Aurinko lupailee, että tämä tästä vielä kevääksi muuttuisi... Ehkä...

Aurinko pilkahti hetken verran taivaalla ja ryntäsin ihan päättömänä suoraan talliin ja nappasin Lennin mukaan ja erittäin pikainen harjailu ja menoksi. Käytiin ottamassa alkulämmöt (ratsastajalle) kävelemällä tuonne vähänmatkan päähän. Käytiin kattomassa, että miltä tuo pyörätie vaikuttaa. Voisko siellä ratsastaa. Nyt nimittäin puskee sen verran lunta, että pahoin pelkään että maastomoposta loppuu tällekki talvelle maavara.
Mutta jotta pääseee pyörätielle ja siitä sitten muihin maastoihin täytyy kulkea autotien laitaa. Sitä sitten käytiin taas treenailemassa. Tai no, en oo oikein varma, että opetinko hevoselle autotiekäytöstä vai oltiinko me Lennin kanssa opettamassa autoilijoille miten kohdataan hevonen tiellä. Lennihän meni niinkuin vanha tekijä. Vähän reippaasti kylläkin, mutta mikään vekotin ei hetkauttanut.
Pyörätie vaikutti olevan ihan ok ja hevonen on melkolailla liikennevarma, niin sitten kun maavarat loppuu voidaan tuonnepäin suunnata. Samoin voisi tuon raviradan käyttömaksun maksaa ja käydä siellä sitten.

Noh, mutta palailtiin Lennin kanssa kävelyltä ja tultiin tuohon pihalle. Lähdettiin sen verran säpäkästi, että en muistanut selkäännousujakkaraa ottaa mukaan. Ja meidän selkäännousukantokin oli tuolla hangen keskellä. D´oh. Mietin pienen hetken ja päätin kuitenki kokeilla, josko sitä vielä osais ja pääsis selkään suoraan maasta. Ja onnistuihan se ja itseasiassa yllättävän kivuttomasti. Suunnattiin lähimaastoon käppäilemään ja olipa kivaa. Ei käyty kovin kaukana, mutta vähän kuitenkin.

Ihan vähän meinaa ratsastajaa jännittää tuolla maastossa se hetki, kun tulee ekan kerran moottorikelkat vastaan. Luotan kyllä tuohon hevoseen, että se ei varmasti kovin niitä pelkää ja käyttäytyy ihan hevosiksi, mutta en ole yhtään varma noista kelkkailijoista osaavatko käyttäytyä hevosiksi. Ajavat niin hirmu lujaa tuolla, että hirvittää.

Sitten ihailin, kun hevosilla oli hännässä tämmösiä ihan kamalia jääpuikkokokoelmia. Ihan järkyttävän kokosia paakkuja. Aikani koitin niitä Lennin hännästä paljain käsin sulatella ja totesin, että ei onnistu.

 Siispä kylmän rauhallisesti patistin ruunapojjaat viime yöksi sisälle sulattelemaan itseään. Hännät oli sulaneet ja myöskin mahanalusjääpuikot, mutta eihän ne nyt yönaikana olleet kunnolla kuivuneet. Mutta eipähän tarvi piiskata itseään jääpuikkohännällä. Tai jotain. Nyt siellä taas tulee tuota valkeaa unelmaa, että illalla lienee tilanne samanmoinen. Katotaan sitten, että työnnänkö karsina-asukiksi vielä ens yöksikin.