 |
Siinä se on. Wintec Pro Stock. Tämmöisenhän löysin uudeksi kuolauksen kohteeksi tuossa jonkin aika sitten ja tosin luovuin toivosta jo heti alkuunsa. Satula maksaa uutena hunajata ja en ole yhtään nähnyt ikinä käytettynä myynnissä. En tiedä mistä taivaasta tämä tupsahti myyntiin ja välittömästi kun tämän huomasin, niin laittelin myyjälle kyselyä satulasta. Tosin kerkesin jo itkeä verta, kun ilmoituksessa luki, että ei postitusta.. Mutta onneksi ihana myyjä suostui silti satulan postittamaan ja siinä se nyt on.Sen verran riskiostoksena tämän investoin, että en tiennyt satulan kokoa, en tiennyt, että onko rungoltaan tuota issikkawinteciä vastaava ja en tiennyt, että onko tämä minkä levyinen ja onko kaarenvaihtomahdollisuutta. Jännitystä elämään. Onni oli myötä ja istuimeltana on ainakin riittävän kokoinen, rungoltaan aika hyvin ainakin Lennartin selkään istuva ja kyllä myös kaarenvaihtomahdollisuus on. Ensimmäisenä työnä askartelinkin paikalleen valkoisen kaaren.
Ja siinä meillä nyt on lännensatulankorvike! On muuten ihan HUIPPU! Satula ottaa ratsastajan sellaiseen lämpöiseen syleilyyn ja siellä sit oot. Pitää vielä paremmin perehtyä tuohon stock satulan sielunelämään. Se näin ensitietouden pohjalta pitäisi satuloida edemmäs kuin muut satulat. Lennille tosin laitoin selkään just siihen kohtaan, mihin se istahti kuin hansikas ja Lenni liikkui hyvin satulan alla, että testaillaan.
 |
| Että osaa hevonen näyttää muulilta |
Kaveri kyseli viikolla, että olisiko kiinnostusta ratsastustunnille. (Huminalehdon Johannan pitämälle) Vähän siinä arvoin. Tunti oli ajateltuna tuohon aika lähelle. Mittailin, että matkaa tulisi Lennin kanssa käppäillen suuntaansa n. 4,4km ja pelkkää asfalttia. Tuo 4,4km ois mennytkin, mutta tuo asfaltti vähän mietitytti. Kaikki ratkesi kuitenkin sillä, että tunti oli 9 aikaan lauantai aamuna... Olisin saanut tyyliin 7 aikaan lähteä laitteleen hevosta. Mukavuudenhaluisena halusin viikonloppuna nyt pikkasen pidempään nukkua... Sain sitten kaverilta issikkaa lainaan tuolta lähempää. Käveltiin ensin maastakäsin kentälle. Kentällä sitten kiipesin tamman selkään ja ensimmäisenä pään sisällä liikkui liuta laatusanoja, että mihin sitä on taas pitänyt ittensä tunkea. Tamma töpsötteli lyhyttä pientä töpökäyntiä, pohkeiden teho oli liikkeelle lähtö ja that´s it ja ohjien kautta ei ollut havaittavissa minkäänlaista ohjausta saati sitten kontrollia.
Läheppä ite ajamaan autolla, jossa ei ole rattia, jarrupoljin puuttuu ja vain kaasu toimii... Sanoin Johannalle, että täälä ei ole mitään, ei siis kertakaikkiaan yhtään mitään. Mulla ei ole allani hevosta. Tää hevonen ei ole yhtään minun kanssa.
Lähin hakemaan jotain holttia tähän hommaan ympyröillä. Nostavalla sisäohjalla nassua sisällepäin, etuosaa ylös ja tammaa kuulolle. Päädyttiin sitten vielä taivuttamaan paikallaan hevosen päätä ratsastajan jalkaan. Seuraamaan kuolainta. Aluksi tuntui, että tamma on niin jäykkä, että ei taivu ei, mutta nopeasti hoksasi mitä haetaan ja johan alkoi taipua. Sitten lähdettiin taas käyntiin ja tamma opetteli väistämään sisäpohjetta. Tehtiin myös pysähdyksiä ja peruutuksia. Nämä alkoi sujua jo ihan jees. Sitten alettiin hakemaan vähän lisää vauhtia. Joko tölttiä tai ravia. Ensimmäiseen nopeampaan pätkään piti tammaa ihan tosissaan motivoida. Tamma oli just sen tuntuinen, että "*ttu uskallappa komentaa mua, niin pukitan", mutta tammat toimii aika hyvin motivoinnilla "joo, mennään vaan, yhdessä, lujempaa, mennään mennään vaan!" Ja sieltä tuli tölttiä. Jee. Mutta sittempä alkoikin seuraava ongelma. Joka kerta, kun mentiin uralle, niin välittömästi naks ja se on sisälapa edelle puskien ja sittenpä ei tehdäkään enää mitään. Tätähän sitten koitetaan korjata ja saada tamma taipumaan sisälle päin ja ei muuten tullu yhtään mitään. Lähdettiin sitten korjaamaan ihan eri näkökantilta ja joka kerta, kun tamma lähti puskemaan sisälavalla, niin käännettiinkin ulkokautta rollback tyyliin 180 astetta ja lähdettiin toiseen suuntaan. Aluksi mentiin silleen ihan pari metriä eteenpäin ja taas käännös ja parimetriä ja käännös ja pikkasen oli ikävä lännensatulaa... Pikkuhiljaa tamma hoksasi, että tässä joutuu tekemään enemmän hommaa silloin, kun juttaa lapa edellä menemään ja alkoi liikkua pidempää matkaa eteenpäin taipuen ja itseään kantaen ja palkitsin tammaa pidemmällä ohjalla ja vapaudella liikkua. Ja välittömästi, kun se lapa lähti puskemaan, niin taas käännös ja toiseen suuntaan. Jossain vaiheessa Johanna kysyi, että montako kertaa piti kääntää... Ei mitään hajua. Ainakin yli kymmennen kertaa, jos ei parikin kymmentä.. Viimeisen käännöksen jälkeen mentiin jopa puoli kierrosta tosi kivasti. Siirsin ohjat yhteen käteen, kevensin istuntaa ja annoin tamman liikkua ja puolen kierroksen jälkeen istuin alas, annoin tamman pysähtyä ja tulin alas. Satulavyön löysäys ja turparemmi pois ja tamma seisoi paikallaan sen näköisenä, että oli hoksannut jotain ja oli erittäin tyytyväinen itseensä.
Sitten vielä tamman omistaja kysyi, että pukittiko se mulle kertaakaan... Kröhöm... Oisin ehkä vielä kerran miettinyt, että lähenkö tamman kanssa tunnille, jos oisin tiennyt, että kontrolli on tuota luokkaa ja on olemassa vielä pukitustaipumusta enemmänkin. Toki olen Lennin pukeissa nyt tottunut olemaan ja pysymään, mutta en ehkä silti ehdoin tahdoin olisi hakeutunut pukkiherkän selkään. Tosin sitten ehkä mulla on sitä hevosenlukutaitoa olemassa ja itsesuojeluvaistoa toimia niissä tilanteissa, kun alkaa tuntua siltä, että menee vaaralliseksi.
Mutta summa summarum. Tunti oli hyvä, tuli opittua taas erinlaisen hevosen ratsastusta ja tammakin toivottavasti oppi jotain. Ja ihan hyvin voisin tammaa uudelleenkin ratsastaa. Kiva heppa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti