsinkin verta nenästäni jokaisella ohituskerralla. Käyntiä mentiin molempiin suuntiin muutampi kierros ja sitten pyysin sillä portittomalla pitkällä sivulla reippaampaa askellajia. Pariin otteeseen valinta oli töltti, mutta sitten yllättäin yhdellä kertaa valinta vaihtuikin laukaksi. Oli vissiin helpompi etememismuoto lumihangessa. Tosin meni kyllä sellaista löysää lehmälaukkaa, mutta en sitten siihen sen kummemmin reagoinut. Näin alkuvaiheessa en ole varsinaisesti "määritellyt" mitä askellajia se reippaampi on, niin valintahan oli silloin ihan oikea. Hieman hämillään oltiin molemmat, mutta tulipa laukattua ekaa kertaa, vaikka ei ollut tarkoitus.
Ja mainittakoon vielä, että juuri ratsastuksen aikana oli aivan mielettömän sakea lumikuuro. Aivanko ois ollut lumisumua ilmassa.

Heitin nuoren sisälle heinien ääreen ja otin vanhuksen töihin. Lähettiin käymään lähimaastossa katsomassa kuinka paljon siellä on lunta ja olihan sitä. Mahaa myöten parhaimmillaan. Ruuna painoi eteenpäin kuin virtahepo. Laiskasti, mutta pöristen mentiin poispäin kotoa, mutta jälleen kotiapäin vauhtia löytyi. Edellisestä maastokaahailusta oppineena en päästäny laukalle, vaikka kovasti ruuna sitä haki. Tulihan se todettua, että onhan tuo ruuna aika ruutitynnyri, että ilman 12vuoden perstuntumaa ja vinkeiden tuntemista vois olla aika hurja tapaus. Vähän tuli kyllä satulaa ikävä, kun huopasatulan kanssa oltiin liikkeellä. Vasta oli kolme sopivaa satulaa ja nyt ei niistä enää yksikään oikein ole hyvä. Ehkä me se Barefoot Arizona Nut saatais lähitulevaisuudessa, josko se menis sitten molemmille hevosille.